Mihin sijoittaisin jos voittaisin lotossa?

Varmasti jokainen meistä on joskus leikkinyt mielessä ajatuksella lottovoitosta. Mitä tekisin sillä esimerkiksi viidellä miljoonalla eurolla jonka saisin seitsemällä oikealla numerolla. Käyttökohteiden keksiminen ei tuota vaikeuksia: ostaisinko isomman asunnon ja hienomman auton vai lähtisinkö maailmanympärysmatkalle?

Moni on myös varmasti miettinyt järkevämpiäkin sijoituskohteita. Asuntoon sijoittaminen ei tietysti ole huono vaihtoehto, mutta ottaisin sen lisäksi harkintaan myös muita sijoitusmuotoja. Pyrkisin siihen että raha alkaisi tekemään työtä minun puolesta esimerkiksi osinkojen ja vuokratuottojen muodossa jotta saisin tasaista tulovirtaa myös tulevaisuudessa.

Jos kuvitellaan että voittosumma olisi viisi miljonaa euroa, niin sijoittaisin voittorahat seuraavalla tavalla:

Ongelma vain on se, että en harrasta lottoamista.

Miten aloitan rahastosäästämisen?

Sijoittamisen ja säästämisen aloittaminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Vanhan Kiinalaisen sanonnan mukaan paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt. Sama pätee sijoittamiseen ja säästämiseen.

Rahastosäästäminen on siinä mielesttä helppoa että tarkemmat rahastonhoitaja tekee yksittäisiä yhtiöitä koskevat sijoituspäätökset sinun puolesta. Sinun ei siis tarvitse olla asiantuntija osataksesi hommaa.

Annan sinulle kolme vinkkiä joilla saat homman käyntiin.

1. Tarvitset sijoitustilin.

Useimmat sijoittavat rahastoihin oman verkkopankkinsa kautta. Se on siinä mielessä huono vaihtoehto koska pankit tarjoavat asiakkaalle lähtökohtaisesti vain omia tuotteitaan ja ne eivät välttämättä ole niitä parhaita. Oma suositukseni on pohjoismainen Nordnet, koska sinne tilin perustaminen ei maksa mitään ja sinulla on mahdollisuus sijoittaa tuhansiin rahastoihin ympäri maailman.

Lista suomalaisista osakevälittäjistä

2. Muista hajauttaa

Tämä on yksi tärkeimmistä ohjeista kaikessa sijoittamiseen liittyvässä. Rahastosäästämisessä tietysti hajautus kohteisiin tehdään sinun puolesta, mutta voit siitä huolimatta hajauttaa sijoituksia eri rahastoihin. Rahastotyyppejäkin on erilaisia: osakerahastoja, indeksirahastoja ja ETF-rahastoja.

Toinen tapa hajauttaa on ajallinen hajautus. Tee sijoitukset esimerkiksi kerran kuussa. Jos teet yhden ison sijoituksen, et voi olla varma oliko kurssit silloin korkealla vai matalalla. Ajallisella hajautuksella voit eliminoida ajalliset nousut ja laskut.

3. Ole kärsivällinen

Odota, aika tekee työn puolestasi.

Verotehokkaat ETF:t

Verotehokkaita ETF-tuotteita tarjolla

Moni sijoittaja on pettynyt ETF:ien osinkoverotukseen. Fiksujen tuotteiden kokonaishyötyä kaventaa epäreilu osinkoverotus. Löytyykö ongelmaan ratkaisua?

Osingot käteen vai ei?

Suomalaisten sijoittajien ongelmat ETF-tuotteiden kanssa liittyvät lähes poikkeuksetta epäreiluun verotukseen. Verottaja perii ETF:stä saatavista osingoista 28 prosenttia veroa, joka on tavallinen pääomatuloveroista perittävä veroprosentti Tämä heikentää sitä yleistä kustannustehokkuutta, jota sijoittajat ETF:stä hakevat.

Uudelleensijoittamisen mahdollisuus

Verottajan osuutta osinkotuloista voi rajata käyttämällä ETF:iä, jotka uudelleensijoittavat osingot automaattisesti. Tämän tyyppisiä tuotteita alkaa löytyä markkinoilta jo useampi tusina. Osinkojen uudelleensijoittamisen mahdollisuus ei kuitenkaan ole ilmaista. Kuluja sijoittajalta kerätään kiertokautta siten, että rahastoista veloitettavat hallinnointi- ja säilytyspalkkiot ovat yleensä kalliimmat kuin perinteisissä ETF:ssä.

Suomen veroilmaston kokonaisuus huomioon ottaen vaikuttaisi siltä, että henkilöverotuksen piirissä toimivan sijoittajan kannattaa suunnata tulevia sijoituksiaan kohti ETF:iä, jotka uudelleensijoittavat osingot. Näin verot maksetaan vasta sijoituksia lunastettaessa, jolloin osingot ehtivät kasvaa vuosien myötä korkoa korolle.

Tutustu Deutsche Bankin X-trackereihin!

Deutche Bankin X-trackers-sarjasta on moni eurooppalainen sijoittaja löytänyt fiksuja vaihtoehtoja. (Selaa DB X-trackereita Nordnetin ETF-hakukoneessa)

Ulkomaiset ETF-rahastot

Tännekin on tullut monenlaisia kysymyksiä siitä, että miten pystyy sijoittamaan ETF-rahastoihin, jotka seuraavat ulkomaisia indeksejä. Helsingin pörssiä seuraava Seligsonin ETF ei välttämättä ole maantieteellistä hajautusta hakevalle se ainoa oikea vaihtoehto.

Nordnetin kautta löytyi esimerkiksi Vanguard Total World Stock ETF, joka nimensä mukaisesti hajauttaa koko maailman indeksiin. Pienenä vinkkinä vielä, esimerkiksi Vanguardin ETF:t löytyy nordnetistä haun kautta, ei ETF-korin kautta. Ainakaan itse en onnistunut löytämään korista.

Ulkomaisiin ja kotimaisiin rahastoihin pääset käsiksi esimerkiksi Nordnetin kautta.

Sijoitusrahastojen vertailu – mikä rahasto minulle?

Moni rahastosijoittamisesta kiinnostunut tuskailee eri rahastotuotteiden välillä. Sijoittaisiko Suomeen, kehittyville markkinoille vaiko raaka-aineisiin. Rahastojen vertailu on tehty rahastoyhtiöiden toimesta jopa hankalaksi. Rahastotuotteita on jokaiselle sormelle, varpaalle ja vielä huomattavasti enemmänkin.

Tärkeimmät asiat, mitkä ottaa huomioon valittaessa rahastoa:

  • Kulut
    Minkä verran rahasto syö hallinnointipalkkioita ja merkintäkuluja. Indeksirahastoissa on yleensä pienimmät kulut.
  • Rahaston kohde
    Joku haluaa sijoittaa suomalaisiin osinkoyhtiöihin, toinen maailman metsäteollisuuteen ja kolmas taas kultaan. Mahdollisuuksia on mahdoton määrä ja siinä oikeaa valintaa ei voi tietää.

Yksi hyvä keino vertailla eri rahastoja, on tutkia niiden historiallisia tuottoja ja vertailla niitä keskenään. Vertaile rahastoja Nordnetin sivuilla.

Avaa maksuton osake- ja rahastosalkku tästä.

Suomalaiset sijoittivat kultaan – rahaston kautta.

Kultaan sijoittava rahasto on noussut Morningstarin suosituimpien rahastojen listalle.

Elokuu on nostanut kriisiajan sijoitukset myös suomalaisten rahastosijoittajien huulille. Tutkimusyhtiö Morningstarin suomenkielisten verkkosivujen suosituimpien listalle ovat nousseet muun muassa kultarahasto sekä osakemarkkinoita vastaan liikkuva sijoitusrahasto.

Muutos mielialoissa on merkittävä, sillä aiemmin Morningstarin kävijät ovat viihtyneet lähinnä kehittyvien maiden sekä Suomi-osakerahastojen tietojen äärellä.

”Lista kertoo jälleen, että aktiiviset suomalaiset rahastosijoittajat eivät pelkää ottaa vahvaa näkemystä”, kirjoittaa Morningstarin päätoimittaja Matias Möttölä.

Lähde: Kauppalehti

Parhaat rahastot 2010

Mihin rahastoihin suomalaiset sijoittavat? Ja mitkä niistä tuottavat parhaiten juuri nyt?

Kotimaisten sijoitusrahastojen rahastopääoma palasi viime vuonna liki vuoden 2007 ennätystasolle. Rahastopääoma nousi yli 61 miljardin euron, kun se kolme vuotta aiemmin oli yli 65 miljardia. Nettomerkinnät alenivat viime vuonna 31 miljoonaa euroa, mutta osakkeiden kurssinousu kasvatti pääomaa.

Suomessa toimii 35 Suomeen rekisteröityä rahastoyhtiötä ja kotimaisia rahastoja on liki 490 kappaletta. Lisäksi ulkomaisia rahastoja, joita Suomessa myydään, on noin 500. Finanssialan keskusliiton viimevuotisen tutkimuksen mukaan noin joka kuudes suomalainen eli liki 900 000 ihmistä sijoittaa rahastoihin.

Keskimäärin suomalaiset rahastosijoittajat ovat sijoittaneet kolmeen eri rahastoon.

Suosituimmat rahastot

Korko- ja osakesijoituksia yhdistelevät yhdistelmärahastot ovat olleet perinteisesti suomalaisten kestosuosikkeja. Nyt osakerahastot ovat taas lisänneet suosiotaan, kun pörssikurssit ovat toipuneet vauhdikkaasti. 10 suosituimman rahaston joukossa osakerahastoja onkin seitsemän. Niistä parhaiden vuosituotto on ollut 20-30 prosenttia. Kun vertaa 3 vuoden aikaiseen tuottoon, prosentit jäävät kuitenkin selvästi vaatimattomammiksi.

Osakerahastot

Osakerahastoista parhaan tuoton on saanut sijoittamalla kehittyvien maiden markkinoille. Korkeariskinen Pyn Populus -rahasto oli osakerahastoista tuottoisin tammikuussa, sen arvo kasvoi vuodessa liki 65 prosenttia. Osakerahastojen viiden kärjessä ovat myös Thaimaahan ja Venäjälle sijoittavat rahastot. Koko kärkiviisikko ylti yli 50 prosentin vuosituottoon tammikuun Rahastoraportin mukaan.

Hurjat tuottoluvut johtuvat pörssien maailmanlaajuisesta noususta viime vuonna. Kun katsotaan kolmen vuoden tuottoprosentteja, ne ovat ovat vajaasta kolmesta prosentista reiluun 12 prosenttiin.

Yhdistelmärahastot

Yhdistelmärahastojen keulille kiilasivat Handelsbankenin sukupolvirahastot. Tammikuun rahastoraportin mukaan niiden vuosituotto oli 26-29 prosenttia. Kolmenkin vuoden tuotto, joka sisältää myös turbulentteja pörssivuosia, oli yli neljä prosenttia.

Korkorahastot

Korkorahastotkin ovat tuottaneet liki saman verran kuin yhdistelmärahastot. Evlin European High Yield -rahasto on ykköspaikalla 32 prosentin vuosituotolla. Korkorahastojen kärkiviisikon muut rahastot tuottivat nekin parikymmentä prosenttia.

Rahastoja voi vertailla laajemmin Suomen sijoitustutkimuksen verkkosivuilla sekä Finanssialan keskusliiton kuukausittaisesta Rahastoraportista.

Ohjeet rahastoviidakkoon

”Sen Oikean” löytäminen satojen rahastojen joukosta vaatii hieman aikaa ja vaivaa, mutta vaiva yleensä myös palkitaan. Ammattilaisten neuvot kuuluvat seuraavasti:

1) Mieti, olet valmis ottamaan riskiä ja kuinka paljon. Riskinotto tarkoittaa mahdollisuutta suurempiin tuottoihin, mutta vaarana on myös menettää osa sijoitetuista rahoista.

2) Vältä kalliita rahastoja. Vertaile rahastojen kuluja. Hyvästä kannattaa maksaa, huonosta ei.

3) Katso, miten rahasto pärjää vertailuindeksilleen.

4) Ota selvää, paljonko rahastolla on osuudenomistajia ja kuinka kauan se on toiminut. Jos rahasto on pitkäikäinen, mutta pieni, kannattaa sijoitusta miettiä toisenkin kerran. Valtava rahasto puolestaan ei ehkä ole yhtä ketterä tai notkea hakemaan tuottoa pienemmistä yhtiöistä.

5) Yhden rahastoyhtiön Eurooppa-rahasto voi olla tuottoisa, mutta vastaavasti saman yhtiön Intia-rahasto ei. Ei kannata ihastua vain yhteen rahastoyhtiöön.

Tuotto %
OSAKERAHASTOT 12 kk % 3 v %
PYN Populus 64,8 12,5
FF Thailand Fund Y-USD-ACC 59,5
eQ Emerging Top Picks 58,9 6,5
Ålandsbanken Swedish Small Cap 49,1 9,9
OP-Venäjä A 48,3 2,7
YHDISTELMÄRAHASTOT 12 kk % 3 v %
Handelsbanken, sukupolvirahasto, 60-luku 29,1 4
Handelsbanken, sukupolvirahasto, 80-luku 29 4
Handelsbanken, sukupolvirahasto, 70-luku 29 4
Handelsbanken, sukupolvirahasto, 50-luku 25,9 4,6
BNPP L1 Opportunities USA 25,3 4,9
KORKORAHASTOT 12 kk % 3 v %
Evli European High Yield SEK A 32,2
Sparinvest High Yield Value Bonds EUR R 20,4 14,1
Nordea SEK Korkosalkku K 20,1 2,7
Nordea SVE Reaalikorko K 19,5 5,7
FF – US High Yield Fund Y-USD-ACC 18,9
SUOSITUIMMAT RAHASTOT Osuudenomistajia 12 kk % 3 v %
ODIN Norden 144 104 22,8 1,8
ODIN Norge 97 281 24,3 1,4
Nordea Nordic Small Cap K 86 473 31,4 12,8
Nordea Venäjä K 77 580 23,1 0,6
Nordea Intia K 62 125 18,5 -1,7
Sampo Kompassi 25 K 61 890 9,8 4,2
Nordea Kehittyvät Osakemarkkinat K 61 422 25,9 4,1
Nordea Kiina K 56 937 25,2 5,1
Nordea Vakaa Tuotto K 56 082 5,5 1,5
OP-Tuotto B 54 744 7 1,3

Rahastosijoittaminen 2011 ?

Vuosi 2010 on ollut erittäin mielenkiintoinen rahastomaailmassa ja yleensäkkin sijoitusmaalimassa. Monen näköisiä tapahtumia on ollut aikalailla kaikilla sektoreilla. Mutta millainen vuosi 2011 on rahastojen kannalta? Onko kehittyvillä markkinoilla minkälaiset asetelmat ja kuinka käy amerikan? Siinä onkin asioita mietittäväksi.

Sijoitusrahastot.org -blogi toivottaa hyvää joulua kaikille lukijoille!

Suomalaisten rahastojen arvo jo yli 60 mrd €

Rahastosijoittaminen on noususuhdanteessa, nimittäin Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma kasvoi lokakuussa 60,2 miljardiin euroon.

Yli puolet kasvusta eli 405,6 miljoonan euroa johtui positiivisista nettomerkinnöistä, 326,8 miljoonan euron lisäyksen selittää kurssinousu. Erityisesti osakkeet kiinnostavat sijoittajia; osakerahastoihin sijoitettiin lokakuussa uutta pääomaa 409,8 miljoonaa euroa.

Eniten, 110,2 miljoonaa euroa, varoja sijoitettiin Suomeen sijoittaviin rahastoihin. Kehittyviin markkinoihin sijoittaviin rahastoihin virtasi rahaa lähes saman verran eli 109,8 miljoonaa euroa. Eurooppaan sijoittaviin rahastoihin tuli lisää pääomaa 90,0 miljoonaa euroa.

Lyhyen koron rahastoilla ei mene hyvin: niistä vedettiin pois sijoituksia lokakuussa 303,7 miljoonaa euroa negatiiviset.

Vuoden tarkasteluvälillä mitattuna parhaiten tuottanut rahastoluokka oli lokakuun lopussa Latinalaiseen Amerikkaan sijoittavat osakerahastot. Ne tuottivat keskimäärin 31,1 prosentin vuotuisen tuoton.