rahapeliyhtiöihin sijoittaminen

Rahapeliyhtiöihin sijoittaminen – riski vai mahdollisuus?

Rahapelit muiden pelien ohella ovat kehittyneet paljon ja todella nopeasti viimeisen parin vuosikymmenen aikana, jonka seurauksena rahaa liikkuu pelimarkkinoilla enemmän kuin koskaan. Teknologia on mahdollistanut pelien siirtymisen internettiin ja myöhemmin myös mobiililaitteille, sekä lisäksi yleinen suhtautuminen pelaamiseen on muuttunut. Rahasta pelaamista ei enää katsota niin pahalla, sillä siitä on tullut jokaisen viihdettä taustoihin, sukupuoleen tai yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Jokainen voi avata tilin nettikasinoon tai vedonlyöntisivustoon ja kaiken lisäksi se on vielä helppoa. Eikä pelkästään kasinot, vaan myös pelien kehitys on osoittautunut todelliseksi rahasammoksi.

Monista rahapeliyrityksistä on vuosien saatossa kasvanut isoja pörssiyhtiöitä ja tällä hetkellä esimerkiksi Tukholman ja Lontoon pörsseissä on ennätysmäärä rahapelialan yrityksiä. Bisnes siis kukoistaa, eikä sen hiipumisesta ole ainakaan tällä hetkellä selkeitä merkkejä. Rahapeliyhtiöihin sijoittaminen saattaa siis olla houkutteleva vaihtoehto, mutta muutamiin seikkoihin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota.

Näin rahapelimarkkinat toimivat

Mikäli osakesijoittaminen pelimaailmassa kiinnostaa, alaan on hyvä tutustua hieman syvemmin ennen päätöksen tekemistä. Rahapelimarkkinoilla on kolme pääasiallista toimiryhmää: nettikasinot, pelivalmistajat sekä affiliaatit, jotka auttavat markkinoinnissa. Kun pelaajat pelaavat pelisivustossa, kaikki kasinolle menevät tuotot – siis pelaajan tappiot – jakautuvat osinkoina näiden kolmen tahon kesken.

Pelivalmistajat tarjoavat pelejään monille eri kasinosivustoille ja keräävät komissiota, jolloin myös niistä on kasvanut miljoonaluokan jättiyrityksiä, joista suurimmat on listattu pörssiin, kuten esimerkiksi NetEnt. Jotkut peliyhtiöt ovat puolestaan liittäneet voimansa yhteen ja luoneet isoja konserneja, joiden suojissa saattaa toimia useampi eri pelisivusto. Affiliaatit taas ovat pienempiä yksittäisiä yrityksiä, jotka sivustojensa kautta jakavat pelaajille tietoa nettikasinoista ja saavat siitä palkkion. Jopa muutamat tällaiset firmat ovat kasvaneet pörssikelpoisiksi yhtiöiksi.

Vaikka Suomessa Veikkaus on ainoa peliyritys, jolla on oikeus tarjota pelipalvelujaan niin netissä kuin netin ulkopuolellakin, silti monet suomalaiset käyttävät ulkomaisten rahapeliyhtiöiden sivustoja. Yksinkertaisesti siitä syystä, että niiden käyttäminen on rahallisesti kannattavampaa. Suurin osa tällaisista pelisivustoista on pohjoismaisia ja varsinkin ruotsalaisia yhtiöitä, joista monet toimivat Maltalta käsin. Ja koska Malta kuuluu ETA-alueeseen, pelaajien ei tarvitse maksaa voitoistaan veroja Suomeen.

Teknologian merkitys pelimaailmassa

Sijoittajan näkökulmasta rahapelialan tekee mielenkiintoiseksi se, että taloussuhdanteet eivät vaikuta pelaamiseen. Vaikka talous näyttäisi huonolta, ihmiset pelaavat siitä huolimatta. Pelaaminen on helppoa ja sitä voi harrastaa suoraan kotisohvalta. Uhkapelit ovat iso bisnes Euroopassa ja rahapelimarkkinoiden arvoksi on arvioitu noin 100 miljardia euroa, vaikka tarkkaa lukua onkin vaikea saada.

Digitaalisen pelaamisen osuus kasvaa jatkuvasti ja pelimarkkinat ovat onnistuneet hyödyntämään erinomaisesti teknologian kehitystä. Tämä on näkynyt mobiilipelaamisen räjähdysmäisenä kasvuna. Mobiilikasinot ovat lisääntyneet ja nykyään muutamat rahapeliyhtiöt ovat keskittäneet toimintansa ainoastaan mobiilin puolelle. Koska teknologia jatkaa kehittymistään ja innovatiiviset peliyhtiöt kasvavat sekä uusiutuvat sen mukana, rahapeliyhtiöihin sijoittaminen voi myös olla kannattava veto.

Lakikiemurat ja etiikka

Rahapelit ovat kuitenkin elinkeino, johon liittyy omat riskinsä. Jokaisessa Euroopan maassa on oma politiikkansa rahapelejä varten, vaikka linjoja on jo pitkään yritetty yhdistää. Monissa maissa monopolit haluttaisiin lopettaa kokonaan, mutta kysymys on varsin kaksijakoinen. Euroopan unioni painostaa monopolien purkuun, mutta esimerkiksi Suomessa Veikkaus on ainakin tähän mennessä saanut pitää asemansa. Silti pelaaminen ulkomaisilla sivustoilla on sallittua ja se on yhä suositumpaa.

Ruotsissa on tänä vuonna otettu iso askel asian kanssa, sillä syyskuusta lähtien ulkomaiset pelisivustot ovat pystyneet anomaan toimilupaa Ruotsin markkinoilla. Toisaalta naapurissa suhtaudutaan rahapeleihin muutenkin avoimemmin kuin meillä Suomessa ja ruotsalaiset yritykset ovat johtavassa asemassa eurooppalaisilla rahapelimarkkinoilla. Sijoittajan kannattaa joka tapauksessa olla tietoinen siitä, että muutokset laissa voivat aiheuttaa notkahduksia pelialan osakkeissa.

Rahapeliyhtiöihin sijoittaminen voi monelle olla myös moraalikysymys. Pelaaminen aiheuttaa riippuvuutta, ja vaikka vain pieni osa pelaajista kuuluu varsinaiseen ongelmapelaajien joukkoon, silti ala hyötyy pelaajien tappioista. Sieltä kertyy rahaa myös osinkosijoittajan salkkuun. Verrattavia eettisesti kyseenalaisia aloja ovat esimerkiksi tupakka- ja alkoholibisnes.

Tärkeimpiä rahapeliyhtiöitä Euroopan pörsseissä juuri nyt

Tukholman pörssiin on listattu tällä hetkellä enemmän rahapeliyhtiöitä kuin koskaan aikaisemmin. Niiden joukosta löytyy muun muassa ruotsalainen pelivalmistaja NetEnt, joka on jo pitkään pitänyt hallussaan markkinajohtajan asemaa. Tämä erilaisten kasinopelien kehittämiseen erikoistunut yhtiö on löytynyt pörssistä jo yli kymmenen vuoden ajan ja osinkoa on maksanut joka vuosi enemmän, samalla kun liikevaihto on kasvanut noin 30 % vuositahtia.

Toinen konkari pörssilistoilla on markkina-arvoltaan lähes miljardin euron Betsson, joka on yksi Ruotsin tunnetuimmista rahapeliyrityksistä. Betssonin siipien alla toimii monia tunnettuja kasinobrändejä kuten NordicBet ja Betsafe. Toisaalta jos katsotaan ajassa taaksepäin, sekä NetEnt että Betsson kuuluivat aikoinaan Cherry AB -yritykseen, joka myös on yksi Tukholmaan pörssiin listatuista peliyhtiöistä.

Hieman uudempaa kalustoa pörssissä edustaa esimerkiksi monipuolisia pelipalveluja tarjoava pelisivusto Mr Green, joka listattiin pörssiin vuonna 2013. Heidän ohellaan myös mobiilipeleihin erikoistunut nettikasino LeoVegas on osoittanut viime vuosina erittäin nopeaa kasvua. Lisäksi täytyy mainita livekasinon pelejä tuottava Evolution Gaming, joka nousi Tukholman pörssin First North -listalta päälistalle vuonna 2017. Yhtiön osakkeiden arvo on kasvanut huikeat 600 %.

Oslon pörssiä tähdittää puolestaan yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista rahapeliyhtiöistä, Gaming Innovation Group (GiG), joka on tunnettu erinomaisesta pilvipohjaisesta pelialustastaan sekä useammasta hyvin brändätystä kasinosivustosta. Yli kymmenen vuotta alalla toiminut yritys listattiin pörssiin vuonna 2015, jossa se on jatkanut kasvuaan.

Pelialan yrityksille on ominaista innovatiivisuus sekä joskus myös nopeat käänteet. Alalla tapahtuu paljon yritysostoja ja fuusioita, jotka näkyvät osakemarkkinoilla. Rahapeliyhtiöihin sijoittaminen ei siis ole mikään täysin turvallinen vaihtoehto, eikä kenties suositeltavaa ainoaksi sijoituskohteeksi. Mutta toisaalta modernit ja nopeasti kasvavat peliyhtiöt voivat olla mielenkiintoinen lisä osakesalkkuun. Rahapeliyhtiöiden osakkeet saattavat pysyä pinnalla myös silloin, kun taloudessa menee muuten huonosti.