Miksi sinun kannattaa ostaa Chia coin?
Chia coin – Näin kurssi on kehittynyt
Please enter Coingecko Free Api Key to get this plugin worksChia coin on Bitcoinin konsensusalgoritmia, eli Nakamoto -konsensusta mallintava kyptovaluutta. Se tosin eroaa Bitcoinista siinä, että sen käyttämä Nakamoto -konsensus on sen uusin versio. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Chia coinin tapauksessa sen louhinta perustuu kiintolevyn tallennustilan määrään, kun taas Bitcoinin louhinta perustuu prosessointitehoon. Bitcoinin louhinta vaatii suuria määriä prosessointitehoa, mikä taas vaatii erittäin paljon sähköä, mikä on viime vuosina aiheuttanut kritiikkiä.
Chia coin pyrkii ratkaisemaan tämän energiaa tuhlailevan tavan louhia lisää kryptovaluuttaa. Chian louhintatapa ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton, mistä kerromme lisää alempana. Projekti julkaistiin alunperin vuonna 2017 ja vuonna 2020 sen hinta lähti suorastaan lentoon muiden kryptomarkkinoiden mukana. Chia coin kurssi, sekä muiden kryptojen kurssit hyötyivät tuolloin sekä Bitcoinin noususta, että DeFi -coinien ympärillä vellovasta hypestä.
Chian kurssiliito jatkui pitkään, mutta toukokuussa 2021 sen kurssi kääntyi yllättäen laskuun. Laskun syy saattaa jälleen löytyä Bitcoinista, joka sulatti koko kryptomarkkinoiden arvoa sen jälkeen, kun Teslan perustaja Elon Musk käänsi sille yllättäen selkänsä. Tästä huomataan miten paljon kryptovaluuttojen kurssit riippuvaisia koko alan kurssikehityksestä, ja miten sidoksissa ne ovat toisiinsa arvon kannalta. Tarkastellaan seuraavaksi Chia coin kurssin historiaa hieman.
Chia coin valuuttakurssihistoria
Chia coin kurssi on volatiili eli sen arvo vaihtelee, kuten kaikkien kryptovaluuttojen kurssit, ja siksi kryptovaluuttoja pidetään korkean riskin sijoituskohteina. Tämä on hyvä pitää aina mielessä. Kryptovaluutat eivät ole minkäänlaisen sääntelyn piirissä, joten niihin sijoittaessasi vastaat rahoistasi täysin itse. Toisaalta ei voida kiistää sitä, että kryptovaluutat ovat jo perustavanlaatuinen osa sekä kaupankäyntiä että jopa yritysten ja yhteiskuntien pyörittämistä. Niiden kursseihin vaikuttavat kuitenkin aivan eri asiat kuin esimerkiksi fiat-valuuttojen eli perinteisten valuuttojen tai osakkeiden kursseihin.

Jotta voimme tarkastella sitä, mistä Chia coin kurssi koostuu, meidän tulee ensin ymmärtää mikä Chia XCH itse asiassa on. Chia coin on vuonna 2017 julkaistu kryptovaluutta, joka menee maksuvaluuttojen kategorian alle. Toisin kuin DeFi coineilla, Chia coin on aivan projektinsa, minkä vuoksi sen lohkoketju on aito ja alkuperäinen, ja näin ollen sisältää kryptovaluutan, joka tunnetaan ticker symbolilla XCH. Chia coinin takaa löytyy erittäin osaavaa porukkaa, sillä sen perustaja on Bram Cohen, joka tunnetaan esimerkiksi BitTorrentin perustajana.
Chia coin perustettiin alunperin ratkaisemaan Bitcoinin puutteita, kuten sen lohkoketjun vaatimaa korkeaa sähkönkulutusta, sekä tarjoamaan älykäs tapahtuma-alusta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Chia on kehitetty toimimaan käyttäjäystävällisenä, maailmanlaajuisena rahoitus- ja maksujärjestelmänä. Projektin kehittäjien toiveissa on, että Chia coin otettaisiin erityisesti käyttöön yrityssektorilla digitaalisena rahana. Chia mallintaa lohkoketjussaan Bitcoinin algoritmia, eli Nakamoto -konsensusta, mutta käyttää siitä uudempaa versiota.
Bitcoinin käyttämää algoritmia kutsutaan Proof-of-Work -algoritmiksi, kun taas Chia coin nojaa Proof-of-Space -algoritmiin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Chian verkko toimii tehokkaasti, on helppokäyttöinen ja hyvin turvallinen. Siinä missä Bitcoinin louhinta vaatii runsaasti laskentatehoa, Chia puolestaan tarvitsee lähinnä tallennustilaa kovalevyiltä. Tämä ratkaisu on energian kulutuksen kannalta parempi, mutta viimeisen vuoden aikana on tullut ilmi yllättäviä ongelmia. Kukaan ei kyennyt ennakoimaan COVID19-pandemiaa eikä sitä pulaa kiintolevyistä ja mikrosiruista, jonka se aiheutti.

Kun tehtaat jouduttiin sulkemaan Kiinassa terveysturvallisuussyistä, kiintolevyjen ja SSD-asemien tuotanto suurin piirtein pysähtyi. Tämä alkoi heijastua nopeasti markkinoille, ja esimerkiksi, ja hinnat nousivat. Puhuttiin jopa sellaisesta mahdollisuudesta, että SSD-asemien hinnat saattavat nousta jopa 10 prosenttia nimenomaan Chian vuoksi. SSD-asemat ja kiintolevyt ovat välttämättömiä Chia coinin louhinnassa. Tämä osapula on saattanut omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että Chia coinin hinta lähti toukokuussa laskuun, ja on tipahtanut tuhannesta dollarista vain 400 dollariin kuukaudessa.
Kryptovaluutan kurssiin ei vaikuta ainoastaan kyseisen projektin oma kehitys, vaan merkittävässä roolissa on myös kryptomarkkinoiden yleinen tilanne. Esimerkiksi Bitcoinin voimakas nousu vetää tyypillisesti mukanaan koko markkinan ylöspäin. Vastaavasti jonkin kryptoprojektin joutuessa hakkeroinnin kohteeksi, tällainen uutinen voi painaa kaikkien kryptovaluuttojen kursseja alas, myös Chia coin kurssia. Koska kryptovaluuttojen arvonkehitys riippuu koko alan liikkeistä, suosittelemme perehtymään huolellisesti niihin kryptovaluuttoihin, joihin aiot sijoittaa.
Koko alan liikehdinnän lisäksi Chia coin kurssi on riippuvainen sen oman projektin suosiosta, ja jotta voit arvioida kyseisen projektin kasvupotentiaalin, sinun täytyy ymmärtää mihin kyseistä projektia käytetään, ja onko sille tulevaisuudessa kysyntää. Tästä päästäänkin toiseen tärkeään asiaan, josta Chia coin projektin menestys on riippuvainen: kysyntä ja tarjonta.
Kysyntä ja tarjonta
Kryptovaluuttoihin sijoittaessa on hyvä muistaa, että toisin kuin osakkeiden, kryptovaluuttojen arvo koostuu niiden käyttämän verkon arvosta (network value). Kun kryptovaluutan käyttämä teknologiaa, esimerkiksi Chia coinin lohkoketju otetaan laajasti käyttöön ja sille on paljon kysyntää, sillä on silloin myös paljon arvoa. Mitä enemmän kysyntää on, sitä enemmän arvoa kyseisellä teknologialla tai verkolla on. Jos taas Chia hakkeroidaan, sen arvo voi laskea ja pysyä matalana pitkään.
Yleisesti katsottuna kryptovaluutat ovat tähän mennessä olleet tuotoiltaan hyviä sijoituskohteita, olit sitten sijoittamassa pitkällä tai lyhyellä aikavälillä. Hyvä tuotto tuo kuitenkin aina mukanaan korkeampia riskejä. Toisin kuin osakkeiden kohdalla, kryptovaluuttoihin kannattaa sijoittaa nimenomaan kun niiden hinta putoaa, koska voidaan olla melko varmoja, että hinta ponnahtaa taas jossain kohtaa nousuun. Kun hinta pomppaa, rahansa ulos ottava voi tienata sievoisesti sijoituksestaan. Toisaalta ne, jotka hinnan noususta huolimatta päättävät pitää sijoituksensa kryptovaluutassa, saattavat huomata hävinneensä pitkällä aikavälillä.
Kryptovaluuttojen hintojen kehitystä kannattaa siis seurata tarkasti, jos olet laittanut niihin rahaa. Vielä tarkempaa huomiota ansaitsee se, mitä markkinoilla puhutaan nimenomaan Chia coinista. Jos huomaat hypen kasvavan, se kertoo, että Chia coin projektille on kysyntää, ja silloin sen arvon voidaan olettaa nousevan. Chian ja sen oman kryptovaluutan XCH:n vahvuuksiin kuuluu ensinnäkin koko projektin arvon nopea nousu verrattuna muihin maksuvaluuttoina käytettäviin kryptovaluuttoihin. Toinen etu on projektin kyky kehittyä siitä huolimatta, että louhintaan tarvittavista osista on pulaa. Lisäksi Chia coin tarjoaa ratkaisun Bitcoinia vaivaaviin ongelmiin, esimerkiksi liialliseen energiankäyttöön.
Chia coin hinta ja miten sen odotetaan kehittyvän
Tämän artikkelin kirjoitushetkellä Chia coinin hinta on vähän alle 390 dollaria per coin, eli se on tipahtanut hurjasti toukokuun huippulukemista, jolloin yksi coin oli 1600 dollarin arvoinen. Hinnan hurja lasku saattaa johtua Chia coinin kohtaamasta osapulasta, sillä sen louhintaan tarvittavista kiintolevyistä ja SSD-alustoista on koronapandemian myötä tullut pulaa. Lisäksi Bitcoinin vaikutus Chia coiniin näkyy, sillä sen arvo lähti laskemaan Bitcoinin peesissä sen jälkeen kun Elon Musk ilmoitti ettei Tesla yhtäkkiä enää hyväksykään Bitcoinia maksuvaluuttana.
Sijoittajien luottamus on ainakin toistaiseksi kunnossa: Chia coin kurssi on vielä ihan hyvällä mallilla, ja projektiin luotetaan. Analyytikotkin puoltavat Chian ostamista juuri nyt. Chia on huomioinut taitavasti Bitcoinin lohkoketjun puutteet ja hidasteet, ja sen tavoitteena on ollut kehittää paremmin ja helpommin toimiva lohkoketju sekä maksuvaluutta, jonka esimerkiksi yritykset voisivat ottaa käyttöön maksuvaluuttana. Mikäli Chia coin omaksutaan yrityksissä, sen arvo lähtee huimaan kasvuun, koska kryptovaluutan suosion lisääntyminen kasvattaa myös sen arvoa. Tuttu sääntö pätee siis kryptovaluuttoihinkin: Chia coin kurssi nousee, kun sen käyttö ja suosio lisääntyvät. Asiaa ei myöskään haittaa lainkaan se, että moni kiinnostuu Chia coinista nimenomaan sen perustajan, Bram Cohenin, vuoksi.

Kun tutkaillaan analyytikoiden mielipiteitä Chia coin kurssin tulevaisuudennäkymistä, käy nopeasti selväksi, että sen arvon nousua ei epäile viime aikaisesta hinnan laskusta huolimatta kukaan. Tämän hetken arvioiden mukaan XCH tulee nousemaan 1750 dollariin vuoteen 2025 mennessä, ja jopa 5000 dollariin vain vuotta myöhemmin 2026. Kasvun uskotaan siis olevan eksponentiaalista, minkä lisäksi XCH kävi jo hätyyttelemässä tuota 1700 dollarin rahaa keväällä 2021.
Loppujen lopuksi Chia coinin kasvua on lähes mahdotonta arvioida juuri nyt. Paljon riippuu siitä, miten isoissa määrin ja milloin coin mahdollisesti otetaan käyttöön laajemmin, tai sitten ei. Lisäksi Bitcoinin liikehdintä vaikuttaa Chia coin kurssiin. Chia ylitti jo keväällä 2021 kaikki hinta-arviot, joten voi olla, että vuoteen 2025 Chia coinin hinta on huomattavasti korkeampi, kuin mitä tällä hetkellä arvioidaan. Kannattaa siis aina pitää kryptojen hintoja silmällä ihan itse.
Yhteenveto
Chia coin on hyvin kiinnostava lohkoketjuprojekti, jonka arvon odotetaan nousevan markkinoilla tulevaisuudessa voimakkaasti. Vuonna 2017 markkinoille tullut kryptovaluutta tekee maksamisesta kustannustehokasta ja turvallista esimerkiksi yritysten välisessä kaupankäynnissä. Oman projektinsa menestyksen ohella Chia coin kurssi riippuu koko kryptomarkkinoiden tilanteesta ja tapahtumista. Jos vaikkapa Bitcoin lähtisi yllättäen jyrkkään laskuun, Chian voi olettaa seuraavan perässä alaspäin. Yhtä lailla sen arvo voi kuitenkin myös nousta arvaamattomiin korkeuksiin. Tämä on silti hyvä pitää mielessä, vaikka Chia coinin hinta onkin nyt alkukesästä laskenut Bitcoinin heikon kehityksen vuoksi. Markkinoilla Chia coin on pidetty kryptovaluutta, ja sen arvonnousuun luotetaan pitkällä aikavälillä.
- Chia coin on Bitcoinin algoritmia mallintava lohkoketju, jonka natiivivaluutta on XCH
- Chia coinin toi markkinoille vuonna 2017 BitTorrentin kehittäjä, Bram Cohen
- Chia coin on monipuolinen kryptovaluutta, jonka toiminta perustuu lohkoketjujen välisiin, nopeisiin ja halpoihin transaktioihin
- Chia coinin louhinta vaatii huomattavasti vähemmän tehoa kuin Bitcoinin louhinta, sillä se perustuu kiintolevyillä olevaan vapaaseen tilaan
- Chia coin on erittäin suosittu kryptovaluutta sekä analyytikoiden, että sijoittajien keskuudessa
- Chia coin kurssi on kasvanut syksystä 2020 asti ja sen uskotaan jatkavan tasaista kasvua vielä pitkään.


Kommentit