Solana Kurssi 2024 ja Kaavio [Reaaliaikainen] kirjoittanut Tiina Jonsson Viimeksi päivitetty: 20. maaliskuun 2022 OSTA SOLANA Miksi sinun kannattaisi ostaa Solana? Uuden sukupolven alusta, joka pyrkii selättämään aiempien lohkoketjujen puutteet Kilpailijoitaan edullisemmat ja nopeammat siirrot Monipuoliset mahdollisuudet sovelluskehittäjille Nopeasti kasvava alusta Solana Kurssi: näin valuuttakurssi on kehittynyt Solana(SOL) Price $139.65 Market Cap $65.54 B Solana valuuttakurssihistoria – mitkä asiat vaikuttavat kursseihin? Ennen perehtymistä Solanan kurssiin, on meidän varsin tärkeää keskittyä ennen kaikkea niihin ominaisuuksiin, jotka Solanasta tekevät varsin erityisen markkinoilla, sekä tietenkin kryptovaluuttoihin sijoituskohteena yleisesti. Ne ovat nimittäin hyvinkin erilainen sijoituskohde kuin perinteiset osakemarkkinat, ja niihin vaikuttavat monet varsin erilaiset tekijät. Onkin siis syytä tutustua hieman tähän sijoituskohteeseen, ja hyvinkin nuoreen kryptovaluuttojen markkinaan ennen sijoituspäätösten tekemistä. Ennen sijoittamista kryptovaluuttoihin, tai mihin tahansa muuhunkaan sijoituskohteeseen, on syytä tuntea käyttämänsä instrumentti. Kryptovaluuttojen parissa on nimittäin syytä pitää mielessä markkinoiden omalaatuisuus ja volatiliteetti verrattaessa niitä perinteisiin osakemarkkinoihin. Kryptovaluuttojen käsittely täysin samalla tapaa muiden sijoituskohteidesi kanssa saattaa nimittäin kostautua, kryptovaluuttojen ollessa luonteeltaan varsin erilaisia verrattaessa perinteisiin sijoituskohteisiin. Sijoittajien tulee kuitenkin pitää mielessä kryptovaluuttojen olevan edelleen varsin uusi sijoituskohde, joka vaatii erilaisen suhtautumisen sijoituskohteeseen kuin perinteisillä arvopaperimarkkinoilla. Esimerkiksi pörssiosakkeissa voidaan nimittäin hyvin pitkälti aina yhdistää osakkeen nykyinen arvotaso itse yrityksen markkina-arvoon, nykytilanteeseen sekä tulevaisuuden näkymiin. Siksi osakemarkkinoiden liikkeetkin ovat joissakin tilanteissa ennakoitavissa, muun muassa yrityskohtaisten uutisointien perusteella. Kryptovaluutoissa kuitenkin nämä vastaavat kurssimuutokset saattavat olla huomattavasti radikaalimpia, ja kursseja sekä niihin liittyvää uutisointia kannattaakin seurata tarkasti. Tämän lisäksi, osakemarkkinoiden ollessa auki vain osana vuoden päivistä, silloinkin vain osan päivää, ovat kryptomarkkinat auki vuorokauden ympäri, jokaisena päivänä ympäri vuoden. Tämä ympärivuorokautinen markkina taas luo kryptovaluutoille mahdollisuuden reagoida varsin nopeasti kaikenlaisiin maailmanlaajuisiin tilanteisiin, samalla tosin nostaen mahdollista arvaamattomuutta. Kryptovaluutoissa, kuten Solana, tilanne taas on täysin eri, arvon muodostumisen ollessa varsin erilaista riippuen kryptovaluutasta. Kryptovaluuttoja on nimittäin olemassa montaa erilaista tyyppiä, joilla on täysin omat käyttötarkoituksensa, ja joiden arvoonkin vaikuttavat näin ollen täysin erilaiset tekijät. Ensinnäkin, kaikki varmasti tietävät että on olemassa kryptovaluuttoja, jotka ovat perinteisiin valuuttoihin verrattavissa olevia arvonsiirron välineiksi tarkoitettuja, kuten Bitcoin. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, että tämän lisäksi on olemassa myös muunlaisia kryptovaluuttoja, yksinkertaistettuna omiin alustoihinsa, kuten Ethereum, jonka arvo perustuu sen laajaan lohkoketjualustaan, joka mahdollistaa monien pienempien tokeneiden siirrot. Nämä tokenit taas ovat kryptovaluuttoja, joita voidaan käyttää aiemmin mainittujen alustojen sovelluksissa ja siirroissa erinäisiin tarkoituksiin. Mikäli kiinnostuit Solana-kryptovaluutan ostamisesta, voit lukea siitä tarkemmin täältä: Osta Solana Solana on suuren mittakaavan lohkoketju, jonka tarkoituksena on tarjota käyttäjilleen nopea, turvallinen ja helposti skaalautuva alusta hajautetuille sovelluksille sekä kaupankäyntialustoille. Solanan lohkoketju tukee jopa 50 000 siirtotapahtumaa sekunnissa ja 400ms lohkoaikoja. Solanan toiminta perustuu algoritmeihin, jotka pyrkivät mahdollistamaan verkon toimintojen skaalautumisen liikennemäärien noustessa. Näin Solana pyrkii takaamaan verkon ominaisuuksien säilymisen. Solana sai alkunsa vuonna 2017, kun Anataloy Yakovenko perusti Solana-projektin. Yakovenko omasi laajaa kokemusta kompressioalgoritmien käytöstä aiemman työkokemuksensa Qualcommilla ja Dropboxilla ansiosta. Yhdessä Eric Williamsin ja Greg Fitzgeraldin kanssa he loivat uudenlaisia prosesseja, joilla selättäisivät monet Bitcoinin ja Ethereumin lohkoketjuja vaivanneet rakenteelliset ongelmat etenkin skaalautumisen osalta. Nykyään kehitystiimii koostuu teknologiayrityksissä työskennelleistä kokeneista kehittäjistä, jotka pyrkivät parantamaan alustan toimintaa entisestään, pitäen painopisteen kuitenkin edelleen alustan skaalautuvuudessa. Enemmän alustan taustatarinasta kerromme kuitenkin Osta Solana-artikkelissa. Tässä artikkelissa käsittelemämme Solana eli SOL-token on Solana-alustan natiivitoken, joka toimii Solana-lohkoketjussa. SOL-tokenin markkinoille laskettava enimmäismäärä on kuitenkin rajattu 489 miljoonaan tokeniin, rajoittaen näin ollen osaltaan hinnan laskua ja vahvistaen tokenin arvoa. SOL-tokenit toimivat lohkoketjussa siirtojen varmistajina sekä alustalla toimivien sovellusten mahdollistajina. Tämän lisäksi on SOL-tokeneita mahdollista myös lukita steikkaamalla, mutta myös tästä kerromme tarkemmin Osta Solana -artikkelissa. Katso lisää kryptovaluutta kurssit täältä. Solana hintamuutokset perustuvat kysyntään ja tarjontaan Solana kurssi on omalta osaltaan suoraan sidonnainen kryptomarkkinoiden suurempiin muutoksiin, joihin taas vaikuttavat etenkin suurien kryptovaluuttojen kuten Bitcoin ja Ethereum liikkeet sekä yleiset maailmantalouden muutokset, jotka osaltaan joko laskevat tai nostavat kryptovaluuttojen kysyntää ja näin ollen hintatasoa perinteisiin FIAT-valuuttoihin nähden. Esimerkiksi pelko perinteisten FIAT-valuuttojen inflaatiosta saattaa ajaa ihmisiä joissakin markkinatilanteissa kryptovaluutoiden pariin, pitäen niitä ikään kuin turvasatamana. Sama toimii toisaalta myös päin vastoin, mikäli esimerkiksi Bitcoinin tai Ethereumin hintataso syystä tai toisesta sattuisi äkillisesti romahtamaan, tarkoittaisi tämä todennäköisesti negatiivisia uutisia myös muille, pienemmille kryptovaluutoille, suurien valuutoiden liikkeiden heijastuessa koko markkinoille. Solanan tarjotessa erinomaisen lohkoketjupohjaisen alustan monille sovelluksille sekä yrityksille, jotka eivät ole kryptoprojektejaan kyenneet toteuttamaan aiempien lohkoketjujen, kuten Bitcoinin ja Ethereumin puuttellisuuden vuoksi. Etenkin projektien skaalautuvuus on muilla alustoilla ollut suurena ongelmana valuutan arvon ja verkon käyttäjämäärän kasvun myötä. Solana on kuitenkin onnistunut ratkaisemaan nämä ongelmat, mahdollistaen liki rajattomasti skaalautuvien sovellusten luomisen alustalla, joiden toimintaa eivät rajoita verkon kapasiteetti tai itse tokenin hinta. Tämän vuoksi on vahvaa syytä uskoa yhä useampien projektien siirtyessä Solanan puoleen lähitulevaisuudessa, etenkin perinteisesti hajautettujen sovellusten alustana tunnetun Ethereumin verkon ollessa nykyisellä hintatasolla varsin epäkäytännöllinen. Solana pyrkiikin saamaan projektiinsa mukaan yhteistyökumppaneita niin yritysten kuin yhteisöjenkin vetämien projektien muodossa. Alustan laajaa käyttöönottoa pyritään edistämään muun muassa tarjoamalla yksinkertaiset työkalut ja selkeä ohjeistus alustan käyttöön erilaisten sovellusten kehityksessä.Solanan yhteistyökumppaneihin kuuluvatkin jo tällä hetkellä monet varsin tunnetut nimet, kuten Terra sekä Chainlink. Merkittävien yhteistyökumppanien määrän kasvaessa nykyiseen tahtiin, on varsin oletettavaa että myös koko alustan käyttöönotto yleistyy nopeaan tahtiin globaalisti. Tämä taas tarkoittaisi entistä suurempaa kysyntää myös alustan omalle SOL-tokenille. Myös Solanan kanssa on hyvä kuitenkin ottaa huomioon myös se, että kryptovaluuttoja on vaikea verrata perinteisiin sijoituskohteisiin, kuten osakemarkkinoihin. Jo pelkästään siitä syystä, että osakemarkkinoilta on käytettävissä pitkä historiallinen markkinadata, jonka perusteella suuri osa nykyisistä ennusteista ja analyyseistakin kehitetään. Kryptovaluutat ovat kuitenkin varsin tuore kehitelmä, etenkin nykyisessä lohkoketjuihin perustuvassa muodossansa. Modernien kryptovaluuttojen aikakauden aloittaneen Bitcoinin ollessa vasta 12 vuotta vanha, sen ollen syntynyt vuonna 2009, ei kryptovaluutoista ole vielä edes saatavilla pitkän aikavälin markkinadataa, johon niiden liikkeitä voitaisiin perustaa. Mikäli kuitenkin halutaan löytää myös yhteistä osakemarkkinoiden ja kryptovaluuttojen väliltä, määrää molempia aina lopulta kysynnän ja tarjonnan laki. Onkin siis hyvä pitää mielessä, että aivan osakkeiden tapaan, vaihtuvat myös kryptovaluuttojen kurssit varsin tiuhaan tahtiin, niiden ollen uutena varallisuuden muotona ja teknologiana vieläpä yleensä huomattavasti perinteisiä kohteita volatiliteetiltaan korkeampia. Tämän lisäksi on muistettava etteivät kryptovaluuttojen ajoittaiset suuret nousut välttämättä tarkoita sen kaltaisten tapahtumien toistumista tulevaisuudessa. Solanan tarjotessa vertaansa vailla olevan alustan uuden sukupolven sovelluksille, sekä mahdollistaessa kauppapaikkojen toiminnan entistä turvallisemmin ja nopeammin, nostamatta kuitenkaan siirtomaksuja, voisi olla syytä olettaa Solanan oman SOL-tokenin arvon perustuvan puhtaasti projektin arvostukseen. Solanan kurssikäytös olikin aiemmin varsin ennustettavaa ja vakaata, seuraten itse projektin kehitystä. Vuoden 2021 alussa, kryptomarkkinoiden käännyttyä hurjaan nousuun Bitcoinin nopean nousun vetämänä, nousi myös Solana uskomatonta tahtia. Solana nimittäin liki kymmenkertaisti arvonsa vain muutamassa kuukaudessa. Tämä onkin selvä osoitus siitä, että kryptovaluuttojen käytös eroaa muista arvopapereista ennen kaikkea siinä, että niiden liikkeisiin vaikuttavat koko markkinoiden näkemys sekä valuuttojen ympärillä pyörivä sosiaalisen median huuma varsin paljon. Vaikka kurssikehitys onkin ollut erittäin myönteistä, on siis hyvä pitää mielessä kryptovaluuttojen luonne sijoitusinstrumenttina. Usein kysytyt kysymykset Mitä Solana maksaa? Solanan kurssivaihtelu seuraa pitkältikin kryptomarkkinoita, vaikkakin kurssi on historiansa aikana pitkälti pyrkinyt alustan kehitystä seuraamaan. Hinta kuitenkin saattaa vaihdella roimastikin lyhyenkin aikavälin sisällä, joten suosittelemme tarkastamaan kurssin päivittäin tältä sivustolta.➡️ Katso Solana kurssi täältä ⬅️ Kuinka voin ostaa Solana?Solanan ostaminen onnistuu helposti ja erittäin matalin kuluin Capital.com-alustalta. Capital.com on erittäin yksinkertainen ja matalakuluinen kaupankäyntialusta, jolta ostat niin kryptovaluutat kuin osakkeetkin. Mistä näen Solanan hinnan?Solanan hintaan vaikuttavia tekijöitä on useita, ja kuten olemme saaneet huomata, saattavat kryptovaluuttojen hinnat vaihdella nopeastikin. Tämän vuoksi suosittelemmekin tarkistamaan reaaliaikaisen kurssin aina tältä sivulta.