Miksi sinun kannattaa ostaa Enjin coin?
Enjin coin – Näin kurssi on kehittynyt
Please enter Coingecko Free Api Key to get this plugin worksEnjin on lohkoketjuprojekti, joka mahdollistaa NFT -omaisuuksien kehittämisen ja käytön Ethereumin lohkoketjussa. Projektin ajatuksena on alusta asti ollut tuoda NFT -markkinat kuluttajien sekä kehittäjien lähelle käytännöllisellä tavalla, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus päästä käsiksi näihin upouusiin, uniikkeihin hittituotteisiin ja palveluihin. Lisäksi Enjin haluaa tarttua lohkoketjuteknologiaa usein vaivaaviin korkesiin hintoihin: se ratkaisee hintaongelman tarjoamalla palvelun, jonka avulla käyttäjät ja kehittäjät voivat hallita lohkoketjun sisäisiä tuotteita, kuten NFT-omaisuuksia, käyttäen useita eri lohkoketjun tarjoamia ominaisuuksia.
Enjin kurssi on tänä vuonna kehittynyt erinomaisesti, vaikka suunta on toukokuusta lähtien ollut laskeva. Projektin oma kryptovaluutta (ENJ) pysyy silti hyvissä uomissa, sillä yhden coinin hinta on edelleen päälle dollarin. Sijoittajan näkökulmasta tämä tarkoittaa, että nyt on aika ostaa Enjin, jos uskot sen kasvupotentiaaliin myös tulevaisuudessa. Enjinin vahvuuksiin voidaan laskea erityisesti se, että projekti tarjoaa NFT -markkinoille erinomaisen palveluratkaisun. NFT:t ovat tällä hetkellä kryptomarkkinoiden kuuma puheenaihe, ja mitä pidempään kiinnostus niihin säilyy, sitä paremmat edellytykset Enjin kurssilla on nousta entisestään.
Nyt kun hinta on vielä suhteellisen alhainen, saattaisi olla hyvä aika ostaa Enjiniä, sillä jos NFT -ala lähtee syksyn tullen laajenemaan samalla tavalla kuin DeFi -markkinat tekivät vuosi aiemmin, sijoituksesi arvo saattaa moninkertaistua hetkessä.
Enjin valuuttakurssihistoria
Enjin kurssi, kuten kaikki kryptovaluuttojen kurssit ovat volatiileja, mikä tekee kryptovaluutoista korkean riskin sijoituskohteita. Tämä kannattaa aina pitää mielessä. Kryptovaluutat eivät ole minkäänlaisen sääntelyn piirissä, joten niihin sijoittaessasi olet sinänsä aivan omillasi rahojesi kanssa. Mutta toisaalta ei voida myöskään kieltää sitä, etteivätkö kryptovaluutat olisi jo perustavanlaatuinen osa sekä kaupankäyntiä, että jopa yritysten ja yhteiskuntien pyörittämistä. Niiden kursseihin vaikuttavat kuitenkin eri asiat kuin esimerkiksi fiat-valuuttojen, eli perinteisten valuuttojen tai osakkeiden kursseihin.
Lue artikkelimme: Osta Enjin Coin.

Ennen kuin voimme tarkastella, mistä Enjin kurssi muodostuu, meidän on ensin ymmärrettävä, mikä Enjin oikeastaan on. Kyseessä on vuonna 2018 julkaistu lohkoketju ja NFT -projekti (eng. Non-Fungible Token), jonka alkuperäinen tarkoitus oli toimia lohkoketjupelejä tarjoavana alustana. ENJ mahdollistaa sen, että kehittäjät voivat lyödä esineitä peliympäristöihin Enjin-alustalla. Alustan käyttö nojaa sen natiivivaluuttaan, joka tunnetaan ticker symbolilla ENJ. Kun kehittäjät haluavat luoda virtuaalisia tuotteita, kuten lohkoketjupelejä, heidän täytyy ensin lukita ENJ -kryptovaluuttaa älysopimukseen. Tämän seurauksena kehitettävälle tuotteelle määräytyy automaattisesti arvo. Arvo asetetaan myös pelin sisäisille ominaisuuksille.
Kun lohkoketjupelin sisäisille ominaisuuksille on näin määritelty arvo, pelaajat voivat ostaa näitä ominaisuuksia joko parantaakseen pelikokemustaan, tai vaihtaakseen näitä ominaisuuksia muiden pelaajien kesken. Vaihtaminen on ainoa tapa pitää kyseiset ominaisuudet olemassa, sillä jos ne vaihtamisen sijaan myydään, ne poltetaan automaattisesti, jolloin älysopimukseen lukittu ENJ -kryptovaluutta vapautuu myyjälle. ENJ -kryptovaluutta on rajoitettu yhteen miljardiin coiniin, eli kun kaikki miljardi ENJ coinia on luotu, enempää ei ole tulossa. Tällainen synteettinen niukkuus, lisää kryptovaluuttojen, kuten Bitcoinin, arvoa.
Tällainen strategia mahdollistaa sen, että Enjin pystyy alentamaan virtuaalisten lohkoketjupelien maksuja runsaasti. Pelien pelaamisen kalleus on tähän asti ollut alaa kovasti rajoittava tekijä, varsinkin mitä tulee pelien sisäisten ominaisuuksien, kuten erilaisten tuotteiden ja keräilykohteiden siirtämiseen. Enjin ratkaisee tämän ongelman tarjoamalla käyttäjilleen erilaisia ohjelmistojen kehityspaketteja, jotka on tarkoitettu käytettäväksi nimenomaan Ethereumin lohkoketjussa. Näiden kehityspakettien avulla kehittäjät pystyvät helposti ja kustannustehokkaasti luomaan digitaalisia resursseja, sekä integroimaan niitä peleihin.

Sama strategia toimii myös Ethereumin lohkoketjuun Enjinin kautta rakennetuissa hajautetuissa sovelluksissa. Koska kyseessä ovat juuri NFT -ominaisuuden pelien sisällä, kyseessä on tällöin aina ainutlaatuinen omaisuus, kuten keräilytuote, joka tulee räätälöidä johonkin tiettyyn tarkoitukseen ja kirjata sen jälkeen pelin älysopimukseen. Tämä antaa näille uniikeille peliominaisuuksille kryptovaluutoille ominaisen nopeuden, halpuuden sekä turvallisuuden. Koko homman pointtina on tottakai se, että kaikki pelien ominaisuudet ja niiden arvot tulee lukita nimenomaan ENJ -kryptovaluutassa.
Mitä tulee Enjin coin arvoon ja sen kehitykseen, itse tämän innovatiivisen kryptoprojektin lisäksi kryptovaluuttojen kursseihin vaikuttaa aina suuresti myös se, miten kryptomarkkinat kokonaisuudessa voivat. Esimerkiksi jos Enjinin alustanaan käyttämä Etheruem nousee hurjasti, se vetää perässään ylös kaikkia sen lohkoketjuun rakennettuja kryptoja. Jos taas jokin kryptoprojekti hakkeroidaan, uutinen voi syöstä kaikki kryptokurssit, Enjin kurssi mukaan lukien, laskuun. Koska kryptovaluuttojen kurssit ovat riippuvaisia koko alan liikehdinnästä, suosittelemme, että tutustut niihin kryptovaluuttoihin kunnolla, joihin olet aikeissa sijoittaa.
Koko toimialan yleisen kehityksen ohella Enjinin hinta heijastelee myös sitä, kuinka suosittu itse projekti on, ja tämän vuoksi kasvupotentiaalin arviointi edellyttää ymmärrystä siitä, mihin projektia hyödynnetään ja löytyykö sille kysyntää jatkossakin. Tämä johtaa toiseen Enjin -projektin menestyksen kannalta olennaiseen tekijään: kysynnän ja tarjonnan suhteeseen sekä NFT -markkinoiden vaikutukseen.
Kysyntä ja tarjonta
Kryptovaluuttoihin sijoittaessa on hyvä muistaa, että toisin kuin osakkeiden, kryptovaluuttojen arvo koostuu niiden käyttämän verkon arvosta (network value). Kun kryptovaluutan käyttämä teknologiaa, esimerkiksi Enjin NFT -pelialustaa ja sen tuotteita otetaan laajasti käyttöön ja niille on paljon kysyntää, niillä on silloin myös paljon arvoa. Mitä enemmän kysyntää on, sitä enemmän arvoa kyseisellä teknologialla tai projektilla on. Jos taas Enjin, tai jokin sen tuotteista hakkeroidaan, koko NFT -markkinoiden arvo voi laskea ja pysyä matalana pitkään.
Kokonaisuutena kryptovaluutat ovat tähän asti tuottaneet sijoittajilleen mukavasti, oli kyse sitten pitkän tai lyhyen aikavälin sijoittamisesta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hyvä tuotto liittyy aina myös suurempaan riskiin. Toisin kuin osakkeissa, kryptovaluuttojen kohdalla kannattaa tarttua tilaisuuteen juuri silloin, kun hinta on painunut matalalle, sillä on melko todennäköistä, että arvo lähtee jossain vaiheessa taas nousuun. Nousun koittaessa se, joka lunastaa sijoituksensa oikeaan aikaan, voi kotiuttaa itselleen mukavan voiton nopeasti. Jos taas varat jätetään kiinni kryptovaluuttaan vielä nousun jälkeenkin, tulos voi pidemmällä tähtäimellä lopulta kääntyä tappiolliseksi eli miinukselle.
Kryptovaluuttojen hintojen kehitystä kannattaa siis seurata tarkalla silmällä niihin rahansa laitettua. Ja vielä tarkemmalla silmällä kannattaa seurata mitä markkinoilla puhutaan nimenomaan Enjinistä ja sen tuotteista. Jos huomaat hypen nousevan, se tarkoittaa, että Enjin -projektille on kysyntää, mikä tarkoittaa, että sen kyptovaluutan (ENJ) arvon voidaan olettaa nousevan. Enjin coinin suuria etuja on koko projektin nopeasti noussut arvo ja sen käyttäjäystävällinen käyttötarkoitus muihin NFT -projekteihin verrattuna, sekä sen tuotetarjonnan monipuolisuus ja ainutlaatuisuus. Pidä siis tätä mielenkiintoista projektia silmällä.
NFT -markkinoiden kehitys
Kirjainyhdistelmä ‘NFT’ on näyttäytynyt tasaiseen tahtiin sijoitusuutisten otsikoissa, mutta mitä ihmettä se tarkoittaa? NFT tulee englanninkielen sanoista ‘Non-Fungible Token’, joka tarkoittaa ei-vaihdettavia rahakkeita. Näillä rahakkeilla viitataan lohkoketjuissa sijaitseviin tokeneihin, jotka ovat täten peruslogiikaltaan kuin kryptovaluutat, mutta toisin kuin kryptovaluutat, NF-tokeneita ei voi vaihtaa kuten kryptovaluuttoja voi. Sen sijaan jokainen NFT on ainutlaatuinen token, eli omaisuuserä, joka valuutan sijasta vastaa arvoltaan jotain muuta omaisuutta digitaalisessa muodossa, kuten maalausta, peliä, tai tapahtumaa.
Enjin on juuri tällainen NFT -projekti, ja se tarjoaa lohkoketjualustan, jolle erilaisten NFT -pelien ja oheispalveluiden rakentaminen on helppoa ja tehokasta. Sen NFT -pelit ovat saaneet hyvin huomiota ja suosiota markkinoilla, ja NFT -markkinoilla yleisesti parhaiten tällä hetkellä menestyvät keräilytuotteet, joita myös Enjin tarjoaa. Lisäksi sijoittajilla on mahdollisuus ostaa projektin ENJ -kryptovaluuttaa ja käydä sillä kauppaa, jos NFT -pelit eivät kiinnosta. Loppujen lopuksi mitä enemmän Enjin tuotteita käytetään, sitä nopeammin myös ENJ -kryptovaluutan kurssi kasvaa.
Enjin coin hinta ja miten sen odotetaan kehittyvän
Tämän artikkelin kirjoitushetkellä Enjin coin ENJ hinta on noin 1,12 dollaria per coin, eli se on projektin iän ja luonteen huomioon ottaen ihan ok hintainen. Huhtikuussa 2021 Enjin kurssi kävi tähän mennessä korkeimmassa hintahuipussaan 3,45 dollaria per coin, eli siitä on jo tultu melko paljon alaspäin. Näihin hintojen vaihteluihin on omalta osaltaan syyllinen kryptovaluuttojen kuningas, Bitcoin, joka on koko kevään ja alkukesän sahannut kurssitaulukolla ylös alas, ja vetänyt perässään koko markkinoita.
NFT -piireissä Enjin on kiinnostava projekti, sillä se tarjoaa erinomaisen kilpailijan markkinoiden ykköselle, Dapper Labsille. Tästä johtuen on tottakai ymmärrettävää, että analyytikot suorastaan fanittavat tätä viihdyttävää ja monpuolista NFT -peliprojektia. Kryptovaluuttojen tulevia liikkeitä on yleisesti ottaen mahdotonta ennustaa, mutta juuri nyt Enjin suosio antaa toivoa projektin kurssin positiiviselle kehitykselle. Loppujen lopuksi projektin kasvu tai lasku tulee jatkossa riippumaan seuraavista asioista: miten kryptomarkkinat, varsinkin NFT -pelimarkkinat kehittyvät kokonaisuudessa, millaisia teknologisia uudistuksia Enjinin lohkoketjuun on luvassa, sekä miten sen tuotteiden kysyntä kehittyy.

Onkin tärkeää muistaa, että kryptovaluuttoihin sijoittaessa sinun tulee aina tehdä itse hieman tutkimustyötä sen eteen, onko se kryptovaluutta, johon olet aikeissa sijoittaa, oikeasti sijoituksesi arvoinen. Kukaan muu ei voi asiaa päättää sinun puolestasi. Tämän hetken arvioiden mukaan Enjinin ENJ -kryptovaluutan uskotaan nousevan kolmen dollarin tuntumaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Tästä eteenpäin sen arvon kehittymistä on suorastaan mahdotonta arvioida, mutta muutamat analyytikot uskovat, että Enjin kurssi nousee vuoden 2025 – 2026 paikkeilla kymmeneen dollariin. Kryptomarkkinoiden menoa viime vuosina seuranneet kuitenkin tietävät, että voi käydä niinkin, että Enjin kurssi yltää vuoteen 2025 mennessä jo reippaasti yli kymmeneen dollariin.
Kryptomarkkinoilla mikään ei ole mahdotonta. Mitä tulee pitkän aikavälin hinta-arvioihin, tuon pidemmälle on turha lähteä edes arvailemaan. Itse asiassa viidenkin vuoden hinta-arvioiden tekeminen kryptovaluutoille on täysin spekulatiivista touhua, sillä niiden kurssien liikkeisiin voi vaikuttaa niinkin pieni asia, kuin yksi twiitti. Sinun tulee siksi itse seurata markkinoita, ja niitä kryptovaluuttoja, joihin olet aikeissa sijoittaa.
Jos haluat ymmärtää, mitä krypto-valuutoissa tapahtuu, lue artikkelimme Bitcoinin ostamisesta.
Yhteenveto
Enjin on erittäin mielenkiintoinen ja monipuolinen NFT -peliprojekti, joka on noussut kurssitaulukolla hurjasti tämän vuoden kevään aikana. Tämä vuonna 2018 markkinoille tuotu NFT -projekti toimii Ethereumin lohkoketjussa ja mahdollistaa pelaamisen, sekä pelien sisäisten ominaisuuksien digitaalisten omaisuuserien ostamisen ja myymisen sen pelialustalla.
Enjin kurssi on kuitenkin oman projektinsa menestyksen lisäksi riippuvainen koko kryptomarkkinoiden, ja varsinkin NFT-markkinoiden tilasta ja tapahtumista. Esimerkiksi jos jokin sen tuotteista jostain syystä yllättäen hakkeroitaisiin, Enjin kurssi voidaan odottaa sulavan perässä. Samalla tavalla se voi kuitenkin taas nousta arvoon arvaamattomaan muista kryptoista ja niiden heilumisesta huolimatta. Enjin coin kurssi on voinut tänä vuonna erinomaisesti ja sen alustalle kehitetään koko ajan uusia pelejä, joista jokin voi olla markkinoiden seuraava ykkössuosikki.
- Enjin on lohkoketju- ja NFT -projekti, jonka natiivivaluutta on ENJ
- Enjin tarjoaa Ethereumin lohkoketjussa käyttäjilleen digitaalisiin peleihin ja omaisuuksiin perustuvan alustan, jolla käyttäjät voivat esimerkiksi vaihtaa NFT -omaisuuksia helposti ja halvalla
- Enjin lohkoketju on tehty helpoksi käyttää lohkoketjupelien kehittäjille, ja sen pelien ominaisuuksien arvot perustuvat älysopimuksiin lukittuun ENJ -kryptovaluuttaan
- Analyytikot pitävät Enjiniä korkean kasvupotentiaalin sijoituskohteena, joka on juuri nyt hyvän hintainen ostaa
- Enjin kurssi on laskenut toukokuusta 2021 asti, mutta sen nousuun uskotaan markkinoilla lujasti


Kommentit