Osta Bitcoin ETF vuonna 2023 [Kaikki mitä sinun tulee tietää Bitcoin ETFstä] kirjoittanut Teresa Maria Viimeksi päivitetty: 9. elokuun 2023 Bitcoin ETF on vaihtoehto kryptovaluutan ostamiseen, jota monet ovat jo pitkään odottaneet. ETF (eng. exchange-traded funds), eli indeksirahasto nähdään monella tavalla vakaampana sijoituskohteena, vaikka se onkin sidottu volatiiliin kryptovaluuttaan, eli Bitcoiniin. Bitcoin ETF on joutunut kulkemaan erittäin pitkän ja mutkikkaan tien, sillä siinä missä kryptovaluutat ovat sääntelemättömiä, mutta laillisia sijoituskohteita, ETF:t ovat säänneltyjä sijoituskohteita. Miten kaiken sääntelyn ulkopuolella olevasta Bitcoinista voidaan tässä tilanteessa tehdä ETF? Jos tämä kaikki ei vielä ollut tarpeeksi monimutkaista, niin sieltä ruudun takaa saattaa löytyä myös henkilöitä, joille sekä Bitcoin, että ETF ovat aivan vieraita konsepteja. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen! Tämä artikkeli on luotu juuri sitä varten, että Bitcoin ETF avautuisi selkokielisenä sekä ammatikseen sijoittaville, että sijoittamisen aloittamista vasta harkitseville. Käymme läpi mikä Bitcoin ETF on, mistä se on tullut, sekä mitä järkeä on sijoittaa ETF:ään kun kerran voi suoraan ostaa Bitcoinia. Lisäksi tarjoamme Osta Bitcoin ETF -oppaan, jonka avulla olet mukana kuvioissa alta aikayksikön. Mene Suoraan Osioon: Miksi sinun kannattaa sijoittaa Bitcoin ETF:ään?Parhaat kaupankäyntialustat ostaa ETF ja Bitcoin ETF 2023Mikä on Bitcoin ETFKannattaako sinun ostaa Bitcoin vai Bitcoin ETF?Aloittelijan opas: Osta Bitcoin ETF 2023 helpostiMiten Bitcoin ETF vaikuttaa Bitcoinin hintaan?Mistä Bitcoin ETFt ovat saaneet alkunsa?Bitcoin ETF vs. Bitcoin ETNYhteenvetoUsein kysytyt kysymykset Miksi sinun kannattaa sijoittaa Bitcoin ETF:ään? Bitcoin arveluttaa edelleen monia sijoittajia, mutta ETF:n kautta siitä tuleekin säännelty sijoituskohde, joka on kryptovaluuttaa vakaampi Vaikka Bitcoinin hinta laskisi, sen lasku ei näkyisi niin radikaalisti ETF:n hinnassa Bitcoin ETF säilyy turvassa sijoitussalkussasi, kun taas Bitcoinia ostaessasi suositellaan, että talletat ne erilliseen kryptolompakkoon, eli walletiin ETF:t ovat sijoitusmarkkinoilla hyvin tunnettu ja luotettu kohde-etuus, kun taas Bitcoin on edelleen monille tuntematon ja epävarma sijoituskohde OSTA BITCOIN Parhaat kaupankäyntialustat ostaa ETF ja Bitcoin ETF 2023 Kun ETF:t ovat ostoslistallasi, sinun täytyy ensin löytää itsellesi hyvä kaupankäyntialusta, jonka kautta sijoittaa. Tärkeitä huomioon otettavia seikkoja alustaa valitessa ovat tottakai niiden käyttäjäystävällisyys sekä turvallisuus. Ja kun tähän lisätään se, että Bitcoin on digitaalinen valuutta, ainoaksi vaihtoehdoksesi jää sijoittaa netin monipuolisilla kaupankäyntialustoilla. Osta Bitcoin ETF internetin luotettavista kaupankäyntipalveluista, jotka mahdollistavat sijoittamisen ilman ylimääräisiä maksuja tai hankalia välikäsiä. Nämä ovat markkinoiden parhaita kaupankäyntialustoja juuri nyt: eToro – Helppokäyttöinen, monipuolinen ja luotettava kaupankäyntialusta, jossa voit sijoittaa kannabis osakkeisiin, kryptoihin, hyödykkeisiin ja rahastoihin. Libertex – CFD-kaupankäyntiin keskittyvä palvelu, joka soveltuu aktiivisille sijoittajille, joilla on korkeampi riskinsietokyky. Skilling – Aktiiviseen CFD- ja Forex-kaupankäyntiin erikoistuva kaupankäyntialusta. Pankkien kautta sijoittaminen yleisesti on hidasta, jäykkää, rajoitettua ja hyvin kallista. Miksi siis tuhlata aikaa ja rahaa kun voit vaihtoehtoisesti aloittaa sijoittamisen itse, ilman välikäsiä suoraan kotisohvaltasi? Edellä mainituilta alustoilta saat kaikki sijoittamiseen tarvittavat työkalut, minkä lisäksi käytössäsi on huomattavasti laajemmat, kansainväliset sijoituskohteiden valikoimat. Näillä alustoilla on paremmat valmiudet taata varojesi turvallisuus, kuin pankeilla. Esimerkiksi eToron kaupankäyntialustalta löytyy erinomainen valikoima sijoituskohteita, mukaan lukien suomalaiset osakkeet. Kaupankäyntialustoilla on tottakai myös omat kännykkäsovellukset, joissa sijoitussalkkusi kulkee mukanasi joka päivä. Edellä mainitut alustat panostavat rahojesi, sekä sinun tietojesi turvallisuuteen aivan eri tasolla kuin pankit, sillä ne tunnistavat nettipalveluiden houkuttelevan apajille kaikenlaista huijaria. Vaikka se kuulostaa uskomattomalta, niin netissä sijoitat turvallisemmin kuin pankissasi.Osta Bitcoin ETF helposti ja turvallisesti netissä. Mikä on Bitcoin ETF Bitcoin ETF on monella tapaa erikoinen ilmiö. Ensinnäkin siitä tekee erikoisen se, että siinä kaksi aivan erityyppistä sijoituskohdetta kohtaa toisensa: Bitcoin on digitaalinen valuutta, joka ei kuulu minkäänlaisen sääntelyn piiriin, kun taas ETF:t ovat kaiken perinteisen sijoittamiseen liittyvän sääntelyn alaisia omaisuuseriä. Toiseksi niiden olemassaolon muodot eroavat suuresti toisistaan. ETF:t ovat pörssinoteerattuja rahastoja, eli indeksejä, jotka seuraavat jotakin tiettyä yritysalaa, tai kokonaista markkinaa. Esimerkiksi maailman suurin S&P 500 indeksi seuraa Yhdysvaltain 500:ttä suurinta osakeyhtiötä ja niputtaa ne yhdeksi indeksiksi, johon sinäkin voit sijoittaa. ETF:t kuuluvat täten perinteisten rahoitusmarkkinoiden kontrollin alle, ja niiden liikkeisiin kurssitaulukolla vaikuttaa eniten kyseisen alan tai markkinan liikehdintä. Bitcoin taas perustuu hajautettuun, julkiseen kirjanpitoon, joita kutsutaan lohkoketjuiksi. Bitcoinin lohkoketjulla ei ole keskitettyä hallintoa, eikä Bitcoinilla fyysistä muotoa. Siinä missä kukkarossasi olevien fiat-valuuttojen arvo laskee koko ajan, Bitcoinin arvo nousee valtavin rykäyksin tietyin väliajoin. Bitcoinin arvoon vaikuttavat talouden tilan sijasta sen käytön määrän lisääntyminen, sen eksklusiivisuus, sen louhinta, sekä niinkin yksinkertainen asia, kuin sosiaalisessa mediassa trendaaminen. Onko Bitcoin ETF käytännössä mahdollinen? Bitcoin tuli markkinoille vuonna 2009, ja siitä lähtien se on päättäväisesti tunkeutunut perinteisten rahoitusmarkkinoiden tontille. Sen käyttöönottoa maksuvaluuttana kuluttajien puolella on kuitenkin hidastanut sen keskittämättömästi hallitun teknologian ristiriitaisuus erittäin keskitettyjen ja epädemokraattisten rahoitusmarkkinoiden kanssa. Tämä ei ole kuitenkaan lyönyt kapuloita niiden rattaisiin, jotka uskovat, että Bitcoinissa on täysi potentiaali mullistaa talous sellaisena kuin sen tänä päivänä tunnemme tulemalla globaaliksi valuutaksi. Ja yksi erinomainen tapa heidän mielestään olisi yhdistää Bitcoin ja pörssinoteeratut rahastot, ja näin tuoda Bitcoin perinteisten markkinoiden saataville. Tällä idealla on kryptomarkkinoilla jo pitkään ollut vankka tuki, mutta perinteisiä rahoitusmarkkinoita pyörittäville tahoille tällainen keskittämätön, kaiken kontrollin ulkopuolella oleva kohde-etuus tuottaa edelleen päänvaivaa. Rahanahneus on tähän mennessä toiminut erinomaisena syynä pyrkiä hidastamaan Bitcoinin etenemistä kaikin keinoin. Mutta nyt kun Bitcoin nähdään jo kultaa arvokkaampana kohde-etuutena, myös näiden markkinoita pyörittävien tahojen mielipiteet ovat alkanee laimentua. Ollaanko vielä täysin turvallisilla vesillä? Ei todellakaan, mutta pelkästään yhdessä vuodessa Bitcoin ETF on alkanut näyttää enemmän todennäköiseltä sijoituskohteelta, kuin vain unelmalta. Se korkein aita, joka Bitcoi ETF:llä on ollut ylitettävänä, on nimenomaan Bitcoinin sääntelemättömyys. Mutta nyt tunnelin päässä alkaa näkyä valoa. Jos ja kun Bitcoin ETF ilmestyy markkinoille, se olisi käytännössä indeksi, joka seuraa nimenomaan Bitcoinin hinnan kehitystä. Kyseessä ei siis ole koko kryptomarkkinoita seuraavasta indeksistä. Eli kun ostat Bitcoin ETF:ää, et tällöin sijoita suoraan Bitcoiniin, mutta hyödyt sen hinnan noususta. Samalla pystyt tavallaan ohittamaan sen pahimman volatiilisuuden, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että sen hinnan laskut eivät osu kukkaroosi ihan niin rajusti. Suuressa kuvassa Bitcoin ETF voisi tuoda sen myös niiden sijoittajien ulottuville, jotka ovat tähän mennessä kiertäneet kryptovaluutat kaukaa. Kannattaako sinun ostaa Bitcoin vai Bitcoin ETF? Se, kannattaako sinun ostaa suoraan Bitcoin vai Bitcoin ETF riippuu siitä, minkätyyppisiin kohteisiin olet halukas sijoittamaan. Tutkaile sijoitusstrategiaasi, ja mieti sitä kautta kumpi näistä kahdesta olisi sinulle se potentiaalisin vaihtoehto. Tai sitten voit edetä ‘molempi parempi’ -menetelmällä, ja sijoittaa kumpaankin. Sijoittamalla suoraan Bitcoiniin pääset suoraan kiinni sen valtaviin hintahyppyihin, mutta samalla sinun on kestettävä sen volatiilisuus. Sen sijaan Bitcoin ETF mahdollistaa sen, että sijoitat säänneltyyn Bitcoin-etuuteen, mikä tarkoittaa monille vakautta. Lisäksi ETF:n kautta voit käydä kauppaa perinteisessä pörssissä kryptopörssin sijasta. Kaupankäynti Bitcoinilla vaatii hieman perehtymistä, sillä sen erilaisen luonteen vuoksi homma ei tietenkään toimi perinteisiä polkuja. Bitcoin ETF tarjoaa näin ollen helpompaa ja vakaampaa vaihtoehtoa. Hyviä syitä ostaa Bitcoin Kun Bitcoinin hinta pomppaa, se tekee kertaheitolla siihen sijoittaneista hyvin rikkaita, mikä ei ole mahdollista monilla muilla sijoituskohteilla Bitcoin toimii jo käyttövaluuttana monissa verkkokaupoissa, ja voit jopa hankkia Visalta bitcoin -luottokortin Bitcoinin arvo tulee todennäköisesti jatkamaan nousuaan vielä pitkälle tulevaisuuteen Bitcoin on kryptovaluutoista vakain, tunnetuin ja helpoiten saatavilla oleva vaihtoehto Hyviä syitä ostaa Bitcoin ETF ETF sitoo Bitcoinin perinteisten rahoitusmarkkinoiden sääntelyn piiriin, mikä luo monien silmissä sille vakautta Bitcoin ETF on sijoituksena vakaampi hinnan muutosten suhteen, kuin itse Bitcoin Bitcoin ETF:llä voit käydä kauppaa perinteisissä pörsseissä Kaupankäynti ETF:llä on huomattavasti helpompaa kuin kaupankäynti Bitcoinilla Aloittelijan opas: Osta Bitcoin ETF 2023 helposti Kryptovaluutat ovat jo parin viime vuoden aikana vakiinnuttaneet paikkansa rahamarkkinoilla, ja nekin, jotka vielä vuonna 2019 epäilivät niiden mahdollisuuksia levitä yleiseen käyttöön ovat joutuneet nielemään ylpeytensä. Kryptovaluutat ovat täällä pysyäkseen ja niiden käyttömahdollisuudet laajenevat kovaa vauhtia. Bitcoin ETF on helpompi ja turvallisempi tapa sijoittaa tähän maailman suurimpaan kryptovaluuttaan, sillä siihen sijoittamalla et sijoita suoraan volatiiliin kryptovaluuttaan. Hiipiikö mieleesi jo ajatus “Osta Bitcoin ETF”? Nyt onkin hyvä aika lähteä mukaan uusille markkinoille, ennen kuin kryptovaluuttojen kurssit nousevat eksponentiaalisesti. Osta Bitcoin ETF ainoastaan luotettavilta ja turvallisilta netin kaupankäyntialustoilta. Alustoissa tärkeitä huomioon otettavia asioita ovat helppokäyttöisyys, sekä erityisesti niiden turvallisuus. Tämän nopean ja helpon aloittelijan oppaan avulla olet mukana kryptovaluuttojen maailmassa alta aikayksikön. Osta Bitcoin ETF näin: Askel 1 – Valitse oikea kaupankäyntialusta Aloittaessasi sijoittamista, pidä huoli, että valitsemasi palvelu on sinulle paras mahdollinen. Voit tietysti sijoittaa oman pankkisi kautta, mutta me suosittelemme sinulle eToron kaupankäyntisivustoa. eToro on yksi kansainvälisesti suosituimmista ja suurimmista kaupankäyntialustoista sekä osake-, hyödyke- että indeksisijoittamisen osalta. eToro on tehnyt sijoittamisesta varsinkin aloittelijoille erittäin helppoa ja halpaa, minkä lisäksi sen kautta sijoittaminen on monipuolista. eTorossa sijoittaminen onnistuu ilman välityspalkkioiden maksamista, minkä lisäksi kaupankäynti ja sijoittaminen eTorossa on tehty turvalliseksi, sillä kaikki rahansiirrot on suojattu SSL-teknologialla. Koska kyseessä on sosiaalinen kaupankäyntialusta, sen mukana tulee sijoittajayhteisö, jolta voit saada ensikäden sijoitusvinkkejä, jotka antavat sinulle huiman etulyöntiaseman. Bitstamp Osta Krypto Kryptovaluutat ovat erittäin epävakaita sääntelemättömiä sijoituskohteita. Ei EU:n sijoittajansuojaa.... Libertex Osta Krypto 83% yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa, kun he käyvät kauppaa CFD: llä tämän tarjoajan kanssa. Pääomasi on vaarassa... Binance Osta Krypto Salausvarat ovat erittäin epävakaita, sääntelemättömiä sijoitustuotteita. Ei EU: n sijoittajansuojaa.... Luokitus54.54 Aloittelijoille Välitön vahvistus Mobiilisovellus Lompakkopalvelu Kolikon valinta 0 0 0 Hinnat Kaupankäyntimaksut 0€N/Aab 0,012% Talletusmaksut 0€N/A0€ Kotiutusmaksut 5$N/Aca. 1,50€ Lisäominaisuuksia Säännelty N/AJooEi