Paras CFD Välittäjä 2023 kirjoittanut Teresa Maria Viimeksi päivitetty: 8. August 2022 Viime aikoina osakesijoittamista on käsitelty uutisissa asti, kiitos yllättävien kurssinousujen esimerkiksi Teslan ja Finnairin kohdalla. Lisäksi Bitcoinin ponkaisu ennätysarvoon on saanut monet ennen sijoittamiseen välinpitämättömästi suhtautuneet kiinnostumaan asiasta. Sijoittaminen onkin ihan oma maailmansa, ja pelkän perusosakesijoittamisen lisäksi se tarjoaa paljon muitakin vaihtoehtoja, kuten CFD kaupankäynti. CFD, eli Contract for Difference on kirjaimellisesti rahoitussopimus, jossa sinä ja toinen osapuoli arvioitte osakkeen arvon tietylle aikavälille, ja näin joko tienaatte tai häviätte rahaa lopullisen hinnan erotuksen mukaan. Kyse on siis spekuloinnista, joka on verrattavissa vedonlyöntiin. CFD kaupankäynti on kustannustehokas tapa sijoittaa ja antaa paljon laajemman skaalan sijoituskohteita käyttöösi, kuin vain osakkeet. Tässä artikkelissa pureudutaan erilaisiin netin kaupankäyntialustoihin, jotka tarjoavat CFD kaupankäyntipalveluita, ja vertaillaan mikä niistä olisi juuri sinulle paras palvelu. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että paras osakevälittäjä on välityspalkkiovapaa, minkä lisäksi sijoittamisen tulisi olla helppoa ja nopeaa, sekä tietenkin turvallista. Mutta mikä on paras CFD kaupankäyntialusta 2021? Lue lisää. Mene Suoraan Osioon: Neljä parasta sovellusta CFD kaupankäyntialustaa 2023Löydä paras alusta CFD kaupankäyntiin 2023Miksi CFD kaupankäynti kannattaa?Capital.com – Paras CFD välittäjäPlus500LibertexCaptal.comHinnat CFD kaupankäynnissä Neljä parasta sovellusta CFD kaupankäyntialustaa 2023 Capital.com – Nopea ja monipuolinen sivusto, joka panostaa CFD-kaupankäyntiin Libertex – Englanninkielinen sivusto, joka ei veloita spreadista Löydä paras alusta CFD kaupankäyntiin 2023 Olemme testanneet, mikä on paras palvelu sinulle kun CFD kaupankäynti on mielessä. Kiistaton voittaja on kansainvälisesti suosittu Capital.com. Capital.com tarjoaa erittäin laajan valikoiman sijoituskohteita osakkeista kryptovaluuttoihin, mukaan lukien hyvä valikoima suomalaisten suuryritysten osakkeita. Kaupankäynti Capital.com on erittäin monipuolista, sillä sinulla on osakkeiden ostamisen ja myymisen lisäksi mahdollisuus shortata sekä käydä CFD-kauppaa, eli spekuloida markkinoilla. Miksi sinun sitten kannattaa sijoittaa ennemmin netissä kuin pankkisi kautta? Kaksi hyvää syytä: netissä voit hajauttaa sijoituksiasi paljon laajemmin kuin pankin kautta, minkä lisäksi pankin kautta sijoittaminen tulee sinulle erittäin kalliiksi. Netissä sijoittaminen taas on halpaa. Ja vaikka monet internetin alustat ovat erityisesti suomalaisten osakkeiden suhteen hyvin suppeita, Capital.com erottuu tässä asiassa edukseen. Lisäksi CFD kaupankäynti onnistuu Capital.com osakkeiden lisäksi valuutoilla ja hyödykkeillä. Vaihtoehtosi ovat loputtomat, minkä vuoksi me olemme arvioineet Capital.com olevan paras CFD kaupankäyntialusta 2021. Askel 1: Valitse paras kaupankäyntialusta CFD kaupankäyntiin Aloittaessasi sijoittamista, pidä huoli, että valitsemasi kauppapaikka on sinulle paras mahdollinen. Voit tietysti sijoittaa oman pankkisi kautta, mutta me suosittelemme sinulle Capital.com kaupankäyntisivustoa. Capital.com on yksi kansainvälisesti suosituimmista ja suurimmista kaupankäyntialustoista sekä osake- että kryptosijoittamisen osalta, minkä lisäksi sen alustalla voit käydä CFD kauppaa. Se aloitti toimintansa vuonna 2007 ja on tehnyt osakkeiden ostamisen sinulle halvaksi (osakekaupankäynti on palkkiovapaata) ja helpoksi. Kaupankäynti ja sijoittaminen Capital.com on tehty turvalliseksi, sillä kaikki rahansiirrot on suojattu SSL-teknologialla. Capital.com tarjoaa sinulle itse sijoittamisen lisäksi sijoittajayhteisön, mikä tekee sijoittamisesta erityisen mielenkiintoista. Sijoittajayhteisöltä voit saada ensikäden sijoitusvinkkejä ja tietoja, joita edes mediasta ei välttämättä löydy. Tämä antaa sijoittajana sinulle huiman etulyöntiaseman. Capital.com sivusto on erittäin helppo navigoida, ja sen vahvuutena on myös se, että sivusto on saatavilla kokonaan suomen kielellä. Tässä vielä TOP3 parhaista kaupankäyntialustoista: Libertex Luo Tili ... Luokitus 4.5 Mobiilisovellus 9/10 Säätö Laskuttaa Min.talletus N/A Vipuvaikutus max 2 Forex-parit 50 Maksut ja leviäminen EUR/GBP N/A EUR/USD N/A EUR/JPY N/A EUR/CHF N/A GBP/USD N/A GBP/JPY N/A GBP/CHF N/A USD/JPY N/A USD/CHF N/A CHF/JPY N/A EUR/RUB N/A USD/RUB N/A Lisämaksu Jatkuva maksu N/A Muunnosmaksu N/A Kaupankäyntialustat Demo Webtrader Kopiointi Mt4 STP/DMA Ctrader MT5 Avasocial Ava-asetukset Vipuvaikutus FCA CYSEC ASIC CFTC NFA BAFIN CMA SCB DFSA CBFSAI BVIFSC FSCA FSA FFAJ ADGM FRSA Aktiivinen Forex Indeksit Toiminnot Kryptovaluutat Raakamateriaalit Etfs Lisäominaisuudet Islamilainen tili Koulutus ja webinaarit Kaaviot ja työkalut Scalping Spread-vedonlyönti Automatisoitu kaupankäynti Ilmaiset Forex-signaalit Maksutavat Pankkisiirto Luottokortti Giropay Neteller Paypal Sepa siirto Skrill Pehmeä Askel 2: Avaa itsellesi tili ja talleta sinne rahaa Ennen kuin CFD kaupankäynti on sinulle mahdollista, sinun on luotava Capital.com tili. Tämä käy käden käänteessä! Capital.com etusivulla oikeassa yläkulmassa on Rekisteröidy-painike. Sitä klikkaamalla pääset lomakkeelle, jolle täytät kaikki tarvittavat tiedot. Jos haluat avata tilin ekstranopeasti, se onnistuu myös suoraan Google- tai Facebook-tilisi kautta. Capital.com vahvistaa rekisteröitymisen yhteydessä henkilöllisyytesi, mikä tekee siitä muita kaupankäyntialustoja varmemman ja turvallisemman paikan käydä osakekauppaa ja sijoittaa. Kun tilisi on auki, seuraavaksi sinun täytyy siirtää uudelle tilillesi rahaa. Tämä on tehtävä ennen kuin pääset käymään CFD kauppaa. Capital.com minimisiirto on vain 200 euroa ja pystyt siirtämään rahaa luottokortiltasi, PayPalilla tai suoralla tilisiirrolla. Capital.com-tilillesi kirjautuneena, näet vasemmassa alakulmassa Talleta varoja-painikkeen. Klikkaa sitä. Eteesi avautuu lomake, valitse siitä haluamasi maksuväline, ja kirjaa laatikkoon haluamasi siirrettävä summa. Lopuksi klikkaa ‘Lähetä’, jolloin raha siirtyy tililtäsi Capital.com-tilillesi. Nyt olet valmis sijoittamaan osakkeisiin! Askel 3: Aloita CFD kaupankäynti Kun olet kirjautuneena Capital.com-tilillesi, hae ylhäällä olevasta hakukentästä haluamasi CFD kaupankäynnin kohde. Käytämme tässä esimerkkinä Euro – Englannin Punta valuuttaparia. Eteesi avautuu kyseisen valuuttaparin sijoitussivu. Tältä sivulta löydät hyödyllistä uutisointia kyseisistä valuutoista ja niiden kanssa kaupankäymisestä, tilastoja, sekä sijoittajayhteisön kommentointia aiheesta. Sivun oikeassa ylälaidassa on Käy kauppaa-painike. Klikkaa sitä, jolloin sinulle aukeaa kaupankäynti-lomake. Aseta lomakkeelle haluamasi parametrit, eli esimerkiksi onko kyseessä pitkä vai lyhyt positio sekä kuinka suuri vipuvaikutus kaupassa on. Lopuksi paina Avaa kauppa-painiketta. Jos markkinat ovat ostohetkelläsi kiinni, painikkeessa lukee Aseta järjestys, mutta siitä ei tarvitse välittää. Klikkaat Aseta järjestys-painiketta ja Capital.com avaa kaupan itsensä ja sinun välille. Jos suljet position kun olet voitolla, välittäjä, eli Capital.com, maksaa kauppiaalle, eli sinulle. Jos kauppa sulkeutuu tappiolla, välittäjä veloittaa kaupan hinnan välisen eron kauppiaalta. Miksi CFD kaupankäynti kannattaa? Capital.com sinulla on mahdollisuus spekuloida CFD kaupankäynnin kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että arvioimalla osakkeen hinnan kehityksen oikein sinulla on mahdollisuus ansaita parempaa tuottoa. Tätä kutsutaan CFD:ksi (Contract for Differences) ja se tarkoittaa rahoitussopimusta, joka maksaa avoimen ja lopullisen kaupan välisen toimitushinnan eron. Ostohinta on tällöin aina korkeampi kuin osakkeen nykyarvo ja myyntihinta taas aina matalampi. Näiden kahden hinnan välistä eroa kutsutaan spreadiksi. Tämän lisäksi marginaalivaatimukset ovat alhaisemmat kuin osakemarkkinoilla. Capital.com osakkeiden CFD spread on vain 0,9% ostettaessa. CFD kaupankäynti on monella tavalla parempi tapa sijoittaa kuin esimerkiksi perusosakesijoittaminen. CFD kaupankäynnissä käydään kauppaa lyhyemmillä aikaväleillä nopeasti liikkuvien rahoitusmarkkinoiden instrumenteilla, kuten osakkeet, indeksit, hyödykkeet ja valuutat. Siinä tarkoituksena on nimenomaan arvata kyseisten instrumenttien hintojen nousuja tai laskuja. Lisäksi CFD kaupankäynti on kustannustehokkaampi tapa sijoittaa koska silloin et itse omista kyseistä sijoituskohdetta, esimerkiksi osaketta. Lisäksi voit käyttää vipuvaikutusta sellaisten instrumenttien kohdalla, jotka ovat muuten kalliimpia. Pidä kuitenkin mielessä, että aivan kuten vedonlyöntikin, CFD kaupankäynti on hyvin riskialtista sijoittamista. Lisääntynyt vipuvaikutus CFD kaupankäynnissä vipuvaikutuksella saattaa olla paljon merkitystä sen kanssa tienaatko voi häviätkö rahaa. Käytännössä vipuvaikutuksella saat välittäjältä lainatun pääoman käyttöösi kun avaat position. Vipuvaikutusta voi käyttää esimerkiksi silloin kun haluat saada enemmän vastuuta minimipääomalla. Tämä voi toimia hyvänä lisänä sijoitusstrategiaasi. Pystyt lisäämään vipuvaikutusta positiota avatessasi kaksinkertaisesti tai jopa viisinkertaisesti, jolloin välittäjä lainaa sinulle kyseisen rahamäärän kiinteällä suhteella. Toisaalta kannattaa muistaa, että voittojen lisäksi myös tappiot kerrotaan valitsemasi vipukertoimen mukaan. Shorttaa markkinoita Markkinoiden shorttaaminen, eli lyhyeksi myynti on toinen suosittu CFD kaupankäynnin osa. Shorttaamalla voit tienata jonkin instrumentin hinnan laskiessa. Eli kun uskot esimerkiksi tietyn valuutan tai osakkeen arvon laskevan, avaat kyseisen position lyhyeksi myyntinä, jolloin hinnan tosiaan laskiessa, sinun positiosi arvo taas kasvaa. Tämä erottaa CFD kaupankäynnin muusta sijoittamisesta, sillä yleensähän sijoitetaan juuri kyseisen instrumentin hinnan nousun toivossa. Shortatessa taas nimenomaan haetaan tuottoa instrumentin hinnan laskusta. Shorttaaminen onnistuu kuitenkin myös toiseen suuntaan, eli voit shortata kun uskot jonkin instrumentin arvon nousevan. Sijoita laajemmalla skaalalla CFD kaupankäynnin yksi suurimmista eduista on sen kustannustehokkuuden lisäksi se, että se antaa sinulle paljon laajemman skaalan sijoituskohteita. CFD kaupankäyntiä voi käydä osakkeilla, valuutoilla, hyödykkeillä kuten kulta tai öljy, sekä indekseillä. Sinun ei tarvitse sinänsä ostaa näistä kohteista mitään, mutta sinulla on silti mahdollisuus tienata niillä. Yleisesti suositellaan, että sijoittajan kannattaa hajauttaa sijoitusportfolionsa mahdollisimman laajasti, sillä tällöin varmistetaan paremmat tuotonsaantimahdollisuudet. CFD kaupankäynti tekee juuri tästä erittäin helppoa. Tamaño de mi operación € 1,000 (0.01 lots) EUR/USD Lisää suodattimia Sulje suodattimet Järjestä Luokitus Hinta 1 Palveluntarjoaja, joka vastaa suodattimiasi Palveluntarjoajat, jotka vastaavat suodattimiasi Maksutavat Pankkisiirto Luottokortti Paypal Sepa siirto Skrill Pehmeä Giropay Neteller Kaupankäyntialustat Demo Webtrader Kopiointi Mt4 STP/DMA Ctrader MT5 Avasocial Ava-asetukset Sääntelee FCA CYSEC ASIC CFTC NFA BAFIN CMA SCB Tuki Oikein hyvä Hyvä Keskiverto Huono Min.talletus $ 1 Vipuvaikutus max 1 Valuuttaparit 1+ Luokittelu 1tai enemmän Mobiilisovellus 1tai enemmän Poista suodatin Käytä suodatinta Ei tuloksia Yritetään säätää suodatinta nähdäksesi tulokset. Luokitus Kokonaiskustannukset $0 komissio 0.11 Mobiilisovellus 9/10 Min.talletus $0 Levitä min. - Vipuvaikutus max 2 Valuuttaparit 50 Kaupankäyntialustat Demo Webtrader Mt4 STP/DMA Rahoitusmenetelmät Mitä voit käydä kauppaa Forex Indeksit Toiminnot Kryptovaluutat Raakamateriaalit Etfs Keskimääräinen leviäminen EUR/GBP - EUR/USD - EUR/JPY - EUR/CHF - GBP/USD - GBP/JPY - GBP/CHF - USD/JPY - USD/CHF - CHF/JPY - Lisämaksu Jatkuva korko - Conversion - Säätö No FCA No CYSEC No ASIC No CFTC No NFA No BAFIN No CMA No SCB No DFSA No CBFSAI No BVIFSC No FSCA No FSA No FFAJ No ADGM No FRSA Lue arvostelumme täältä Luo Tili Hinnat ja varat Capital.com – Paras CFD välittäjä Edellä jo mainitsimmekin, että Capital.com pääedut ovat sen kaupankäyntialustan käytön helppous, sivuston suomenkielisyys sekä sijoituskohteiden valikoiman laajuus. Jos sinulle tulee tänka-på löydät kaikkiin kysymyksiisi vastauksen Capital.com “Kysytyimmät kysymykset”-sivulta, minkä lisäksi sivusto on niin helppo navigoida, että isoäitisikin voi aloittaa Capital.com kautta sijoittamisen vaikka tänään. Erityisesti CFD kaupankäyntiin suosittelemme Capital.com, sillä alusta on panostanut monipuoliseen CFD kaupankäyntiin. Ensinnäkin pystyt käymään CFD-kauppaa usean eri instrumentin kanssa, minkä lisäksi pystyt vipuvaikutuksen lisäämisen avulla lisäämään kaupankäyntiin kierroksia. Lisäksi sinulla on mahdollisuus shortata, eli ostaa tai myydä lyhyeksi ja näin edelleen lisätä mahdollisuuksia tehdä tuottoa todella kustannustehokkaasti. CFD kaupankäynti Capital.com onnistuu osakkeiden lisäksi laajalla skaalalla muitakin sijoituskohteita kryptovaluutoista hyödykkeisiin sekä indeksirahastoihin. Capital.com on myös netin kaupankäyntialustoista halvin, joten ei muuta kuin aloittamaan CFD kaupankäyntiä. Plussat 0% välityspalkkio osakekaupankäynnissä ja indeksien välityksessä Helppokäyttöinen alusta Laaja valikoima sijoituskohteita Vähimmäistalletus 200 euroa Sosiaalinen kaupankäynti ja muiden sijoittajien kopiointi Puhelinsovellus helpottamaan päivittäistä kaupankäyntiä Kokonaisvaltainen näkymä sijoitussalkkuusi Jäsenklubi, jonka kautta pääset webinaareihin, luentoihin ja käsiksi markkina-analyyseihin Erittäin laaja valikoima sijoituskohteita sekä Suomesta, että kansainvälisesti Miinukset Sijoittamiseen liittyy aina riski, joten rahan menettäminen on mahdollista Asiakaspalvelussa joskus pitkä odotusaika Englanninkielinen asiakaspalvelu Capital.com ei ilmoita veroja verottajalle, joten sinun täytyy kirjata verot itse Osaketuotot ovat aina verotettavaa tuloa Luo tiliCapital.com ArviommeHELPPOKÄYTTÖINEN ALUSTA✔️EI VÄLITYSPALKKIOITA✔️VÄHIMMÄISTALLETUS200 USDCAPITAL TARJOAA TÄMÄN:Suosittu kaupankäyntialusta, josta voit ostaa kryptovaluuttoja, kuten CFD: itä. Sisältää 0x, Bitcoinin ja Ethereumin. Voit myös käydä kauppaa osakkeilla, ETF: llä, indekseillä ja muulla. CFD: nä.83,45% yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa, kun käydään kauppaa CFD: llä tämän tarjoajan kanssa. Sinun tulisi miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski menettää rahasi. Plus500 Plus500 on maailmanlaajuisesti tunnettu ja suosittu kaupankäyntialusta ja johtava pelaaja markkinoilla. Se tarjoaa laajan valikoiman sijoituskohteita osakkeista kryptovaluuttoihin, hyödykkeisiin, indekseihin, valuuttoihin, sekä ja ETF:n asti. Plus500 etuna on se, että sivusto erikoistuu nimenomaan CFD kaupankäyntiin. CFD kaupankäynti on Plus500 -sivustolla helppoa, nopeaa ja kustannustehokasta. Sijoittaminen sivuston kautta onnistuu sekä tietokoneella, että kännykkäsovelluksen kautta. CFD kaupankäynti Plus500 -sivustolla on erityisesti siksi, että sivusto nimenomaan perustuu siihen. Plus500 pyrkii pitämään kaikki muut kustannukset alhaalla, ja velottamaan ainoastaan CFD kaupankäynnin spreadin asiakkailtaan. Tämä tarkoittaa, että maksat aina kyseisen kaupan väliin jäävän hinnan. Tämän lisäksi palvelu perii maksun esimerkiksi toimettomuudesta alustalla sekä yön yli menevästä kaupankäynnistä. Sijoittaminen on riskialtista bisnestä, mutta koska CFD kaupankäynnissä kyse on nimenomaan spekuloinnista, mahdollisuutesi menettää rahaa on suuri. Plus500 tarjoaakin sijoittamisen tueksi erilaisia työkaluja riskien pienentämiseen. Plussat CFD-kaupankäyntiin perustuva kaupankäyntialusta Ei välityspalkkiota CFD-kaupankäynnin takia Käy kauppaa tietokoneella tai kännykkäsovelluksen kautta Käyttäjäystävällinen alusta Vähimmäistalletus 100 euroa. Rahansiirrot PayPalilla tai maksukortilla Riskienhallintaan push-hälytykset sähköpostiin tai tekstiviestillä Miinukset Sinun on kirjattava ja ilmoitettava tuottojesi verot itse Suomen verottajalle Asiakaspalvelussa joskus pitkä odotusaika Englanninkielinen asiakaspalvelu Libertex Libertexillä on pitkä historia internetin kaupankäyntialustana, sillä se on perustettu jo vuonna 1997. Tänä päivänä sen alustaa käyttää sijoittamiseen yli kaksi miljoonaa ihmistä yli 110:ssä maassa ympäri maailman. Pitkän historiansa turvin alusta on jopa palkittu useaan otteeseen, esimerkiksi parhaana kaupankäyntialustana. Libertex erikoistuu juuri CFD kaupankäyntiin, ja sen kautta voit sijoittaa osakkeiden lisäksi kryptovaluuttoihin, ETF:ään, hyödykkeisiin kuten öljy ja metallit, sekä valuuttoihin. Libertexillä on myös oma Partnership-ohjelma, jonka kautta voit ansaita alennuksia kaupankäyntimaksuihin sekä extratuloa affiliate-markkinoinnin kautta. Libertex on panostanut ihan erityisen paljon juuri CFD kaupankäyntiin. Sen sivustolta löytyy kategoria, josta pääset helposti ja nopeasti käymään juuri CFD-kauppaa eri instrumenttien kuten valuuttojen ja osakkeiden kanssa vain muutamalla klikkauksella. Voit suodattaa haluamasi CFD-instrumentit tai silmäillä Libertexin listaa eri vaihtoehdoista. Haasteenasi on vain valinnan vaikeus. Plussat Erikoistuu CFD kaupankäyntiin Palkittu ja pitkän kokemuksen omaava kaupankäyntialusta Laaja valikoima sijoituskohteita Partnership-ohjelma Käy kauppaa tietokoneella tai kännykkäsovelluksen kautta Luotettava ja turvallinen kaupankäyntialusta Miinukset Ei tarjoa lainkaan suomalaisia osakkeita Sivusto ei saatavana suomen kielellä Häviää käyttäjäystävällisyydessä esimerkiksi Capital.com Sinun on kirjattava ja ilmoitettava tuottojesi verot itse Suomen verottajalle Sivuston uutiset ja vinkit eivät ole reaaliaikaisia Captal.com Capital.com kuuluu Capital Groupiin, joka on amerikkalainen finanssipalveluihin erikoistunut jättiyhtiö. Se on myös yksi maailman vanhimmista finanssipalveluita tarjoavista yrityksistä, sillä se sai alkunsa jo 1930-luvulla. Tänä päivänä Capital.com-kaupankäyntialusta on hyvin suosittu kansainvälisesti ja sen sijoituskohteiden valikoimaan kuuluvat osakkeet, kryptovaluutat, valuutat, hyödykkeet sekä IPO:t. Varsinkin osakkeiden kohdalla Capital.com keskittyy nimenomaan CFD-kaupankäyntiin. Alusta ei veloita lainkaan välityspalkkiota kaupankäynnistä, vaan se rahoittaa toimintansa CFD kaupankäynnin spreadeilla, eli oston ja myynnin välisellä erotuksella. Tämä hinta vaihtelee riippuen osakkeesta sekä markkinaolosuhteista. Ehkä juuri tästä syystä Capital.com on panostanut paljon CFD kaupankäynnin helppouteen sivustollaan. Capital.comista löytyy CFD-koulutusmateriaaleja suomenkielellä, sekä oppaita miten käydä CFD-kauppaa eri instrumenteilla. Capital.com on aloittelijaystävällinen CFD kaupankäyntialusta. Plussat CFD-kaupankäyntiin perustuva kaupankäyntialusta Osakekaupankäynti on välityspalkkiovapaata Käy kauppaa tietokoneella tai kännykkäsovelluksen kautta Käyttäjäystävällinen alusta Sivusto saatavana suomen kielellä Oppaita ja koulutusmateriaalia sijoittamista aloittaville Reaaliaikaiset markkinauutiset ja live-seuranta Miinukset Vain yksi suomalainen osake valikoimassa (UPM) Sijoituskohteiden valikoima rajallinen Englanninkielinen asiakaspalvelu Sinun on kirjattava ja ilmoitettava tuottojesi verot itse Suomen verottajalle Ei tarjoa sijoitusvinkkejä Korkeat Forex-hinnat Hinnat CFD kaupankäynnissä Capital.comPlus500LibertexVälityspalkkio0€0€0,10%Spread0,15%0,7 pips0,008% Luo tiliCapital.com ArviommeHELPPOKÄYTTÖINEN ALUSTA✔️EI VÄLITYSPALKKIOITA✔️VÄHIMMÄISTALLETUS200 USDCAPITAL TARJOAA TÄMÄN:Suosittu kaupankäyntialusta, josta voit ostaa kryptovaluuttoja, kuten CFD: itä. Sisältää 0x, Bitcoinin ja Ethereumin. Voit myös käydä kauppaa osakkeilla, ETF: llä, indekseillä ja muulla. CFD: nä.83,45% yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa, kun käydään kauppaa CFD: llä tämän tarjoajan kanssa. Sinun tulisi miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski menettää rahasi. Mitä on CFD kaupankäynti?CFD, eli Contract for Difference on rahoitussopimus, jossa sinä ja välittäjä arvioitte osakkeen arvon tietylle aikavälille ja näin joko tienaatte tai häviätte rahaa lopullisen hinnan erotuksen mukaan. Mikä on paras CFD kaupankäyntialusta?eToro tarjoaa erittäin laajan valikoiman sijoituskohteita osakkeista kryptovaluuttoihin, mukaan lukien hyvä valikoima suomalaisten suuryritysten osakkeita. CFD kaupankäynti eTorossa on erittäin monipuolista ja helppoa.[Lue Paras CFD Välittäjä] Miten aloitan CFD kaupankäynnin?Avaa eToroon itsellesi tili ja siirrä sinne rahaa. Sen jälkeen voit valita haluamasi osakkeen, valuutan tai hyödykkeen, jolla haluat käydä CFD kauppaa, valitset haluamasi vipuvaikutuksen ja avaat kaupan.