5+1 syytä sijoittaa asuntoihin

Asuntosijoittamisessa on useita hyviä puolia, toki löytyy myös heikkouksia suhteessa muihin sijoitusmuotoihin. Listasimme mielestämme viisi oleellisinta asiaa sekä yhden bonusvinkin mitä erityisen hyvää asuntosijoittamisessa on.

1. Hyvä ja vakaa tuotto

Asuntosijoittamisessa tuotto on hyvin vakaata ja tasaista. Asuntojen hintojen muutokset ovat kautta historian maltillisia. Asuntojen vuokratasot kehittyvät vielä maltillisemmin eikä vuokrissa ole nähty oleellisia pudotuksia juuri koskaan viimeisinä vuosikymmeninä. Keskimääräinen sijoitusasunnon tuotto velattomalla hinnalle on tällä hetkellä n. 5-7%.

2. Asunnoista voi saada tuottoa kahdella tavalla

Asuntosijoittaminen perustuu kuukausittaiseen vuokratuloon eli kassavirtaa, joka virtaa vuokralaisen tililtä vuokranantajan taskuun (ja sieltä ainakin osaksi pankkiin lainanlyhennystä varten).

Lisäksi asunnoista voi saada tuottoa arvonnousun kautta. Arvonnousu tulee joko yleisen hintojen kehittymisen myötä, asunnon tai taloyhtiön järkevien remonttien seurauksena tai myyntivaiheessa alle markkinahintaisen ostohinnan kautta.

3. Velkavivun hyödyntäminen

Sijoitusasunnon voi ostaa joko kokonaan omilla säästöillä tai useimmiten toisten rahaa eli pankin rahaa hyödyntäen. Lainarahan eli velkavivun käytön suurin hyöty on omalle sijoitulle pääomalle saatavan tuoton parantaminen. Jos sijoitusasunto tuottaa koko ostohinnalle 6%, velkavivun ansiosta tuotto voi olla omalle pääomalle jopa 12-18% riippuen velkavivun määrästä ja korosta.

Tutustu syvemmin velkavivun käyttämiseen asuntosijoittamisessa.

4. Tasainen ja säännöllinen kassavirta

Asuntosijoittamisen etu moneen muuhun sijoitusmuotoon verrattuna on tasainen ja suhteellisen varma säännöllinen kassavirta. Osakkeissa yhtiö voi päättää olla jakamatta osinkoa ja rahastoista moni ei jaa kassavirtaa ulos ollenkaan (osingot ja korot jäävät rahaston sisään). Raaka-ainesijoituksista vielä harvemmin saa kuukausittaista tulovirtaa. Metsäsijoittaja tyhjää pajatson 40-50v välein, mutta muuten toimii maksumiehenä.

5. Hyvät vaikutusmahdollisuudet sijoituksen tuottoon

Asuntosijoittajalle on useita keinoja vaikuttaa sijoituksen tuottoon minkä vuoksi taitavat asuntosijoittajat sijoittavat todella tuottoisasti. Tärkeintä on asunnon ostovaihe. Alle markkinahintaisia sijoitusasuntoja on mahdollista löytää ja hyvä neuvottelija voittaa vielä satasia ja tuhansia euroja jokaisessa neuvottelussa.

Lisäksi asunnon voi remontoida ja stailata, jonka myötä asunnon vuokra, vuokrattavuus, arvo ja myytävyys paranee oleellisesti.

Sijoittaja voi osallistua myös taloyhtiön hallitukseen ja yhtiökokouksiin ja olla vaikuttamassa taloyhtiön tärkeisiin päätöksiin.

5+1 bonusvinkki: Sijoitusasuntoja voi ostaa alle markkinahintojen

Asuntosijoittamisessa on useita keinoja ostaa sijoitusasunto alle todellisen markkinatason. Kuulostaa epäuskottavalta, mutta näin asia on ja tätä tapahtuu joka päivä. Esimerkiksi osakesijoittamisessa jokainen maksaa pörssikurssin verran tai isoissa kaupoissa jopa preemion kanssa enemmän, kun taas asuntosijoittamisessa hinta tippuu mitä isommista ostomääristä puhutaan.

Esimerkiksi tähän liittyy myös piensijoittajille erinomaisia mahdollisuuksia ostaa sijoitusasunto alle markkinahinnan, joista voit lukea lisää täältä