NordNetin perusteet sijoittamisen aloituksessa kirjoittanut Mai-Britt Skovsgaard Viimeksi päivitetty: 19. huhtikuun 2021 Yksi perusta saada vähänkin suuremmat summat poikimaan korkoa tulevaisuudessa, on rajohen sijoitus hajautetusti eteenpäin. Inflaation syödessä vain normaalilla pankkitilillä makoilevien roposten arvoa, on tulevaisuuteen hyvä varautua erilaisten sijoitusmenetelmien avulla. Räjähdysmäiseen trendikkyyteen noussut sijoittaminen, tarjoaa aivan varmasti omanlaisensa paikan jokaiselle sitä haluavalle. Vaikka on toki eri asia sijoittaa 1000 tai 100 euroa kuukaudessa, voi erilaisista tavoitteellisista näkökulmista huolimatta, aloittaa sijoittamisen saman tien. Se onkin kannattava tapa saada rahoillensa uutta potkua, tosin asioihin ja sijoitusmuotoihin on ensin hyvä perehtyä etukäteen. Vastuullisuus on yksi kannattavan sijoittamisen pohjatiilistä. Helppo sekä tehokas tapa päästä sijoituksen alkujuurille, on erilaisiin alustoihin tutustuminen. Näistä yksi, on vuonna -96 perustettu NordNet. Oman varallisuuden kerryttäminen kannattaa aloittaa mielummin harkiten ja pienimmillä summilla, kuin suinpäin suurien summien talletuksella eteenpäin. Omien rajojensa sekä tavoitteidensa tunteminen onkin tärkeässä osassa rahoitukseen liittyvässä nettikäyttäytymisessä. Kun erilaisia tapoja tienata rahaa on yhtä monta kuin niitä harjoittavia, voi erilaisia rahallisia voittomahdollisuuksia tarjota myöskin netticasino. Vaikka oikotietä onneen tuskin avautuu noin vain kenenkään eteen, on erilaisten mahdollisuuksien kokeileminen sallittua. Niin sijoittamisesssa kuin nettikasinoilla pelatessa, täytyy oman toiminnan tapahtua vastuullisuuden kautta. Omien kukkaronnyörien rajojen tunteminen on ehdottoman tärkeä osa prosessia, sillä niin sijoitus kuin kasinoillakin pelaaminen on monille ihmisille myös tasapainon hakemista omaan talouteen. Suuria jackpotteja, bonuksia ja tervetuliaistarjouksia pursuavat nettikasinot ovat avoimia kaikille yli 18-vuotiaille. Erilainen riskienotto rahallisesti on toki aina jokaisen oma päätös, mutta niin ensimmäistä salkkua rakennettaessa kuin vaikka urheiluvedonlyöntiä pelatessa, on hyvä aloittaa etenemään mielummin rauhallisesti. Aloituksen ABC NordNet on ruotsalainen osake- ja rahastovälittäjä, toisin sanoen siis nettipankki, joka tarjoaa palveluitaan kaikkialla Pohjoismaissa. Kaikki suomalaiset asiakkaat voivat käydä Nordnetin verkkopalvelun kautta kauppaa esimerkiksi osakkeilla, warranteilla, optioilla, pörssinoteeratuilla rahastoilla ja rahastoilla. Osakevälityksen lisäksi. Nordnetillä on Norjassa ja Tanskassa erilaisia eläketuotteita. Ruotsissa on valikoimissa myös pankkipalvelut. Tämä kyseinen nettipankki on saavuttanut suuren suosion, sillä jo yli 700 000 pohjoismaista asiakasta on löytänyt tiensä sen palveluihin. Palvelujen laatu sopiikin hyvin vaikkapa piensijoittajille ja myös aloittelijoille, joita kiinnostaa sijoittaminen. Aloittaminen ei voisi kovin paljon simppelimpää olla. Jos haluat rekisteröityä asiakkaaksi, menee siihen vain muutama minuutti. Ensimmäisenä avataan osakesalkku, luomalla Nordnetin sivustolla maksuton arvo-osuustili. Tätä kutsutaan tiliksi, missä osakkeet ja rahastot ovat tallessa. Sen avaaminen onnistuu kätevästi omilla verkkopankkitunnuksilla. Seuraavaksi on aika tallettaa tilille haluamasi summa rahaa. Pääset siirtämään sitä taas omien pankkitunnuksiesi avulla arvo-osuustilillesi. Sitten voikin sijoittaminen alkaa! Voit etsiä juuri itsellesi sopivia sijoituskohteita, esimerkiksi Rahastoneuvojan avulla. Tämä kyseinen palvelu tekee analyysin jokaisesta asiakkaasta yksityiskohtaisesti ja kokoaa tämän perusteella eteesi henkilökohtaisesti räätälöidyn rahastoehdotuksen. Nordnet tarjoaa myös Säästölaskurin, minkä avulla pääset arvioimaan omien säästöjesi tulevaa tuottoa. Yksi Nordnetin valteista on sen nopeus, helppous sekä edullisuus. Kaupankäynti ei tietenkään ole ilmaista, vaan erilaiset ehdot sekä hinnastot koskevat tehtyjä sijoituskauppoja. Näihin kannattaa perehtyä kunnolla ennen suurien investointien tekemistä. Erilaisia mahdollisuuksia on siis paljon, koskien niin sijoittamisen, kuin myös monipuolisten nettikasinoiden maailmassa purjehtiessa. Rohkeasti kokeilemalla löytyy varmasti jokaiselle niin oikeanlainen tapa sijoittaa, kuin myös juuri itselle oikeanlaiset ja miellyttävältä tuntuvat kasinot. Vaikka sijoittamiseen ja nettipelaamiseen on erittäin vahvasti strukturoitunut linjaus, ettei kumpikaan tapa ole äkkirikastua, osuu ne jättipotit ja sijoittamisen onnenkantamoiset aina jonkin ihmisen kohdalle. Toki tällä tuskin on hyvä lähteä liian riskillisesti leikkimään, mutta vastuullisuuden kautta on lupa nauttia niin sijoittamisesta kuin pelaamisestakin.