Fight Out -kuntosalikrypto saavutti 2,5 miljoonan dollarin virstanpylvään ennakkomyynnissä, 50% bonus päättyy pian kirjoittanut Teresa Maria Viimeksi päivitetty: 12. tammikuun 2023 Kuntoilualan mullistamiseen pyrkivä ja käyttäjänsä palkitseva kryptoprojekti, Fight Out, on juuri saavuttanut 2,5 miljoonan dollarin rajapyykin ennakkomyynnissään. Lisäksi sillä on ennakkomyynnin buusterina parhaillaan käynnissä arvonta, jossa tarjolla on bonus tokeneita niille sijoittajille, jotka ostavat FGHT tokeneita ennen, kuin ennakkomyynnissä saavutetaan kokonaistavoitteen puoliväli. Mutta millä tavoin tämä projekti sitten pyrkii mullistamaan kuntoilualaa? Fight Out on kehittämässä sovellusta, jonka kautta käyttäjät saavat käyttöönsä huippuvalmentajien ja -urheilijoiden tietotaidon, yhteisön tuen ja kannustavia liikuntahaasteita, sekä paljon muuta terveelliseen elämäntapaan liittyvää. Lisäksi Fight Out perustaa Web3-integroituja kuntosaleja ympäri maailman, joiden myötä sen sovelluksen käyttö nousee aivan uudelle tasolle. Projektin ennakkomyynti on sujunut rohkaisevasti, joten kehitystiimi on jo kartoittamassa mahdollisia paikkoja sen ensimmäisille kuntosaleille. Lisäksi projekti julkaisi äskettäin yhteistyökuvionsa kolmen huippu-urheilijan kanssa. FGHT tokeneiden ennakkomyynti lähestyy nyt puoltaväliä, eli 5 miljoonan dollarin virstanpylvästä. Kun puolet ennakkomyyntiin varatuista tokeneista on myyty, bonustokeneita ei enää tarjota lainkaan. Lisäksi FGHT tokenin hinta tulee tässä vaiheessa nousemaan, joten jos haluat oman osasi tästä kuntoilualaa mullistavasta kryptosta alennettuun hintaan, nyt on aika toimia! Fight Out on tällä hetkellä myynnissä 0,0166 dollarin hintaan per token, ja ne hinta nousee vaiheittain ennakkomyynnin loppuun mennessä 0,0333 dollariin. Ennakkomyynnin on tarkoitus päättyä 31. maaliskuuta 2023, ellei FGHT tokeneita myydä sitä ennen loppuun. Fight Out tokenin hinta – onko 25-kertainen kasvu mahdollinen? Näin on näppylät, 25-kertainen kasvu vastaa 2500 prosentin kasvua, mikä kuulostaa liioitellulta. Mutta eipäs unohdeta, että nyt puhutaan kryptovaluutoista! Tuhansien prosenttien hinnannousu vain viikossa ei ole näillä markkinoilla tuulesta temmattua. Ja kun otetaan huomioon Fight Outin tokenomiikka ja sen tarjoama hyödyllinen käyttötarkoitus, näille kasvuennusteille löytyy pohjaa. Tämän hurjan tavoitteen saavuttaminen vaatii kuitenkin, että FGHT tokenin hinta nousisi 0,415 dollariin. Tällä hetkellä tokeneita myydään hintaan 0,0166, mutta monet uskovat vahvasti, että tämä hinta tulee kaksinkertaistumaan ennakkomyynnin loppuun mennessä. Jos näin käy, alkuperäisen arvon 25-kertaistamiseen olisi matkaa enää 1250 prosentin verran. Tämän vuoksi monet näkevät Fight Outin tämän hetken suurimman tuottopotentiaalin kryptona. Fight Out tokenomiikka Mainitsimme äsken Fight Outin tokenomiikan yhtenä sen vahvuutena, jote katsotaan hieman, mitä sillä tarkoitetaan. FGHT tokeneita on kokonaisuudessaan tarjolla 10 miljardia kappaletta, joista 30% on lukittuna, ja niitä vapautetaan markkinoille säännöllisesti 10 vuoden ajan. Tämän odotetaan laskevan Fight Outin markkina-arvon 3 miljardiin dollariin. Vertailun vuoksi voidaan mainita toinen samantyyppinen kuntoiluun liittyvä projekti, STEPN, jonka markkina-arvo nousi parhaimmillaan 2,5 miljardiin dollariin. Sen nousun taustalla oli kuitenkin pääosassa hype, mikä usein laantuu ennemmin tai myöhemmin. Näin kävi myös STEPN:lle, kun projektin käyttäjät nyrpistivät nokkaansa idealle ostaa kalliita NFT:itä, jotta he pääsisivät projektin palkkiojärjestelmään. Projektin arvon romahdusta on nyt jatkunut kahdeksan kuukautta. Fight Out välttää tämän sudenkuopan jättämällä kalliit NFT:t pois laskuista. Sen sijaan projekti panostaa palkkiosysteemiin, joka perustuu sen toiseen, ketjun ulkopuoliseen kryptovaluuttan, REPS. REPS toimii vain sovelluksen sisällä, joten sillä ei ole arvoa sen ulkopuolella. Projektin natiivitoken, FGHT taas tukee projektia sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Suurin osa nyt käynnissä olevassa ennakkomyynnissä kerätyistä varoista tullaan käyttämään kuntosalitilojen hankintaan ja kunnostukseen (70%), markkinointiin ja yhteistyöverkoston kasvattamiseen (18%) sekä tuotekehitykseen (12%). Fight Outin KYC-protokollan on vahvistanut alalla arvostettu CoinSniper, kun taas FGHT tokeneiden älysopimukset on validoinut täysin luotettava lohkoketjuturvayritys Certik. Fight Out tarjoaa räätälöityjä kunto- ja elämäntaparemontteja Fight Out ei ole ensimmäinen laatuaan, mitä tulee liikkumaan kannustaviin kryptoprojekteihin. Mutta sijoittajia tässä projektissa innostaa sen kokonaisvaltaisuus ja oikean hyödyn potentiaali kilpailijoihin verrattuna. Siinä missä muut projektit kannustavat laskemaan askelia tai juoksemaan kävelemisen sijasta, Fight Out käyttää älyteknologiaa tarjotakseen käyttäjilleen joko räätälöidyn kunto-ohjelman, tai vaikka laajan skaalan elämäntaparemontin. Se mahdollistaa treenien lisäksi unen ja ravinnon analysoinnin, ja paljon muuta, joka tukee uuden elämäntavan saavuttamista. Harjoitteluohjelmat eivät ole keskittyneet vain vahvuuteen ja aerobiseen liikuntaan, vaan ne tarjoavat kokonaisvaltaisen lähestymistavan, joka ottaa huomioon myös yleisen hyvinvoinnin ja henkisen vahvuuden. Sovelluksessa käyttäjällä on oma NFT-avatar, jonka myötä elämäntavan muutoksen saavuttaminen konkretisoituu. Fight Out myös palkitsee käyttäjänsä, sillä kuntoilijalla on mahdollisuus ansaita edellä mainittuja REPS tokeneita suorittamalla treenejä ja osallistumalla haasteisiin. REPS tokeneilla voi sitten ostaa sovelluksessa tuotteita ja palveluita, tai saada alennuksia projektin kuntosaleille. Kolme ensimmäistä suuren luokan urheilijatähteä on jo liittynyt projektiin lähettiläiksi. He eivät ainoastaan auta projektin markkinoinnissa, vaan myös tarjoamaan eksklusiivista sisältöä, kuten mestaritason kursseja ja treenejä, sekä pääsyn harjoitusleirien kulissien taakse Fight Outin sovelluksen kautta. Miten ostaa Fight Out tokeneita ennakkomyynnissä? Fight Out -ennakkomyynnissä on jo melkein päästy puoleenväliin, mikä merkitsee ensimmäisen vaiheen päättymistä. Tokeneita myydään nyt 0,0166 dollarilla, minkä lisäksi tarjolla on bonustokeneita. Bonustokeneita ei ole enää saatavilla kun ennakkomyynnin puoliväli saavutetaan. Osta Fight Out tokeneita -oppaamme opastaa sinut helposti ostamaan FGHT tokeneita sen ennakkomyynnistä. Fight Out tarjoaa myös yhdelle onnekkaalle sijoittajalle mahdollisuuden voittaa 250 000 dollaria FGHT tokeneina! Osallistuaksesi arvontaan sinun on ostettava vähintään 250 dollarilla FGHT tokeneita ennen arvontapäivää. Lisäksi sinun tulee seurata Fight Outia sen sosiaalisen median kanavissa.