Aleph Kurssi 2024 ja Kaavio [Reaaliaikainen] kirjoittanut Tiina Jonsson Viimeksi päivitetty: 24. heinäkuun 2022 OSTA ALEPH Miksi sinun kannattaisi ostaa Aleph? Aleph tarjoaa kehittyneen ratkaisun suuren mittakaavan hajautettujen sovellusten ja näiden infrastruktuurin rakentamiseen Aleph token omaa konkreettisen käyttötarkoituksen tallennustilan ostossa Alusta on jo ehtinyt julkaisemaan pääverkkonsa sekä ensimmäisen hajautetun sovelluksensa Aleph Kurssi: näin valuuttakurssi on kehittynyt Aleph.im(ALEPH) Price $0.142 Market Cap $26.52 M Aleph saapui monien muiden DeFi-valuttojen tavoin markkinoille vuoden 2020 kuumana DeFi-kesänä. Tuolloin kryptomarkkinoille saapui tiuhaan tahtiin mitä erilaisempia DeFi-markkinoiden toimijoita, joista monet ovat sittemmin kasvaneet markkinoiden suurimmiksi alustoiksi ja protokolliksi. Aleph token saapui markkinoille heinäkuun alussa, sen hinnan ollessa markkinoille tultaessa noin 0,07 dollaria. DeFi-kesän tarjoama kurssinousujen huuma iski kuitenkin nopeasti myös Aleph kurssiin, jonka johdosta se nousikin vielä samassa kuussa 0,5 dollarin arvoiseksi, 7-kertaistaen arvonsa vain muutamissa viikoissa. Tämä ei kuitenkaan jäänyt Aleph tokenin suurimmaksi kurssihuipuksi ensimmäisenä kesänään, sillä elokuuhun tultaessa nousivat markkinat vielä entisestään, Aleph tokenin yltäessä parhaimmillaan miltei 0,6 dollarin kurssitasolle. Aleph tokenin kurssihuiput kesällä 2020 eivät kuitenkaan jääneet pysyväksi hintatasoksi, vaan muita kryptomarkkinoita seuraten myös Aleph päätyi syksyn myötä kääntymään laskuun. Alimmillaan Aleph token putosikin syyskuussa ainoastaan 0,03 dollarin hintaan. Tästä eteenpäin kääntyi Aleph tokenin kurssi kuitenkin hitaaseen nousuun, sen saavuttaessa tammikuun loppuun mennessä 0,18 dollarin hintatason. Vuoden 2021 alku oli kuitenkin vauhdikasta aikaa kryptomarkkinoilla, Bitcoinin lähtiessä kovaan nousuun tammikuussa ja vetäessään helmikuuhun tultaessa liki kaikki muut kryptovaluutat mukanaan kovaan nousuun. Aleph pääsi heti helmikuuhun tultaessa nauttimaan Bitcoinin suuren nousun aiheuttamasta markkinoiden laajasta noususta, sen noustessa nopeasti 0,45 dollarin hintatasolle. Toisin kuin monet muut kryptovaluutat, ei Aleph kuitenkaan ottanut maaliskuussa sen suurempaa korjausliikettä vaan tasottui tälle hintatasolle. Huhtikuuhun tultaessa seurasi Aleph token kuitenkin monien muiden kryptovaluuttojen esimerkkiä kääntyessään kovaan nousuun, saavuttaen jopa 0,67 dollarin ennätyslukemat. Nämä ennätyslukemat jäivät kuitenkin vain hetkellisksi, markkinoiden kääntyessä toukokuussa laskuun sosiaalisen median vaikuttajien, kuten Elon Muskin sekä globaalien kryptorajoitusten ja uusien lakien laukaistessa kuumentuneet markkinat laajaan korjausliikkeeseen. Alimmillaan Aleph kurssi putosikin toukokuussa vain 0,17 dollarin hintatasolle. Toisin kuin muut kryptovaluutat, kääntyi Aleph kuitenkin vielä touko-kesäkuun vaihteessa vahvaan nousuun, sen julkaistessa pääverkkonsa sekä hajautetun sovelluksensa tuolloin. Julkaisun yhteydessä saavutti Aleph token hetkellisesti jopa 0,46 dollarin kurssitason. Tästä kääntyi kuitenkin kurssi laskuun, koko kryptomarkkinoiden tasaantuessa ja uusien kryptorajoitusten hidastaessa nousua. Katso lisää kryptovaluutta kurssit täältä. Aleph valuuttakurssihistoria – mitkä asiat vaikuttavat kursseihin? Ennen Aleph kurssiin ja luonteeseen sekä itse tokenin ja protokollan vahvuuksiin sen tarkemmin syventymistä, on meidän kuitenkin syytä vilkaista kryptovaluuttoja sijoituskohteena yleisesti. Ne ovat nimittäin hyvinkin erilainen sijoituskohde kuin perinteiset osakemarkkinat, ja niihin vaikuttavat monet varsin erilaiset tekijät. Onkin siis syytä tutustua hieman tähän sijoituskohteeseen, ja hyvinkin nuoreen kryptovaluuttojen markkinaan ennen sijoituspäätösten tekemistä. Mihin tahansa kohteeseen rahoja kiinnitettäessä on sijoituskohteen tunteminen aina varsin järkevää. Tämä on totta niin perinteisillä arvopaperimarkkinoilla, kuin kryptovaluuttojenkin parissa. Kryptovaluttojen tapauksessa tuovat markkinoiden sääntelemättömyys ja ennalta-arvaamattomuus entistä suuremman tarpeen sijoituskohteeseen tutustumiselle. Kryptovaluuttoihin sijoittaessasi tulee sinun muistaa niiden toimivan omilla markkinoillaan, jotka eroavat suuresti tavanomaisista osakemarkkioista, vaikka päällisin puolin ovatkin varsin samankaltaisia. Kryptovaluuttoja onkin syytä käsitellä täysin omana sijoituskohteiden luokkanaan, perehtyen erikseeneri kryptovaluuttojen ominaisuuksiin, sen sijaan että rinnastaisi niiden toimintaa muihin sijoituskohteisiin. Näin tulet samalla tutustuneeksi tarkemmin sijoituskohteeseesi, joka helpottaa valistuneiden ostopäätösten tekoa. Sijoittajien on kuitenkin syytä pitää mielessä kryptovaluuttojen olevan edelleen markkinoilla suhteellisen uusi sijoituskohde, joka vaatii erilaisen suhtautumisen sijoituskohteeseen kuin perinteisillä arvopaperimarkkinoilla. Esimerkiksi pörssiosakkeissa voidaan nimittäin hyvin pitkälti aina yhdistää osakkeen nykyinen arvotaso itse yrityksen markkina-arvoon, nykytilanteeseen sekä tulevaisuuden näkymiin. Siksi osakemarkkinoiden liikkeetkin ovat joissakin tilanteissa ennakoitavissa, muun muassa yrityskohtaisten uutisointien perusteella. Hajautettu talous eli DeFi on kryptomaailman kuuminta huutoa, eikä suotta. Hajautettu talous pyrkii yksinkertaisuudessaan poistamaan talousjärjestelmästä sekä muista sovelluksista tarpeettoman keskitetyn hallinnon, tekemällä sovelluksista ja ratkaisuista aidosti hajautettuja. Tämä aito hajautus tarkoittaa sitä, että DeFi-maailman ratkaisut ja sovellukset eivät omaa keskitettyä hallinnollista elintä, tai selkeää johtoa, kuten tavanomaiset sovellukset, alustat ja protokollat, vaan sen sijaan jakavat alustan hallinnon sekä vastuun keskenään, pääasiallisesti käyttäjien ja sijoittajien kesken. Yksinkertaisesti näin DeFi:n avulla pyritään poistamaan keskitetyn hallinnon tuomia riskejä ja kuluja, samalla palauttaen valtaa takaisin käyttäjille, tarkoituksenaan myös tehdä DeFi-sovelluksista käyttäjileen reilumpia kuin tavanomaiset keskitetyt sovellukset. DeFi kuitenkin mielletään hyvin useasti ainoastaan rajoitettujen sovellusten markkinaksi kryptomaailmassa. Siihen osataan toki liittää monet hajautetut alustat ja palvelut muun muassa kaupankäyntialustoista laina-alustoihin, mutta ei kuitenkaan sen enempää. Tätä DeFi -markkinat pitkälti ovatkin olleet, monia talouselämän sovelluksia ja ratkaisuja uudella tapaa toteutettuna. Aleph pyrkii kuitenkin muuttamaan tämän mielikuvan, mahdollistamalla täysin uudenlaisten ratkaisujen tuomisen hajautetun talouden maailmaan. Aleph on nimittäin usealla eri lohkoketjulla toimiva verkko, jonka tarkoituksena on mahdollistaa ennen kaikkea hajautettujen sovellusten sekä näiden vaatiman infrastruktuurin toiminta. Tähän lukeutuu muun muassa tallennustila, palvelimet sekä turvallisuus. Aleph kertookin perimmäisesi tavoitteekseen koko verkon ja pilvipalveluiden vallankumouksen nykyisessä muodossaan. Projekti pyrkiikin paneutumaan myös siihen ongelmaan, että suuri osa nykyisistä hajautetuista sovelluksista on pääasiallisesti varsin epävakaita toiminnaltaan, tai vähintäänkin turhan hitaita tai yksittäiseen lohkoketjuun sidottuja. Voidakseen toimia nykyisten DeFi-sovellusten tarjonnan ulkopuolella, suuremmassa mittakaavasa ja palvella esimerkiksi yritysasiakkaita tarpeissaan, tulee DeFi-sovellusten pystyä paitsi pääsemään yli näistä jo aiemmin mainituista puutteistaan sekä kyetä kommunikoimaan tehokkaasti keskenään projektien välillä, myös toisiin lohkoketjuihin. Suuri osa nykyisistä lohkoketjuteknologiaa hyödyntävistä projekteista ei kykenekään vielä tarjoamaan riittävää skaalautuvuutta suurien projektien, kuten sosiaalisten alustojen, verkkosovellusten tai esineiden internetin vaatimalla tasolla. Aleph pyrkiikin tarjoamaan ratkaisua juuri näihin tarpeisiin tarjoamalla tehokkaan ratkaisun, joka toimii paitsi eri teknologioiden, myös eri lohkoketjujen välillä täysin hajautettuun tapaan, mahdollistaen toiminnaltaan luotettavien sovellusten luomisen. Kysyntä ja tarjonta Aleph kurssi on omalta osaltaan suoraan sidonnainen kryptomarkkinoiden suurempiin muutoksiin, joihin taas vaikuttavat etenkin suurien kryptovaluuttojen kuten Bitcoin ja Ethereum liikkeet sekä yleiset maailmantalouden muutokset, jotka osaltaan joko laskevat tai nostavat kryptovaluuttojen kysyntää ja näin ollen hintatasoa perinteisiin FIAT-valuuttoihin nähden. Esimerkiksi pelko perinteisten FIAT-valuuttojen inflaatiosta saattaa ajaa ihmisiä joissakin markkinatilanteissa kryptovaluuttojen pariin, pitäen niitä ikään kuin turvasatamana. Sama toimii toisaalta myös päin vastoin, mikäli esimerkiksi Bitcoinin tai Ethereumin hintataso syystä tai toisesta sattuisi äkillisesti romahtamaan, tarkoittaisi tämä todennäköisesti negatiivisia uutisia myös muille, pienemmille kryptovaluutoille, suurien valuutoiden liikkeiden heijastuessa koko markkinoille. Myös Aleph-tokenin kanssa on hyvä kuitenkin ottaa huomioon myös se, että kryptovaluuttoja on vaikea verrata perinteisiin sijoituskohteisiin, kuten osakemarkkinoihin. Jo pelkästään siitä syystä, että osakemarkkinoilta on käytettävissä pitkä historiallinen markkinadata, jonka perusteella suuri osa nykyisistä ennusteista ja analyyseistakin kehitetään. Kryptovaluutat ovat kuitenkin varsin tuore kehitelmä, etenkin nykyisessä lohkoketjuihin perustuvassa muodossansa. Modernien kryptovaluuttojen aikakauden aloittaneen Bitcoinin ollessa vasta 12 vuotta vanha, sen ollen syntynyt vuonna 2009, ei kryptovaluutoista ole vielä edes saatavilla pitkän aikavälin markkinadataa, johon niiden liikkeitä voitaisiin perustaa. Mikäli kuitenkin halutaan löytää myös yhteistä osakemarkkinoiden ja kryptovaluuttojen väliltä, määrää molempia aina lopulta kysynnän ja tarjonnan laki. Onkin siis hyvä pitää mielessä, että aivan osakkeiden tapaan, vaihtuvat myös kryptovaluuttojen kurssit varsin tiuhaan tahtiin, niiden ollen uutena varallisuuden muotona ja teknologiana vieläpä yleensä huomattavasti perinteisiä kohteita volatiliteetiltaan korkeampia. Tämän lisäksi on muistettava etteivät kryptovaluuttojen ajoittaiset suuret nousut välttämättä tarkoita sen kaltaisten tapahtumien toistumista tulevaisuudessa. Myös Aleph tokenin hintataso toimii siltä osin samaan tapaan monien muiden kryptovaluuttojen kanssa, että myös sen hinta on aina jossakin määrin sidonnainen markkinoilla vallitsevaan kysyntään ja tarjontaan. Mitä suurempi kysyntä jollekin omistuskohteelle on suhteessa sen tarjontaan, sitä korkeammalle sen hintataso muodostuu. Käytännössä hintataso siis muodostuu aina korkeimmalle mahdolliselle tasolle, jossa kysyntä tuotteelle on edelleen riittävän suuri. Mikäli Aleph :lle syystä tai toisesta siis muodostuisi markkinoilla ylitarjontaa, ajaisi tämä suoranaisesti sen kurssia vahvasti alaspäin, kun taas mikäli Aleph: lle muodostuisi nykyistä tarjontaa suurempi kysyntä, nousisi sen kurssi äkillisesti. Aleph kehittäjät Pidämme itse olennaisen tärkeänä tekijänä niin kryptovaluuttojen, kuin muidenkin sijoituskohteiden osalta, tutustumista projektin, kryptovaluutan tai vaikkapa yrityksen taustalla oleviin ihmisiin. Vaikka suuri osa ihmisistä pitääkin tällaista prosessia varsin turhana, koemme me taas sen tarjoavan meille selvää etua miltei kaikenlaisten sijoituskohteiden parissa. Tuntemalla sijotuskohteen taustalla vaikuttavat tekijät, jotka ovat sen nykyiseen muotoonsa rakentaneet, tarjoaa aina “sisäpiirin tietoa” sijoittajalle siinä mielessä, että kykenet ymmärtämään projektin kehitystä myös kehittäjien näkökulmasta. Tämän vuoksi esittelemme lukijoillemme myös Aleph kehittäjät, jotta säästämme teiltä sen vaivan, jota asian tutkiminen muuten vaatisi. Näin saatte kuitenkin arvokasta tietoa Aleph kehittäjästä, sekä projektin taustalla vaikuttavista tekijöistä, jotka saattavat osaltaan vaikuttaa myös sijoituskohteen tulevaan kurssikehitykseen, sekä muotoutumiseen. Aleph kryptovaluutan takana oleva kehittäjätiimi toimii kansainvälisesti ympäri maapalloa, mutta projektin pääkonttori sijaitsee tällä hetkellä kuitenkin Pariisissa. Kehittäjätiimi koostuu tällä hetkellä kahdeksasta jäsenestä sekä viidestä neuvonantajasta. Kehitystiimin keulahenkilönä toimii projektin perustaja ja toimitusjohtaja, Jonathan Schemoul. Toinen projektin perustajista, Claudio Pascariello taas hoitaa Alephin markkinointia. Ashley Richardson huolehtii projektin strategiasta sekä liiketoiminnan kehityksestä yhdessä Jonathan Qualin kanssa. Andrew Stock toimii infrastruktuuri konsultin asemassa. Roger Sutton toimii projektipäällikkönä, Adrien Berthoun hoitaessa kommunikaatiota ja Gehendra Acharyan datan taltiointia. Neuvonantajatiimin kuuluvat Florian Le Goff, Daniel Bar, Idris Sersoub, Sergio Flores sekä Reaper Nan, jotka kaikki ovat kokeneita digitaalisen liiketoiminnan osaajia. Aleph Token Aleph omaa alustallaan monien muiden DeFi-ekosysteemien tapaan oman tokeninsa. Tämä Alephin käyttämä token tunnetaan yksinkertaisesti nimellä Aleph token. Aleph tokenin pääasiallinen käyttötarkoitus on Aleph-verkon sisällä, jossa tokenin avulla on mahdollista ostaa tallennustilaa hajautetulle sovellukselleen eli dAppille. Tokenin käyttö ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan sovelluskehittäjille, sillä myös sovellusten käyttäjät voivat hyödyntää sitä ostaakseen tallennustilaa itselleen tarvitsemaansa käyttöön omalle datalleen. Tokenin tarkoitus on toimia siis puhtaasti hyötyokenin asemassa Aleph alustalla. Tokenin konkreettinen käyttötarkoitus, etenkin dAppsien määrän kasvaessa luo sille kuitenkin konkreettista arvoa. Minkä ongelman Aleph ratkaisee? Aleph tarjoaa ratkaisun ongelmaan, joka vaivaa suurta osaa DeFi-markkinoita, ja osaltaan hidastaa markkinoiden kehittymistä täyteen potentiaaliinsa. DeFi-markkinoilla ei nimittäin ole yleisesti saatavilla riittävän kyvykkäitä alustoja, jotka mahdollistaisivat teknologiansa, yhteensopivuutensa ja skaalautuvuutensa puolesta riittävät puitteet suuren mittakaavan projektien tuomiselle hajautettuun verkkoon. Tämän Aleph pyrkii kuitenkin muuttamaan tarjoamillaan ratkaisuilla, jotka mahdollistavat myös suurten perinteisten sovellusten siirtämisen hajautettuun muotoon, sekä luonnollisesti myös näiden sovellusten vaatiman infrastruktuurin tuomisen hajautettuun verkkoon. Aleph verkon tarjoamat ratkaisut mahdollistavat sovellusten rakentamisen hajautettuun verkkoon ilman ominaisuuksien tai suorituskyvyn uhrausta, kuten monit kilpailevista ratkaisuista olisivat aiemmin vaatineet. Aleph edut – Miten se eroaa muista DeFi-valuutoista? Aleph toimii hajautettua internetiä rakentavien DeFi-sovellusten osa-alueella, jossa kilpailu ei vielä ole kovinkaan suurta. Siitä huolimatta Aleph omaa kuitenkin muutamia kunnianhimoisia haastajia, kuten [ICP Coinin](https://sijoitusrahastot.org/icp-coin-kurssi/), joka pyrkii mahdollistamaan kaiken verkkosisällön hajauttamisen tehokkaasti. Varteenotettavien haastajien lista Alephilla ei kuitenkaan ole kovin pitkä, hajautetun verkon rakentamiseen keskittyvien kryptoprojektien ollessa pitkälti vasta alkutekijöissään. Moniin kilpailijoihinsa verrattuna Aleph on myös varsin hyvässä kehitysvaiheessa, sillä se on onnistuneesti ehtinyt jo julkaista pääverkkonsa sekä ensimmäiset dAppsinsa toimintaan. Tämän lisäksi Aleph on solminut kumppanuuksia ja yhteistyösopimuksia jo monien muiden kryptovaluuttojen, ja hiljattain myös pelijätti Ubisoftin kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että Aleph omaa jo valmiiksi vahvaa tukea niin kryptomarkkinoilla, kuin jo olemassa olevaa ja kokeilunhaluista asiakaskuntaakin. Lue lisää DeFI Coins. Aleph – Minne hinta on liikkumassa Aleph tarjoaa erään ainoista suureen mittakaavaan skaalautuvista teknologisista ratkaisuista, joka mahdollistaa hajautettujen verkkosovellusten luomisen riittävän suurella kapasiteetilla. Tämän vuoksi projekti erottuukin edukseen monista muista kryptomaailman toimijoista, jotka mahdollistavat ainoastaan pienen mittakaavan sovellusten luomisen DeFi-maailmassa. Aleph on myös kehitystyössään jo varsin pitkällä, sen ollessa ehtinyt jo julkaisemaan pääverkkonsa ja ensimmäiset hajautetut sovelluksensa. Aleph tarjoaa nykyisessä muodossaan, ja etenekin matalalle laskeneella hintatasollaan vahvaa nousupotentiaalia, jonka ansiosta se saattaa tarjota sijoittajille mahdollisuuden päästä mukaan tulevan DeFi-maailman kehitystä jo varhaisessa vaiheessa. Mikäli projektin kehitys siis jatkuu nykyisellä tasollaan, käyttäjämäärän kasvaessa ja teknologian kehittyessä ei vahvakaan nousu ole pois suljettua. Mikäli DeFi-markkinoiden suosio sattuisi kuitenkin kääntymään laskuun, tai yritykset yhtäkkiä menettäisivät kiinnostuksensa hajautettujen ratkaisujen rakentamiseen, nähtäisiin tämä välittömästi Aleph tokenin hinnassa. Yhteenveto Aleph tarjoaa erään markkinoiden kehittyneimmistä ratkaisuista hajautetun verkon sovellusten, sekä näiden vaatiman infrastruktuurin luomiseen DeFi-maailmassa. Se on eräs ainoita projekteja, jonka teknlogia todella mahdollistaa skaalautuvuuden myös suuren mittakaavan verkkosovelluksille vaadittavaan kapasiteettiin. Laskentakapasiteetin lisäksi tarjoaa Aleph myös tallennustilaa hajautetussa muodossa dAppseille, myyden sitä oman Aleph tokeninsa avulla. Aleph mahdollistaa täyden mittakaavan sovellusten tuomisen hajautettuun verkkoon Toisin kuin suuri osa kilpailijoistaan, Aleph mahdollistaa skaalautuvan infrastruktuurin rakentamisen riittävässä mittakaavassa suurillekin hajautetuille sovelluksille Aleph token mahdollistaa tallennustilan ostamisen Aleph on jo nyt lyöttäytynyt yhteen monien muiden kryptovaluuttojen, sekä suurten yritysten kuten Ubisoft kanssa Usein kysytyt kysymykset Mitä Aleph maksaa? Aleph tämän hetkisen hinnan kykenet selvittämään tältä sivulta, aina reaaliajassa. Koska kaikkien kryptovaluuttojen hinnat vaihtelevat huomattavasti nopeampaan tahtiin kuin muilla sijoitusmuodoilla, suosittelemme tarkistamaan hinnan usein.Kykenet tarkistamaan reaaliaikaisen hinnan aina tältä sivustolta. Mitkä asiat vaikuttavat Aleph hintaan?Aleph hinta on sijoituskohteille tyypilliseen tapaan riippuvainen useista eri tekijöistä, jotka jakautuvat sekä sisäisiin tekijöihin, kuten Aleph-verkon kokoon ja käyttäjämäärään, sekä ulkoisiin tekijöihin, kuten DeFi-markkinoiden ja kryptomarkkinoiden yleiseen julkiseen kuvaan ja suosioon sekä suhdannevaihteluihin. Mikä on todenmukainen ennuste Aleph tulevaisuudelle?Aleph on eräs lupaavimpia DeFi-maailman projekteja monien sovelluskehittäjien silmissä, sillä sen perimmäisiin tarkoituksiin kuuluu suuren mittakaavan DeFi-sovellusten sekä niiden tarvitseman infrastruktuurin mahdollistaminen. DeFi-maailman suosion kasvaessa yhä useampi kehittäjä tulee todennäköisesti haluamaan siirtää sovelluksensa hajutettuun verkkoon, joka taas lupaa hyvää Aleph tulevaisuudelle. Mikä on Aleph?Aleph on täysin uudenlainen verkko hajautetuille DeFi-sovelluksille, jonka tarkoituksena on mahdollistaa myös aiempaa suuremman mittakaavan sovellusten tuominen DeFi-maailmaan luotettavasti ja toimintavarmasti. Mikä on Aleph arvo?Aleph arvo muodostuu Aleph -verkon laajuudesta, sen nauttimasta suosiosta sekä toiminnasta sekä lukuisista ulkoisista tekijöistä niin kryptomarkkinoiden kuin yksinään DeFi-markkinoiden osalta. Esimerkiksi Bitcoinin ja Ethereumin muutokset heijastuvat suoraan myös muualle kryptomaailmaan, myös Alephiin.