DIA Kurssi 2024 ja Kaavio [Reaaliaikainen] kirjoittanut Teppo Viitala Viimeksi päivitetty: 10. kesäkuun 2022 OSTA DIA Miksi sinun kannattaisi ostaa DIA? DIA pyrkii mullistamaan lohkoketjun ulkopuolisen datan toimittamisen DeFi-maailmassa Tokeneiden markkinoille tuotava määrä on tarkasti suunniteltu Projekti vastaa todellisiin ongelmiin, joita perinteiset oraakkelit DeFi-maailmassa aiheuttavat DIA Kurssi: näin valuuttakurssi on kehittynyt DIA(DIA) Price $0.712 Market Cap $85.42 M Seuratessamme DIA kurssin kehitystä ensimmäisestä julkisesta myynnistä lähtien, vuoden 2020 elokuusta, on sen volatiliteetti pysynyt jopa hämmentävän alhaisena verratessamme sitä moniin muihin DeFi-maailman kryptovaluuttoihin. Tavanomaisiin sijoituskohteisiin verratessa, on volatiliteetti kuitenkin luonnollisesti varsin suurta. Vuoden 2020 elokuussa, ensimmäisessä DIA julkisessa myynnissä, käytettiin myyntitaktiina “bonding curve”-myyntiä, jossa hinta nousi jatkuvaan tahtiin kysynnän mukaan. Myynnin alkaessa oli hinta aluksi 0,9 dollarin tienoilla, mutta nousi kuitenkin nopeaasti syyskuun alkuun mennessä parhaimmillaan 4,6 dollariin. Nopean kurssinousun myötä koki DIA myös nopean kurssilaskun, kurssin tasoittuessa ensin syyskuun aikana 2 dollarin pintaan, jonka jälkeen kurssi jatkoi hidasta laskuaan lokakuussa, pudoten alimmillaan dollarin hintatasolle. Tämän jälkeen DIA hinta tasoittuikin 1 ja 2 dollarin välimaastoon loppuvuoden ajaksi, sen alkaessa näyttämään nousun elkeitä vasta tammikuussa. Tultaessa tammikuuhun 2021, koko kryptomarkkinoilla olivat kurssit lähdössä nousuun. Myös DIA aloitti kurssinousuaan tammikuussa 2021, noustessaan tammikuun aikana takaisin yli 2 dollarin tasolle. Helmikuussa DeFi -kryptot saivat puhtia entisestään, Bitcoinin ampaistessa kovaan nousuun. Tämä nousupaine siivitti DIA parhaimmillaan noin 3,5 dollarin hintatasolle helmikuun aikana, sen kuitenkin pudotessa nopeasti takaisin 2 dollarin tienoille maaliskuussa. Lukuisten korjausliikkeiden myötä lähti DIA kuitenkin tasaisesti nousemaan maaliskuun puolesta välistä lähtien. Parhaimmillaan DIA kurssi nousi yli 5,6 dollarin hintatasolle toukokuun alussa. Tämän jälkeen alkoi kuitenkin koko kryptomarkkinoita koskettava korjausliike, joka sai myös DIA kurssin putoamaan takaisin reilun kahden dollarin kurssitasolle. Katso lisää kryptovaluutta kurssit täältä. DIA valuuttakurssihistoria – mitkä asiat vaikuttavat kursseihin? Ennen DIA kurssiin ja luonteeseen sekä itse tokenin ja protokollan vahvuuksiin sen tarkemmin syventymistä, on meidän kuitenkin syytä vilkaista kryptovaluuttoja sijoituskohteena yleisesti. Ne ovat nimittäin hyvinkin erilainen sijoituskohde kuin perinteiset osakemarkkinat, ja niihin vaikuttavat monet varsin erilaiset tekijät. Onkin siis syytä tutustua hieman tähän sijoituskohteeseen, ja hyvinkin nuoreen kryptovaluuttojen markkinaan ennen sijoituspäätösten tekemistä. Mihin tahansa kohteeseen rahoja kiinnitettäessä on sijoituskohteen tunteminen aina varsin järkevää. Tämä on totta niin perinteisillä arvopaperimarkkinoilla, kuin kryptovaluuttojenkin parissa. Kryptovaluttojen tapauksessa tuovat markkinoiden sääntelemättömyys ja ennalta-arvaamattomuus entistä suuremman tarpeen sijoituskohteeseen tutustumiselle. Tämän lisäksi on kryptovaluuttojen parissa syytä pitää mielessä markkinoiden omalaatuisuus ja volatiliteetti verrattaessa niitä perinteisiin osakemarkkinoihin. Kryptovaluuttojen käsittely täysin samalla tapaa muiden sijoituskohteidesi kanssa saattaa nimittäin kostautua, kryptovaluuttojen ollessa luonteeltaan varsin erilaisia verrattaessa perinteisiin sijoituskohteisiin. Sijoittajien tulee kuitenkin pitää mielessä kryptovaluuttojen olevan edelleen varsin uusi sijoituskohde, joka vaatii erilaisen suhtautumisen sijoituskohteeseen kuin perinteisillä arvopaperimarkkinoilla. Esimerkiksi pörssiosakkeissa voidaan nimittäin hyvin pitkälti aina yhdistää osakkeen nykyinen arvotaso itse yrityksen markkina-arvoon, nykytilanteeseen sekä tulevaisuuden näkymiin. Siksi osakemarkkinoiden liikkeetkin ovat joissakin tilanteissa ennakoitavissa, muun muassa yrityskohtaisten uutisointien perusteella. Kryptovaluutoissa kuitenkin nämä vastaavat kurssimuutokset saattavat olla huomattavasti radikaalimpia, ja kursseja sekä niihin liittyvää uutisointia kannattaakin seurata tarkasti. Tämän lisäksi, osakemarkkinoiden ollessa auki vain osana vuoden päivistä, silloinkin vain osan päivää, ovat kryptomarkkinat auki vuorokauden ympäri, jokaisena päivänä ympäri vuoden. Tämä ympärivuorokautinen markkina taas luo kryptovaluutoille mahdollisuuden reagoida varsin nopeasti kaikenlaisiin maailmanlaajuisiin tilanteisiin, samalla tosin nostaen mahdollista arvaamattomuutta. DIA on akronyymi sanoista Decentralised Information Asset, tarkoittaen hajautettua informaatio -omaisuutta. Se on käytännössä avoimeen lähdekoodiin perustuva oraakkeli alusta, joka mahdollistaa markkinatoimijoille luotettavan datan saamisen, tarjoamisen sekä jakamisen. DIA pitääkin tärkeimpänä tavoitteenaan avoimen taloudellisen datan ekosysteemin rakentamista. Tämä DIA:n suunnittelema ekosysteemi pohjautuisi monista lohkoketjuista tunnettuihin älysopimuksiin, sekä toisi yhteen data analyytikkoja, datan tarjoajia sekä datan käyttäjiä. Kaiken kaikkiaan DIA tarkoituksena on tarjota luotettava ja varmennettava silta lohkoketjun ulkopuolelta useista erilaisista lähteistä tulevan datan, ja lohkoketjussa toimivien älysopimusten välillä. Näin ollen kyseisiä lohkoketjun sisällä toimiva älysopimuksia on mahdollista käyttää erilaisissa talousaiheisissa DApps -sovelluksissa. DIA pyrkii siis ennen kaikkea ratkaisemaan DeFi -maailmaa, ja etenkin hajautetussa verkossa toimiva talous sovelluksia piinaavan ongelman luotettavan lohkoketjun ulkopuolisen datan tuomisesta lohkoketjussa toimiviin sovelluksiin. DAI tarkoituksena onkin mahdollistaa paitsi datan vapaa liikkuminen näiden sovellusten käyttöön entistä helpommin, myös entistä luotettavamman ja helpommin varmennettavan datan saatavuus, useista erilaisista varmennetuista lähteistä lohkoketjun ulkopuolelta. Rakentamalla DIA -alustan avoimeen lähdekoodiin pohjautuvaksi, pyrkivät DIA kehittäjät mahdollistamaan kehittämälleen teknologialle mahdollisimman laajan käyttäjäkunnan, rajoittamatta käyttäjiä tai sovelluksia sen ulkopuolelle. Mikä sitten tekeekään DIA :sta niin uniikiin, verrattaessa sitä muihin DeFi -maailman kryptoprojekteihin? DIA pyrkii ennen kaikkea kasvamaan taloudellisen datan “Wikipediaksi”. Tämä tarkoittaa sitä, että DIA pyrkii vastaamaan eritoten siihen ongelmaan, että kryptomaailmassa taloudellisen datan ongelmaksi muodostuu yleisimmin se, että se on joko varmentamatonta, vaikeasti saatavilla olevaa, tai auttamattomasti vanhentunutta. Tämä ongelma on etenkin DeFi -maailmassa läsnä, hajautettujen projektien pyrkiessä toimimaan etenkin omien lohkoketjujensa sisällä, ilman keskitettyä hallinnointia, joka taas vaikeuttaa datan kanssa kohdattavia ongelmia entisestään, perinteisiä menetelmiä käyttäessä. DIA pyrkiikin korjaamaan näitä DeFi -maailman ongelmia tarjoamalla järjestelmän, joka antaa käyttäjilleen konkreettista hyötyä siitä, että käyttäjät itse takaavat avoimeen lähdekoodiin perustuvan datan kulkemisen, sekä oikeellisuuden. DIA perustuu, muiden DeFi -projektien datansiirron tapaan oraakkeleiden käyttöön. Oraakkelit ovat käytännössä DeFi -maailman linkki ulkopuolelle, jonka avulla DeFi -verkkoon voidaan tuoda lohkoketjun ulkopuolista dataa. DIA ei kuitenkaan pidä nykyistä oraakkeleiden toimintaa tai suunnittelua riittävän läpinäkyvänä toimiakseen luotettavana osana yhä suuremmaksi kasvavia DeFi -projekteja, jotka tarvitsevat jatkuvaan tahtiin yhä enemmän ja enemmä dataa lohkoketjun ulkopuolelta. Tämän lisäksi DIA ei usko oraakkeleiden nykyisen toimintatavan ja mekanismien olevan riittävässä mittakaavassa skaalattavissa projektien kokojen kasvaessa. Tärkeimpänä tekijänä projektinsa kehittämiselle DIA pitää kuitenkin tarvetta tietoturvaltaan tehokkaammalle ja paremmalle järjestelmälle, kuin nykyiset oraakkelit, sen ollessa DIA mukaan aivan liian haavoittuvainen nykyisessä muodossaan. Kuten suurin osa muistakin hajautetun talouden DeFi -kryptovaluutoista, pohjautuu myös DIA Ethereumin lohkoketjuun, sen ollessa ERC-20 pohjainen token. Tämä tarkoittaa sitä, että DIA vaatii Ethereumin lohkoketjua toimiakseen, ja toisaalta saa osakseen myös monet sen tuomista heikkouksista sekä vahvuuksista. Ethereumin lohkoketju on eräs kryptomarkkinoiden suurimmista juurikin sen mahdollistamien DeFi-projektien ansiosta. Ethereumin verkossa kaikki siirrot ovat suojattuja proof-of-work eli työn todiste menetelmällä. ERC-20, johon suurin osa DeFi-tokeneista perustuu on itsessään ainoastaan pohja, joka määrittää tokenien säännöstöä ja mahdollistaa niiden luomisen Ethereumin lohkoketjussa. Toisaalta Ethereumin lohkoketjussa toimimisella on myös huonot puolensa, joista mainittavimpana ovat Ethereumin hintaan sidoksissa olevat siirtokulut, jotka ovat viime aikoina nousseet suhteettoman korkeiksi, Ethereumin hinnan noustessa korkeille tasoille. Kysyntä ja tarjonta DIA kurssi on omalta osaltaan suoraan sidonnainen kryptomarkkinoiden suurempiin muutoksiin, joihin taas vaikuttavat etenkin suurien kryptovaluuttojen kuten Bitcoin ja Ethereum liikkeet sekä yleiset maailmantalouden muutokset, jotka osaltaan joko laskevat tai nostavat kryptovaluuttojen kysyntää ja näin ollen hintatasoa perinteisiin FIAT-valuuttoihin nähden. Esimerkiksi pelko perinteisten FIAT-valuuttojen inflaatiosta saattaa ajaa ihmisiä joissakin markkinatilanteissa kryptovaluutoiden pariin, pitäen niitä ikään kuin turvasatamana. Sama toimii toisaalta myös päin vastoin, mikäli esimerkiksi Bitcoinin tai Ethereumin hintataso syystä tai toisesta sattuisi äkillisesti romahtamaan, tarkoittaisi tämä todennäköisesti negatiivisia uutisia myös muille, pienemmille kryptovaluutoille, suurien valuutoiden liikkeiden heijastuessa koko markkinoille. Myös DIA-tokenin kanssa on hyvä kuitenkin ottaa huomioon myös se, että kryptovaluuttoja on vaikea verrata perinteisiin sijoituskohteisiin, kuten osakemarkkinoihin. Jo pelkästään siitä syystä, että osakemarkkinoilta on käytettävissä pitkä historiallinen markkinadata, jonka perusteella suuri osa nykyisistä ennusteista ja analyyseistakin kehitetään. Kryptovaluutat ovat kuitenkin varsin tuore kehitelmä, etenkin nykyisessä lohkoketjuihin perustuvassa muodossansa. Modernien kryptovaluuttojen aikakauden aloittaneen Bitcoinin ollessa vasta 12 vuotta vanha, sen ollen syntynyt vuonna 2009, ei kryptovaluutoista ole vielä edes saatavilla pitkän aikavälin markkinadataa, johon niiden liikkeitä voitaisiin perustaa. Mikäli kuitenkin halutaan löytää myös yhteistä osakemarkkinoiden ja kryptovaluuttojen väliltä, määrää molempia aina lopulta kysynnän ja tarjonnan laki. Onkin siis hyvä pitää mielessä, että aivan osakkeiden tapaan, vaihtuvat myös kryptovaluuttojen kurssit varsin tiuhaan tahtiin, niiden ollen uutena varallisuuden muotona ja teknologiana vieläpä yleensä huomattavasti perinteisiä kohteita volatiliteetiltaan korkeampia. Tämän lisäksi on muistettava etteivät kryptovaluuttojen ajoittaiset suuret nousut välttämättä tarkoita sen kaltaisten tapahtumien toistumista tulevaisuudessa. Kuten monilla muilla kryptovaluutoilla, on myös DIA suurin mahdollinen määrä markkinoilla rajoitettu. Tämä tarkoittaa että DIA tokenia voidaan koskaan laskea markkinoille kokonaisuudessaan korkeintaan 200 miljoonaa tokenia. Kyseinen rajoitus on kirjattu ikään kuin fyysiseksi rajoitukseksi kyseisen kryptovaluutan lähdekoodiin, joka tarkoittaa sitä, ettei kyseistä määrää voida ylittää. Näistä 200 miljoonasta DIA ensimmäisetä 10 miljoonaa myytiin yksityismyyntinä ja 19,5 miljoonaa ovat alkuaikojen sijottajien ja neuvonantajien hallussa. 30 miljoonaa DIA:aa tarjottiin myyntiin nousevan hintakäyrän myynnissä vuoden 2020 elokuusssa, joista 10,2 miljoonaa myytiin yleisölle ja loput 19,8 miljoonaa tuhottiin. 24 miljoonaa DIA on varattu kehittäjätiimille sekä hankkeen perustajille 29 kuukauden ansaintajaksolla, ja 25 miljoonaa taas lukittuna DIA ekosysteemin tulevaan kehittämiseen. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, on 91,5 miljoonaa DIA tokenia lukittuna yhtiön varoihin, säädettynä vapautettavaksi tasaisissa erissä seuraavan 10 vuoden ajan jokaisessa joulukuussa. Ensimmäisestä vapautetusta erästä puolet tokeneista tuhottiin heti, yhteisön äänestyksen perusteella. DIA ekosysteemin olennaisena osana on myös suunniteltu toiminto, jossa DIA oraakkeleita palkittaisiin DIA tokeneilla toiminnastaan päivittäin. DIA hinta kuten käytännössä liki kaikkien muidenkin sijoituskohteiden hinta on aina jossakin määrin sidonnainen kysyntään ja tarjontaan. Mitä suurempi kysyntä jollekin omistuskohteelle on suhteessa sen tarjontaan, sitä korkeammalle sen hintataso muodostuu. Käytännössä hintataso siis muodostuu aina korkeimmalle mahdolliselle tasolle, jossa kysyntä tuotteelle on edelleen riittävän suuri. Mikäli DIA :lle syystä tai toisesta siis muodostuisi markkinoilla ylitarjontaa, ajaisi tämä suoranaisesti sen kurssia vahvasti alaspäin, kun taas mikäli DIA: lle muodostuisi nykyistä tarjontaa suurempi kysyntä, nousisi sen kurssi äkillisesti. DIA ennuste – Minne hinta on liikkumassa? DIA toimii DIA -projektin hallintotokenina, mahdollistaen projektin asioista äänestämisen sekä projektin sisällä vaikuttamisen. Näin ollen sen hinta seuraa varsin suoranaisesti itsessään DIA ekosysteemin suosion kasvua ja toimintaa, sekä luonnollisesti myös kryptomarkkinoiden suurempia kokonaisliikkeitä. Tämän vuoksi voimmekin päätellä DIA kurssin jatkavan noususuhdannettaan, etenkin nykyisen korjausliikkeen jäljiltä. DIA pudottua erittäin matalalle hintatasolle, on varsin perusteltua sanoa sen olevan varsin edullisella hintatasolla, jopa suhteessa moniin muihin kryptoprojekteihin. Kun otetaan huomioon sen tarjoamat kiistattomat edut DeFi-projektien datantuojana lohkoketjun ulkopuolelta, verrattaessa perinteisiin oraakkeleihin, ei ole syytä olettaa etteikö DIA :lle riittäisi kysyntää nykyisessä DeFi-projektien liki rajattomassa meressä. Kun tähän kaikkeen lisätään DeFi-projektien suosio, sekä selvä paikka kiistatta suosituimpana osana koko kryptomarkkinoita, on DeFi-projekteille suunnattu työkalu selkeästi hyvässä markkina-asemassa. Sen sijaan että DIA ainoastaan paketoisi uudelleen jo toteutettuja työkaluja, tarjoaa se konkreettista ratkaisua DeFi-projektien perimmäiseen ongelmaan, joka rajoittaa fyysisesti niiden kasvupotentiaalia ja skaalautuvuutta. Näemmekin siis DIA :lla suuren potentiaalin kasvaa vahvasti DeFi-maailman kasvun mukana, etenkin pitkällä aikatähtäimellä hajautettujen projektien yleistyessä ja kasvaessa yhä suuremmiksi. Paremman käsityksen saamiseksi on hyvä lukea artikkeleitamme Bitcoinin ostamisesta, Ethereumin ostamisesta ja DFI Coins. Yhteenveto DIA on hallintotoken avoimeen lähdekoodiin perustuvassa DIA projektissa, joka pyrkii toimimiaan DeFi-maailman ensisijaisena luotettavan lohkoketjun ulkopuolisen datan toimittajana Ainoastaan pieni määrä DIA tokenia on laskettu markkinoille, osan ollessa jo tuhottu, ja loppujen suhteen ollessa tarkka suunnitelma liikkeelle laskusta DIA mahdollistaa perinteisiä oraakkeleita paremman tietoturvan, paremman skaalautuvuuden sekä paremman varmennettavuuden DIA kykenee tarjoamaan tuoretta dataa, siinä missä perinteisten oraakkeleiden data saattaa olla vanhentunutta. Usein kysytyt kysymykset Mitä DIA maksaa? DIA hinnan kykenet selvittämään tältä sivulta, aina reaaliajassa. Koska kaikkien kryptovaluuttojen hinnat vaihtelevat huomattavasti nopeampaan tahtiin kuin muilla sijoitusmuodoilla, suosittelemme tarkistamaan hinnan usein.➡️ Katso DIA kurssi täältä ⬅️ Mitkä asiat vaikuttavat DIA hintaan?DIA Tokenin hintaan vaikuttavat ennen kaikkea DIA ekosysteemin yleinen käyttöönotto osaksi DeFi -sovelluksia. Mitä laajemmalti DIA otetaan käyttöön perinteisten oraakkeleiden korvaajana, sitä suuremman konkreettisen käyttöarvon se saa, ja toisaalta sitä korkeammalle myös DIA hinta nousee. Tämän lisäksi DIA hintaan vaikuttavat luonnollisesti kryptomarkkinoiden suuremmat liikkeet. Mikä on todenmukainen ennuste DIA tulevaisuudelle?Mikäli DeFi -sovellusten suosio kasvaa nykyisellä urallaan, eivätkä pienet hidasteet matkalla häiritse kehityksen kokonaiskuvaa, voimme olettaa DIA kasvavan DeFi -maailman mukana varsin korkealle tasolle, DIA tarjotessa vaihtoehdon perinteisten oraakkeleiden käytöllä luotettavan datan saamiseksi lohkoketjun ulkopuolelta. Mikä on DIA?DIA on Ethereum-pohjainen hallintotoken osana avoimen lähdekoodin DIA kryptoprojektia, jonka tarkoituksena on korvata perinteiset oraakkelit DeFi -maailmassa, ja tarjota näiden tilalle turvallisempi ja varmempi tapa tuoda tietoa lohkoketjun ulkopuolelta, etenkin talous sovelluksissa. Mikä on DIA arvo?DIA arvo perustuu koko DIA ekosysteemin käyttöönoton laajuuteen perinteisten oraakkeleiden korvaajana ja datan toimittajana sekä varmentajana erilaisissa talousaiheisissa DeFi -sovelluksissa. DeFin nykyisellä kasvutahdilla DIA arvo kasvaa kuitenkin nopeasti. Tämän lisäksi siihen vaikuttavat tietysti myös kryptomarkkinoiden yleiset liikkeet, joten suosittelemme tarkastamaan reaaliaikaisen hinnan tältä sivustolta säännööllisesti.