Lucky Block Juhlistaa Uutta Vuotta 2022 Lahjoituksella Punaiselle Ristille kirjoittanut Teppo Viitala Viimeksi päivitetty: 17. helmikuun 2023 Lucky Block, eli kryptokäyttöinen lottoalusta, on lahjoittanut 5 000 dollarin arvosta kryptovaluuttaa Britannian Punaiselle Ristille, minkä odotetaan olevan ensimmäinen monista tämän lottoalustan tulevista lahjoituksista. Lahjoitus on tehty jo ennen palvelun markkinoille tuomista. Jatkossa 10 prosenttia kaikista alustan jättipoteista lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen ja muihin hyviin tarkoituksiin. Lucky Blockin lahjoitus Ison-Britannian Punaiselle Ristille on aikomusilmoitus, sillä sen tavoitteena on tehdä tästä hyväntekeväisyysjärjestöstä yksi sen loton tuottojen suurimmista saajista. Perinteisistä arpajaisista poiketen Lucky Block palkitsee alustansa käyttäjiä lottoamisen lisäksi uudella osinkojen maksujärjestelmällä, jonka kautta kaikki alustan käyttäjät hyötyvät sen tuottamista voitoista. Projektin tunnuslause on sopivasti “Kaikki ovat voittajia”. Lupaus reilummasta ja läpinäkyvämmästä lotto kokemuksesta Koska Lucky Block on rakennettu lohkoketjuteknologian varaan, Lucky Block lupaa, että sen järjestelmä on oikeasti oikeudenmukaisempi ja läpinäkyvämpi kuin nykyiset, hyvin keskitetyt arpajaiset. Kaikki siinä tapahtuvat tapahtumat ovat nähtävissä Lucky Block -lohkoketjussa. Lisäksi tokeneiden haltijoilla on äänioikeus, joten he voivat osallistua päättämään esimerkiksi siitä, mihin suuntaan tämä lottoprojekti tulee jatkossa kehittymään. Lahjoituksen otti vastaan Britannian Punaisen Ristin puolesta sen Lontoon haaran presidentti, Solangela Garbutt. Mayfair -ravintolan IT Londonin yksityishuoneessa järjestetyillä eksklusiivisilla illanistujaisilla oli mukana myös Lucky Blockin toimitusjohtaja Scott Ryder, Iso-Britannian listaykköseksi noussut Drum and Base DJ ja levytuotantoduo, Sigma (Cameron James “Cam” Edwards ja Joseph Aluin ”Joe” Lenzie), malli ja Love Island -kilpailija Jamie Jewitt, laulaja Sonique, sekä R&B-taiteilija Kele Le Roc, ja monia muita suuria nimiä.Lucky Block saa tukea pyrkimyksiinsä häiritä arpajaisteollisuutta Lucky Block aikoo ravistella koko lottoalaa sen huomattavasti reilummin pelattavalla, täysin läpinäkyvällä ja hyväntekeväisyydelle anteliaammalla alustalla kuin esimerkiksi Camelotin järjestämä Britannian kansallinen lotto.Arpajaisia järjestetään alustalla päivittäin, minkä lisäksi Lucky Block -tiimi on jo allekirjoittanut sopimukset kolmen suuren baariketjun kanssa säännöllisten arpajaisiin liittyvien tapahtumien järjestämisestä. Koska Lucky Blockin tehokkuus perustuu lohkoketjuun, se tarkoittaa käytännössä sitä, että alustan ansaitsemat säästöt käytetään pelaajien hyväksi parempien voittokertoimien muodossa. Lotto suoritetaan päivittäin ja joka päivä arvotaan lopulta useita voittoja. Lucky Block kertoo, että enemmän jättipotteja tarkoittaa myös enemmän rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille. Toimitusjohtaja Scott Ryder selitti, miksi Lucky Block valitsi lahjoituksen saajaksi nimenomaan Punaisen Ristin: “Punainen Risti toimii 192 maassa eri puolilla maailmaa, joten mikä voisi olla parempi hyväntekeväisyysjärjestö, johon Lucky Blockin kaltainen maailmanlaajuinen arpajaisten järjestäjä voisi lahjoittaa? Olen iloinen voidessani sanoa, että tämä on ensimmäinen monista lahjoituksista, joita Lucky Block tulee tekemään Punaiselle Ristille. Love Island -tähti Jamie Jewitt tukee innovatiivista Lucky Block -projektia Jamie Jewitt – Lucky Blockin suurlähettiläs – antoi eksklusiivisen haastattelun InsideBitcoineille, ja kertoi hänen mielestään Lucky Blockin kaltaisten innovatiivisten projektien osoittavan tulevaisuuteen: “Olen sijoittanut kryptoon 4 tai 5 vuotta; Uskon, että niissä on tulevaisuus. Pieni tyttäreni tulee maksamaan kaikesta kryptovaluutalla, kun hän on vanhempi.” Hän jatkoi: “On tärkeää, että ihmiset ymmärtävät, että kryptot ovat tulleet jäädäkseen. Odotan aina uusia ja jännittäviä projekteja, ja kun otetaan huomioon työhistoriani hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa, oli mahtavaa tutustua Lucky Blockiin.” Jewitt, joka on jo kokenut kryptosijoittaja, sanoo olevansa vaikuttunut ohjelmoinnista, jotka tämä kryptoarpajaisprojekti on sisällyttänyt sen tokenomiikkaan manipuloinnin ja tuottojen pumppaamisen ja dumppaamisen vähentämiseksi.“Lucky Block ei ainoastaan aio antaa 10% jokaisesta jättipotista hyväntekeväisyyteen, mikä kerää jo satoja tuhansia puntia hyväntekeväisyyteen vuosien varrella, vaan sillä on myös monia muita suojakeinoja, jotka tekevät siitä erittäin oikeudenmukaisen ja turvallisen sijoituksen. “Heillä on polkumyynnin vastainen järjestelmä, sekä muita mekanismeja joilla estetään ihmisiä esimerkiksi manipuloimasta hintoja, mikä on erittäin tärkeä asia altcoinien ja näiden uusien kolikoiden tullessa markkinoille.” ”Se on loistava innovatiivinen idea, joka antaa takaisin – historiani perusteella uskon, että jokaisen pitäisi yrittää antaa jotain takaisin yhteiskunnalle, varsinkin jos hyödyt siitä itse. Tämä lottoprojekti antaa kaikille mahdollisuuden tehdä niin.Lucky Blockin ennakkomyynti on kerännyt tähän mennessä yli 3 miljoonaa puntaaLuckyBlockilla on parhaillaan käynnissä ennakkomyynti (ICO) ennen arpajaisten aloittamista sen alustalla vuoden 2022 toisella neljänneksellä. Tätä kryptoprojektia on mainostettu Lontoon liikennevälineissä runsaasti, ja sen äskettäin käynnistetyssä Telegram -ryhmässä on jo 16 475 yhteisön jäsentä. Aiemmin tällä viikolla Lucky Block kertoi, että se on jo kerännyt yli 3 miljoonaa puntaa Lucky Block -merkkien ennakkomyynnissä, ja yli puolet myynnissä olevista kolikoista on jo ostettu sijoittajien toimesta. Tiimi sanoo, että päivässä myydään keskimäärin kaksi miljardia rahaketta. Kryptovaluutta on erittäin spekulatiivinen ja epävakaa sijoituskohde, joten sijoita vain sen verran, mitä sinulla on varaa menettää, ja tee omaa tutkimusta. Pääomasi on vaarassa.