Mowi osake hinta elokuu 2026
Mowi on joutunut miltei jokaisen muun yhtiön tapaan kokemaan kovia viimeisten vuosien aikana. Samaan tapaan kuin suurin osa markkinoita, myös Mowin kurssi kärsi koronapandemian aiheuttamasta pörssoireaktiosta vuonna 2020. Sen lisäksi että koronapandemia iski pörssikursseihin varsin suoranaisesti ihmisten pelonsekaisena myyntireaktiona, iski se moniin aloihin myös epäsuorasti romahduttaen monien raaka-aineiden ja hyödykkeiden hintoja globaaleilla markkinoilla. Monet lukijoistamme muistavat varmasti kuinka vaikkapa öljyn hinnalle kävi, polttoaineiden pudotessa tämän seurauksena halvimmalle tasolle useisiin vuosiin.
Lohen markkinahinta kokikin pandemian myötä myös rajun iskun, sen pudotessa liki 40 prosenttia. Tämä taas heijastui suoraan myös Mowin liiketoimintaan, lohen markkinahinnan pudotessa alimmalle tasolleen sitten vuoden 2015. Vuoden 2021 alussa hinta alkoi jo elpymään, joka näkyi myös Mowin vahvana kurssinousuna. Vaikka lohen markkinahinta kääntyikin ennen kesää voimakkaaseen laskuun, ei tämä kuitenkaan iskenyt Mowin osakkeen arvoon niinkään, yhtiön ilmoitettua ensimmäisellä kvartaalilla ennätysliikevaihdon ja laskeneet viljelykulut.
Mowi historia
Jokaisella osakkeella on takanaan yhtiö, josta osake on omistusosuus. Jokaisella yhtiöllä taas on takanaan historia, joka kertoo yhtiön matkasta nykyiseen pisteeseensä. Vaikka moni saattaakin pitää yritysten historiaan tutustumista täysin turhanpäisenä, pidämme me sitä erittäin tärkeänä osana sijoituskohteesi valintaprosessia. Tätä osaa emme nimittäin ainakaan itse sijoituskohteitamme valitessa ikinä jättäisi välistä.
Tutustumalla yrityksen tarinaan tutustut myös yrityksen johtomenetelmiin, kehitykseen, historiaan kokonaisvaltaisesti, sekä toimintatapoihin erilaisissa tilanteissa. Näin kykenet myös itse ennustamaan ja arvioimaan yhtiön tulevia liikkeitä huomattavasti paremmin. On siis ensiarvoisen tärkeää tuntea yhtiön historia, ja oppia tulkitsemaan sitä laajalti, jotta kykenee toteuttamaan vastaavaa analyysia myös yhtiön tulevista toimista sekä ymmärtämään sen nykyisiä päätöksiä ja toimintaa.
Kun tutustut yhtiön historiaan laaja-alaisesti, tulet silloin samalla myös ottamaan selvää yhtiön toiminnasta huomattavasti laajemmin kuin muuten tulisit tehneeksi. Tällä tavoin kykenet samalla oppimaan paljon uutta asiaa yhtiön toimialasta, sekä mahdollisesti soveltamaan kyseistä tietoa myös tulevissa sijoituspäätöksissä. Yhtiöön tutustumiseen käytetty aika ei siis koskaan mene hukkaan, vaikka et kyseiseen yhtiöön päätyisikään lopulta sijoittamaan.
Mowin historia alkaa vuodesta 1965, jolloin Unilever perusti “Marine Harvest” nimeä kantavan yhtiön Skotlannin Lochailortiin. Tuohon aikaan Atlantin lohenviljely oli vasta alkutekijöissään, Unileverin ollessa jo kehitellyt erilaisia menetelmiä samalla paikkaa sijainneessa tutkimuskeskuksessa. Yhtiön toiminta alkoikin Chilessä vuonna 1975, jolloin kalajauhoa alettiin käyttämään myös lohi- ja katkarapuproteiinituotannossa, sen ollessa aiemmin ollut ainoastaan kanaproteiinintuotannossa. Vuonna 1992 Unilever kuitenkin myi liiketoiminnan Lordi Hansonille ja Lordi Whitelle, kaupan sisältäessä myös Ground Roundin ravintolatoiminnan, Tommy Amourin Golf kentät sekä tonnikalankäsittelijän Kalifornian Long Islandilla.
Myöhemmin Marine Harvest International listautui American Stock Exchangessa, ja siitä tuli maailman ensimmäinen merenelävien viljelyyn erikoistunut pörssiyhtiö. Vain pari vuotta listautumisen jälkeen Booker Plc osti yhtiön pois pörssistä, mutta myi sen katkarapuosaston ecuadorilaiselle elintarvikeyhtiölle Pronacalle. Vuosituhannen vaihteessa Booker Plc päätti keskittää resurssinsa muuhun liiketoimintaan, ja Marine Harvestin liiketoiminta siirtyi kaupassa alankomaalaiselle Nutrecolle. Uusi omistaja säilytti nimen Marine Harvest ja panosti erityisesti kalanviljelyn kasvaviin alueisiin. Vuonna 2005 Nutreco yhdisti kalanviljelyliiketoimintansa Stolt-Nielsenin merenelävien liiketoimintaan. Näin syntyi uusi yhtiö, joka kantoi edelleen nimeä Marine Harvest. Nutreco omisti siitä 75%, ja loput osakkeet olivat Stoltin hallussa.
Toinen Mowin muodostaneista yhtiöistä oli Pan Fish Holding AS. Se perustettiin vuonna 1992, ja sen tavoitteena oli ostaa omistukseensa mahdollisimman monta kalanviljelylaitosta sekä kotimaasta että ulkomailta. Yritysostojen ansiosta yhtiö oli vuoteen 1997 mennessä kasvanut niin suureksi, että se saattoi tavoitella listautumista Oslon pörssiin. Nopea kasvu oli kuitenkin rahoitettu pitkälti lainalla. Tämän seurauksena yhtiön velat olivat vuoden 2001 loppuun mennessä kohonneet yhteensä 4,7 miljardiin Norjan kruunuun. Kun lohen hinta romahti vuonna 2001, yhtiö päätti vuoden 2002 raskaasti tappiollisena ja joutui myymään omistuksiaan velkojensa maksamiseksi. Laaja uudelleenrahoitus ja rakenteelliset muutokset käänsivät suunnan vähitellen, ja vuonna 2005 yhtiö teki jälleen voittoa.
Kolmas yhtiö, josta Mowi lopulta muodostui, oli Fjord Seafood. Sen juuret juontavat vuonna 1996 perustettuun Torgnes Investiin, jolla oli alkuvaiheessa hallinnoitavanaan vain yksi kalanviljelylaitos. Kun yhtiö listautui Oslon pörssiin vuoden 2000 lopussa nimellä Fjord Seafood, sen omistuksessa tai osaomistuksessa oli jo yli 60 eri kohdetta. Joukossa oli muun muassa useita mätiviljelylaitoksia, teurastamoja ja prosessointikeskuksia. Pan Fish Holdingin tavoin myös Fjord Seafood kärsi vuonna 2001 lohen markkinahinnan romahduksesta. Osakkeenomistajat pelastivat yhtiön 700 miljoonan Norjan kruunun suuruisella paketilla. Näin yhtiö selvisi veloistaan, mutta kasvusuunnitelmista ja kaavaillusta fuusiosta jouduttiin luopumaan.
Yhtiö sai nykyisen muotonsa vuonna 2006 mittavan laajentumisen kautta, kun Pan Fish ASA yhdistyi Fjord Sea Foodin ja Marine Harvest Groupin kanssa. Fuusion ehtona oli, että Pan Fishin omistama Skotlannin osasto jäi uuden yhtiön ulkopuolelle. Osastolle haettiin ensin ostajaa, mutta kun kauppa ei toteutunut, siitä tehtiin erillinen pörssiyhtiö nimeltä Lighthouse Caledonia. Järjestelyn toteuttamisessa keskeinen hahmo oli kuljetusalan vaikuttaja John Fredriksen, joka tunnettiin Norjan rikkaimpana miehenä vuoteen 2006 asti ja joka oli myös syntyneen Pan Fishin suuromistaja. Uusi yhtiö halusi kuitenkin rakentaa identiteettinsä kokonaan uudelleen, joten se otti käyttöön Marine Harvest -nimen. Samalla nimellä yhtiö toimi vuoteen 2019 saakka, jolloin se vaihtoi nimensä nykyiseen muotoonsa, Mowiksi.
Lue lisää osakkeista.
Pitäisikö sinun ostaa Mowi osake?
Mowi on eräs maailman suurimmista mereneläviä elintarvikkeiksi tuottavista yhtiöistä ja maailman suurin viljellyn lohen tuottaja. Yhtiöllä on toimintaa ympäri maailmaa useissa eri valtioissa, yhtiön toiminnan kattaessa niin kalanviljelyn kuin prosessoinnin elintarvikkeiksi. Mowi omaa myös todella suuren markkinaosuuden sektorillaan, sen hallitessa jopa 25-30% globaaleista lohen ja kirjolohen markkinoista. Yhtiö on muodostunut nykyiseen muotoonsa kolmen alan suuren toimien yhdistäessä voimansa vuonna 2006 tapahtuneessa fuusiossa.
Eläinproteiinien tuotannon ollessa yhä puhutumpi aihe etenkin ympäristöystävällisyyden ja vastuullisuuden näkökulmasta, ovat merenelävät nousseet yhä suositummaksi vaihtoehdoksi. Tämän vuoksi Mowin sijoittuminen maailman vastuullisimmaksi eläinproteeinien tuottajaksi jo toista vuotta putkeen on varsin positiivinen merkki myös sijoittajien kannalta. Vastuulliset sijoituskohteet ovat paitsi hyväksi ympäristölle myös turvallisempia kohteita esimerkiksi yhtiön julkisuutta ajatellen.
Myöskään Mowiin sijoittaminen ei kuitenkaan luonnollisesti ole riskitöntä, sillä myös tämän yhtiön kanssa on otettava sijoituspäätöstä tehdessään huomioon myös muutamia potentiaalisia negatiivisesti yhtiöön vaikuttavia tekijöitä. Ensinnäkin vuonna 2020 Mowin Skotlannin osastolla sattui onnettomuus, joka johti osaston apujohtajan kuolemaan. Onnettomuuden myötä Mowi joutui laajan turvallisuustutkinnan kohteeksi, jonka päätteeksi yhtiötä kehotettiinkin parantamaan turvatoimiaan. Toisena potentiaalisesti negatiivisena tekijänä on otettava huomioon merenelävien markkinahintojen suora vaikutus yhtiön liiketoimintaan ja sen kannattavuuteen.
Hyvää
- Mowi on maailman suurin vilejllyn lohentuottaja
- Mowin tuotanto on hajautettu useisiin maihin maailmanlaajuisesti
- Yhtiö on sektorin suurin toimija, joka omaa valtavan markkinaosuuden
- Mowi on maailman vastuullisin eläinproteiinien tuottaja
Huonoa
- Mowin saama kritiikki puuttellisista turvatoimista
- Merenelävien markkiahinnat vaikuttavat suoraan yhtiön liiketoimintaan
Mitä tulevaisuudessa?
Kuten jo aiemmin mainitsimme, pyrkii Mowi toiminnassaan jo nyt vastuullisuuteen sekä työntekijöitensä turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita tavoitteita yhtiön tulevaisuudessa, sillä Mowi pyrkii suorastaan vallankumouksellisiin uudistuksiin alallansa. Tätä laajaa uudistusten kirjoa Mowi kutsuukin nimellä Mowi 4.0, joka on laaja digitaalinen strategia. Sen tarkoituksena on suoranaisesti mullistaa koko alaa ja liiketoimintaa teknologisin harppauksin, hyödyntäen uusimpia teknologioita erinäisiin tarkoituksiin.
Mowi 4.0 pyrkii hyödyntämään toteutuksessaan kehittyneitä kamera- ja sensoriteknologioita, IoT eli esineiden internetiä, kuvantunnistusta, koneoppimista, tekoälyä, robotiikkaa, lohkoketjuteknologiaa, massadataa sekä analytiikkaa. Kyseisistä teknologioista pitkälti kaikki ovat jo jollakin asteella osana Mowin digitaalista kehitystä, jonka tarkoituksena on muuttaa suuresti Mowin integroitua arvoketjua aina vedestä lautaselle saakka. Tähän pyritään muun muassa hyödyntämällä edellä mainittuja teknologioita älykkään kalanviljelyn, älykkäiden operaatioiden sekä uuden sukupolven asiakaskanssakäynnin kehittämiseksi. Älykkään kalanviljelyn ja älykkäiden operaatioiden osalta tavoitteet ovat kunnianhimoisimmat, Mowin pyrkiessä ottamaan niitä käyttöön Norjassa sijaitsevilla viljelyslaitoksillaan jo vuonna 2025.
Yhteenveto
Mowi lukeutuu maailman johtaviin mereneläviä elintarvikkeiksi jalostaviin yrityksiin, ja se on samalla suurin viljellyn lohen valmistaja koko maailmassa. Lisäksi yhtiöllä on hallussaan valtava, yli 25% markkinaosuus lohen ja kirjolohen markkinoista. Yrityksen ydintoiminta keskittyy vahvasti kalankasvatukseen sekä merenelävien jalostamiseen ruokatuotteiksi, ja erityisesti lohi on tässä toiminnassa keskeisessä roolissa. Kokonsa massiivisuudesta huolimatta Mowi sai nykyisen muotonsa vasta vuonna 2006, jolloin kolme alan merkittävää toimijaa yhdistyivät laajan fuusion seurauksena.
Mowi on suuren markkina-asemansa lisäksi myös sijoittunut maailman vastuullisimmaksi eläinproteiinin tuottajaksi jo kahtena peräkkäisenä vuotena. Tämän lisäksi yhtiöllä on kunnianhimoinen digitaaliseen ja teknologiseen kehitykseen tähtäävä ohjelma, jonka tarkoituksena on hyödyntää laajaa kirjoa edistyneimpiä teknologioita operaatioiden tehostamiseksi.
- Mowi on maailman suurin viljellyn lohen tuottaja
- Yhtiö omaa yli 25% markkinaosuuden lohen ja kirjolohen markkinoilla
- Mowi harjoittaa kalanviljelyä ja merenelävien prosessointia elintarvikkeiksi useissa eri maissa
- Yhtiö on sijoittunut maailman vastuullisimmaksi eläinproteiinin tuottajaksi
- Muodostui kolmesta alan suurtekijästä suuren fuusion myötä vuonna 2006



Kommentit