The Graph Kurssi 2024 ja Kaavio [Reaaliaikainen] kirjoittanut Teppo Viitala Viimeksi päivitetty: 20. maaliskuun 2022 OSTA THE GRAPH Miksi sinun kannattaisi ostaa The Graph? Tarjoaa markkinoiden tehokaimman indeksihaun lohkoketjuille The Graph Token toimii alustalla sekä kannustimena että valvovana tekijänä Nopeasti kasvava käyttäjäkunta The Graph Kurssi: näin valuuttakurssi on kehittynyt The Graph(GRT) Price $0.267 Market Cap $2.55 B The Graph valuuttakurssihistoria – mitkä asiat vaikuttavat kursseihin? Ennen täysimittaista paneutumista The Graph-tokenin kurssin luonteeseen sekä itse tokenin ja protokollan vahvuuksiin, on meidän kuitenkin syytä vilkaista kryptovaluuttoja sijoituskohteena yleisesti. Ne ovat nimittäin hyvinkin erilainen sijoituskohde kuin perinteiset osakemarkkinat, ja niihin vaikuttavat monet varsin erilaiset tekijät. Onkin siis syytä tutustua hieman tähän sijoituskohteeseen, ja hyvinkin nuoreen kryptovaluuttojen markkinaan ennen sijoituspäätösten tekemistä. Katso kuinka ostaa The Graph. Minkä tahansa sijoituskohteen ollessa kyseessä on sen tunteminen aina varsin järkevää. Tämä on totta niin perinteisillä arvopaperimarkkinoilla, kuin kryptovaluuttojenkin parissa. Kryptovaluttojen tapauksessa tuovat markkinoiden sääntelemättömyys ja ennalta-arvaamattomuus entistä suuremman tarpeen sijoituskohteeseen tutustumiselle. Tämän lisäksi on kryptovaluuttojen parissa syytä pitää mielessä markkinoiden omalaatuisuus ja volatiliteetti verrattaessa niitä perinteisiin osakemarkkinoihin. Kryptovaluuttojen käsittely täysin samalla tapaa muiden sijoituskohteidesi kanssa saattaa nimittäin kostautua, kryptovaluuttojen ollessa luonteeltaan varsin erilaisia verrattaessa perinteisiin sijoituskohteisiin. Sijoittajien tulee kuitenkin pitää mielessä kryptovaluuttojen olevan edelleen varsin uusi sijoituskohde, joka vaatii erilaisen suhtautumisen sijoituskohteeseen kuin perinteisillä arvopaperimarkkinoilla. Esimerkiksi pörssiosakkeissa voidaan nimittäin hyvin pitkälti aina yhdistää osakkeen nykyinen arvotaso itse yrityksen markkina-arvoon, nykytilanteeseen sekä tulevaisuuden näkymiin. Siksi osakemarkkinoiden liikkeetkin ovat joissakin tilanteissa ennakoitavissa, muun muassa yrityskohtaisten uutisointien perusteella. Kryptovaluutoissa kuitenkin nämä vastaavat kurssimuutokset saattavat olla huomattavasti radikaalimpia, ja kursseja sekä niihin liittyvää uutisointia kannattaakin seurata tarkasti. Tämän lisäksi, osakemarkkinoiden ollessa auki vain osana vuoden päivistä, silloinkin vain osan päivää, ovat kryptomarkkinat auki vuorokauden ympäri, jokaisena päivänä ympäri vuoden. Tämä ympärivuorokautinen markkina taas luo kryptovaluutoille mahdollisuuden reagoida varsin nopeasti kaikenlaisiin maailmanlaajuisiin tilanteisiin, samalla tosin nostaen mahdollista arvaamattomuutta. Kryptovaluutoissa, kuten The Graph, tilanne taas on täysin eri, arvon muodostumisen ollessa varsin erilaista riippuen kryptovaluutasta. Kryptovaluuttoja on nimittäin olemassa montaa erilaista tyyppiä, joilla on täysin omat käyttötarkoituksensa, ja joiden arvoonkin vaikuttavat näin ollen täysin erilaiset tekijät. Ensinnäkin, kaikki varmasti tietävät että on olemassa kryptovaluuttoja, jotka ovat perinteisiin valuuttoihin verrattavissa olevia arvonsiirron välineiksi tarkoitettuja, kuten Bitcoin. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, että tämän lisäksi on olemassa myös muunlaisia kryptovaluuttoja, yksinkertaistettuna omiin alustoihinsa, kuten Ethereum, jonka arvo perustuu sen laajaan lohkoketjualustaan, joka mahdollistaa monien pienempien tokeneiden siirrot. Nämä tokenit taas ovat kryptovaluuttoja, joita voidaan käyttää aiemmin mainittujen alustojen sovelluksissa ja siirroissa erinäisiin tarkoituksiin. Mikäli kiinnostuit The Graph-kryptovaluutan ostamisesta, voit lukea siitä tarkemmin täältä: Osta The Graph The Graph on hajautettu ja avaoimeen lähdekoodiin perustuva indeksointiprotokolla lohkoketjujen datalle. Protokollaa käyttävät kehittäjät kykenevät julkaisemaan erilaisia ohjelmistorajapintoja, joita protokollassa kutsutaan subgrapheiksi. Nämä subgraphit kykenevät käyttämään GraphQL:aa suorittaakseen hakuja. The Graphin perusperiaatteena onkin tarjota helppokäyttöinen ja tehokas alusta, jonka avulla mitä tahansa Ethereum-pohjaista dataa kyetään hakemaan yksinkertaisten toimintojen avulla. Protokolla pyrkii näin ollen tarjoamaan useita kilpailijoitaan toimivamman ja helppokäyttöisemmän ratkaisun lohkoketjun datasta suoritetaviin hakuihin. The Graph Token, johon tämä artikkeli pääasiallisesti keskittyykin, on protokollan oma natiivitoken, joka on ERC-20-pohjainen token. The Graph Token toimiikin pääasiallisesti protokollan keinona arvon siirtämiseksi protokollan sisällä sekä protokollaa tukevien toimijoiden palkitsemiseksi. Käyttäjät kykenevät osallistumaan The Graph-protokollan toimintaan lukitsemalla The Graph Tokeneita steikkaamalla niitä alustalle. Lukitessasi tokeneita alustalle, tuet samalla alustan toimintaa ja saat tästä vastineeksi kannustinpalkkioita. Toisaalta alusta pyrkii myös pitämään huolen eheydestään ja saattaa rankaista esimerkiksi sellaisia indeksoijia, jotka pyrkivät toimillaan tahallaan alustan toimintaa haittamaan. Kyseisiä käyttäjiä saatetaan rankaista muun muassa ottamalla heidän protokollaan lukitsemansa valuutta suoraan protokollan käyttöön. Lisää steikkauksesta kerrotaan kuitenkin Osta The Graph-artikkelissa. Katso lisää kryptovaluutta kurssit täältä. The Graph hintamuutokset perustuvat kysyntään ja tarjontaan The Graph kurssi on omalta osaltaan suoraan sidonnainen kryptomarkkinoiden suurempiin muutoksiin, joihin taas vaikuttavat etenkin suurien kryptovaluuttojen kuten Bitcoin ja Ethereum liikkeet sekä yleiset maailmantalouden muutokset, jotka osaltaan joko laskevat tai nostavat kryptovaluuttojen kysyntää ja näin ollen hintatasoa perinteisiin FIAT-valuuttoihin nähden. Esimerkiksi pelko perinteisten FIAT-valuuttojen inflaatiosta saattaa ajaa ihmisiä joissakin markkinatilanteissa kryptovaluutoiden pariin, pitäen niitä ikään kuin turvasatamana. Sama toimii toisaalta myös päin vastoin, mikäli esimerkiksi Bitcoinin tai Ethereumin hintataso syystä tai toisesta sattuisi äkillisesti romahtamaan, tarkoittaisi tämä todennäköisesti negatiivisia uutisia myös muille, pienemmille kryptovaluutoille, suurien valuutoiden liikkeiden heijastuessa koko markkinoille. The Graph-protokollan tarjotessa varsin uniikin ratkaisun lohkoketjujen indeksihakujen tekemiseen, tarkoittaa se sitä, että se tarjoaa käyttäjilleen varsin konkreettista hyötyä antamalla ratkaisun varsin tunnettuun lohkoketjujen ongelmaan. Tämä toimii varsin erinomaisena arvoa nostavana ja vakauttavana tekijänä myös alustan natiivitokenin, The Graph Tokenin eli GRT:n arvon kannalta. The Graph Tokenin toimiessa sekä kannustinpalkkioiden maksussa että osaltaan myös takaamassa alustan turvallisuutta “sakkojen” myötä, toimii se varsin tärkeänä osana protokollaa, tarjoten alustalla todellisia ominaisuuksia. Voimme siis olettaa protokollan kasvun heijastuvan varsin suoraan myös protokollan natiivitokenin arvonnousuksi. The Graph-protokolla on lähiaikoina onnistunutkin kasvattamaan käyttäjämääräänsä varsin hurjaan tahtiin, alustan suosion kasvun ollessa liki räjähdysmäistä. Alustan ollessa monella saraa huomattavasti kilpailijoitaan tehokkaampi, tarkoittaa tämä sitä, ettei tällä hetkellä ole syytä odottaa protokollan kasvunopeuden hyytymistä. Myös The Graph-tokenin kanssa on hyvä kuitenkin ottaa huomioon myös se, että kryptovaluuttoja on vaikea verrata perinteisiin sijoituskohteisiin, kuten osakemarkkinoihin. Jo pelkästään siitä syystä, että osakemarkkinoilta on käytettävissä pitkä historiallinen markkinadata, jonka perusteella suuri osa nykyisistä ennusteista ja analyyseistakin kehitetään. Kryptovaluutat ovat kuitenkin varsin tuore kehitelmä, etenkin nykyisessä lohkoketjuihin perustuvassa muodossansa. Modernien kryptovaluuttojen aikakauden aloittaneen Bitcoinin ollessa vasta 12 vuotta vanha, sen ollen syntynyt vuonna 2009, ei kryptovaluutoista ole vielä edes saatavilla pitkän aikavälin markkinadataa, johon niiden liikkeitä voitaisiin perustaa. Mikäli kuitenkin halutaan löytää myös yhteistä osakemarkkinoiden ja kryptovaluuttojen väliltä, määrää molempia aina lopulta kysynnän ja tarjonnan laki. Onkin siis hyvä pitää mielessä, että aivan osakkeiden tapaan, vaihtuvat myös kryptovaluuttojen kurssit varsin tiuhaan tahtiin, niiden ollen uutena varallisuuden muotona ja teknologiana vieläpä yleensä huomattavasti perinteisiä kohteita volatiliteetiltaan korkeampia. Tämän lisäksi on muistettava etteivät kryptovaluuttojen ajoittaiset suuret nousut välttämättä tarkoita sen kaltaisten tapahtumien toistumista tulevaisuudessa. Monien muiden kryptovaluuttojen tavoin, on myös The Graph lähtenyt vuoden 2021 alkupuoliskolla varsin räjähdysmäiseen nousuun Bitcoinin ja Ethereumin vetäminä. Miltei koko kryptomarkkinoiden noustessa hurjaa vauhtia Bitcoinin vahvan kasvun myötä, moninkertaisti myös The Graph hintansa tässä huumassa. Tämä hurja kryptovaluuttojen nousu on myös osoittanut sijoittajille sen, että kryptovaluutat ovat sijoituskohteena varsin erilaisia kuin perinteiset arvopaperit. Perinteisten arvopapereiden yleensä vaatiessa suurille nousuille jonkinlaisen fundamentteihin perustuvan katalyytin, markkinoiden vaikuttaessa kursseihin ainoastaan pienten muutosten muodossa, kun taas kryptovaluuttojen parissa määräävät muutamien suurimpien, etenkin Bitcoinin arvonnousu koko markkinoiden kehityssuuntaa. Sijoittajien tulee kuitenkin pitää mielessään kryptovaluuttojen mahdollisesti erittäinkin korkea volatiliteetti, joka tarkoittaa yleisesti ottaen myös korkeampaa riskitasoa, mutta mahdollisesti myös korkeampaa tuottotasoa. Usein kysytyt kysymykset Mitä The Graph maksaa? The Graph-tokenin kurssivaihtelu seuraa pitkältikin kryptomarkkinoita, mutta on kuitenkin vahvasti riippuvainen The Graph-indeksihakuprotokollan suosiosta. Hinta kuitenkin saattaa vaihdella roimastikin lyhyenkin aikavälin sisällä, joten suosittelemme tarkastamaan kurssin päivittäin tältä sivustolta.➡️ Katso The Graph kurssi täältä ⬅️ Kuinka voin ostaa The Graph?The Graph-tokenin ostaminen onnistuu helposti ja erittäin matalin kuluin Capital.com-alustalta. Capital.com on erittäin yksinkertainen ja matalakuluinen kaupankäyntialusta, jolta ostat niin kryptovaluutat kuin osakkeetkin. Mistä näen The Graph-tokenin hinnan?The Graph-tokenin hintaan vaikuttavia tekijöitä on useita, ja kuten olemme saaneet huomata, saattavat kryptovaluuttojen hinnat vaihdella nopeastikin. Tämän vuoksi suosittelemmekin tarkistamaan reaaliaikaisen kurssin aina tältä sivulta.