Nordea Osake – Sijoita Pohjoismaiseen Osakkeeseen kirjoittanut Tiina Jonsson Viimeksi päivitetty: 11. elokuun 2023 Nordea on Euroopan mittakaavassa suuri finanssiyhtiö, sillä se työllistää yli 29 000 ihmistä 19 eri maassa. Yhtiö on luokiteltu Euroopan kymmenen suurimman finanssipalveluyrityksen joukkoon. Heillä on toimintaa myös Suomessa. Suurin osa Nordean toiminnasta keskittyy pohjoismaihin eli juuri Suomeen, Ruotsiin ja Tanskaan. Nordea tarjoaa pankkipalveluita kaikenlaisille ja kokoisille asiakkaille. Heidän suurin asiakasryhmänsä ovat henkilöasiakkaat, joita yhtiöllä on noin 9,3 miljoonaa kappaletta. Yksityisasiakkaat tuovat myös suurimman liikevaihdon osuuden yhtiölle. Nordea tarjoaa palveluitaan myös yritysasiakkaille, joita heillä on yli 500 000. Nordea on pörssinoteerattu yhtiö, joten heidän osakkeisiinsa voi sijoittaa useissa eri pörsseissä, mukaan lukien Helsingin ja Tukholman pörssit. Kirjoitushetkellä Nordean osakkeen arvo on 6,23 €. Mene suoraan osioon: Nordea historiaMissä voin sijoittaa?Nordea osakekurssiNordea osinkoUsein kysytyt kysymykset Nordea historia Nordean varhaisimman toiminnan historia johtaa 1800-luvun alkuun, jolloin se aloitti pankkitoimintansa ja lainojen myöntämisen. Erinäiset Nordeaan myöhemmin liitetyt yritykset, joita on noin 300 kappaletta, ovat kaikki vaikuttaneet siihen miltä yhtiö näyttää tänä päivänä. Suomessa melko tuntemattomaksi jäänyt ilmiö Drive-in-pankit olivat käytössä Nordean edeltäjien keskuudessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Drive-in-pankit ovat vieläkin arkipäivää, mutta Pohjoismaissa kokeilu jäi hyvin lyhyeksi, eikä jatkunut 1960-luvun alun jälkeen kauaa. Nordean edeltäjät lanseerasivat myös mobiilipankin 1980-luvun puolivälissä. Tämä palvelu mahdollisti pankkipalveluiden käytön puhelimen välityksellä ensimmäistä kertaa maailmassa. 1980-luvulla Nordean edeltäjät laajensivat toimiaan Aasian markkinoille. Vuonna 2001 Nordean edeltäjäpankkien lukumäärä oli pienentynyt neljään: Nordbanken, Unibank, Kreditkassen, ja Meritabank. Nämä neljä pankkia yhdistyivät vuonna 2001 ja ottivat nimekseen Nordea. Nimi ”Nordea” on muodostettu sanoista ”Nordic” ja ”Ideas”. Nimen on perusteltu kuvaavan Pohjoismaisia ideoita ja arvoja. 2000-luvun alkupuolella Nordea aloitti laajentumisen Itään Venäjälle ja Baltian maihin. Vuonna 2011 Björn Wahlroos aloitti hallituksen puheenjohtajana. Samana vuonna rahoitusmarkkinoiden vakausneuvosto nimesi Nordean yhdeksi maailmantalouden kannalta tärkeimmistä pankeista, mikä on suuri osoitus Nordean menestyksestä. Nordean on aina ollut tulevaisuuteen katsova yhtiö. Tätä ajattelutapaa on jatkettu pyrkimällä yhdistämään finanssiteknologian uusimmat ideat yrityksen toimintatapoihin. Vuonna 2015 Nordea perusti Accelerator-ohjelman, joka mahdollistaa finanssiteknologian startup-yritysten työskentelyn uusien ideoidensa kanssa Nordean seurana. Moni muistaa vielä Panama-paperi skandaalin, jossa Nordea oli vahvasti esillä ainakin Suomessa. Nordea oli eniten mainittu Pohjoismainen finanssiyhtiö vuonna 2016 julki tulleisiin Panama-papereihin liittyen, mikä todella kolautti yhtiön mainetta. Tutkimusten mukaan Nordean tytäryhtiö Luxemburgissa oli ollut mukana avustamassa eri asiakkaita veronkierrossa. Vuonna 2018 Nordea siirsi pääkonttorinsa Ruotsista Suomeen Helsingin Vallilaan. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun Nordean ensimmäinen edeltäjäpankki, Sparekassen for Kjøbenhavn og Omegn, aloitti toimintansa vuonna 1820. Missä voin sijoittaa? Nordea on listattu Helsingin, Tukholman, ja Kööpenhaminan pörsseihin. Voit sijoittaa pankkisi kautta tai jonkun internetissä toimivan kaupankäyntialustan kautta. Me suosittelemme tilin avaamista johonkin internetissä toimivaan kaupankäyntialustaan, koska ne tarjoavat useimmiten halvemmat hinnat, kuin pankit. Meidän alustasuosituksiamme tämän osakkeen ostoon ovat Capital.com. Capital.com on tarjolla Nordean ruotsalainen osake, jolla käydään kauppaa Ruotsin Kruunuissa. Sijoittaminen on erittäin helppoa. Sijoittamalla Capital.com kautta vältyt myös kaupankäyntikuluilta, joten voit sijoittaa Nordean osakkeisiin erittäin halvoilla hinnoilla. Kaupankäyntialustan valinta on erittäin tärkeää, koska tulet todennäköisesti ostamaan muitakin sijoitustuotteita sen kautta. Laaja valikoima, helppokäyttöisyys ja halvat hinnat ovat ominaisuuksia, joita useimmat sijoittajat arvostavat. Mainitsemillamme alustoilla toteutuu kaikki kyseiset ominaisuudet. Capital.com vain tarjoaa halvemmat hinnat. Libertex Osta Osake Riskivaroitus: CFD:t ovat monimutkaisia instrumentteja, ja niihin liittyy suuri riski menettää rahaa nopeasti vipuvaikutuksen vuoksi. 83 % piensijoittajien tileistä menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän tarjoajan kanssa. Sinun tulee harkita, ymmärrätkö kuinka CFD:t toimivat ja onko sinulla varaa ottaa suuri riski menettää rahasi. Napsauta tätä lukeaksesi koko riskivaroitusmme....... Luokitus4.5 Mobiilisovellus8/10 Laskuttaa Min.talletus €1 Vipuvaikutus max 1:30 Liikevoittomarginaali No No. of shares 200+ ETFS 10 Tili Lähettäjä 100 euro Deposit Fees £0 Trading Fees Commission, overnight fee Hinnat Joukkovelkakirjat N/A CFDS N/A Kiinteät palkkiot operaatiota kohden N/A Price per month N/A Kopioi portfolio N/A Kryptovaluutat 0.1% - 1% DAX N/A ETFS 0.1% - 0.175% CFD Overnight Positions N/A varat N/A Robo Advisor N/A Säästösuunnitelma N/A Maksutavat Pankkisiirto Luottokortti Giropay Neteller Paypal Sepa siirto Skrill Pehmeä Nordea osakekurssi Tämän kevään koroanakriisi ei ole ollut kovinkaan suosiollinen useimmille osakkeille. Nordean osake ei ole tässä tapauksessa poikkeus. Pelkästään helmi-maaliskuussa Nordean osake sukelsi jopa 44%. Tästä sulamisesta ollaan alettu jo toipumaan. Viimeisen vuoden aikana osakkeen arvo on ollut alimmillaan 4,39€ ja korkeimmillaan 8,19€. Tämän hetkinen osakkeen arvo 6,23€ sijoittuu siis hyvin näiden arvojen väliin. Alin hinta saavutettiin Maaliskuussa, jonka jälkeen osake on jatkanut vakaata nousua ylöspäin. Eri lähteistä riippuen tavoitehinta Nordean osakkeelle vaihtelee 6-8€ välillä tälle vuodelle. On vaikea arvioida miten Nordean osakkeen arvo kehittyy lähitulevaisuudessa. Optimistiset sijoittajat ovat varmasti jo sijoittaneet Nordean osakkeisiin aikaisemmin tänä keväänä, kun he huomasivat osakkeen arvon suuren putoamisen. He jotka sijoittivat, kun osakkeen arvo oli alimmillaan ovat tällä hetkellä noin 37% plussalla sijoituksessaan. Nordean vahva markkina-asema Pohjoismaiden markkinoilla antaa yhtiölle mahdollisuuden nousta koronakriisistä ehkä paremmin kuin joidenkin sen kilpailijoiden. Jää nähtäväksi kuinka pitkään koronakriisi kestää ja kuinka kauaskantoiset vaikutukset sillä on esimerkiksi työttömyyslukuihin ja ihmisten halukkuuteen ottaa lainaa. Myös pankkialaan vahvasti vaikuttava korkotaso voi jäädä matalaksi vielä pitkäksi aikaa, jotta taloutta saadaan stimuloitua. Tämä on taas haitallista pankkialalla toimiville yrityksille, kuten Nordealle. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Nordea on vahvasti mukana luomassa muutosta toimialalle tekemällä yhteistyötä useiden startup-yritysten kanssa, joten vaihtoehtoisia tulonlähteitä löytyy varmasti. Katso lisää osakekursseja täältä. Nordea osinko Nordean maksama osinko on kasvanut tasaisesti vuodesta 2009 lähtien lukuunottamatta vuotta 2012. Tästä kaaviosta voidaan hyvin nähdä kuinka viimeinen talouskriisi vaikutti Nordean maksamiin osinkoihin. Vuonna 2008 osinkoa maksettiin vielä 0,50€ per osake, mutta kriisin kasvaessa osingon suuruus oli 0,20€ seuraavana vuonna. Taloustilanteen parantuessa Nordea on kuitenkin jatkanut osinkonsa kasvattamista, mikä on erittäin kiehtova ominaisuus osakkeissa sijoittajien keskuudessa. Kasvavaan osinkotuottoon kun lisätään arvoaan nostava osake, on valmiina erinomainen sijoituskohde. Nordean osingosta tulisi ottaa huomioon, että sen maksua lykättiin ainakin Lokakuuhun vuonna 2020. Yleensä osinkoa on maksettu alkuvuodesta Maaliskuun aikana, mutta koronakriisin vuoksi osingon maksaminen siirtyi myöhemmäksi. Lue lisää osakkeista. Osta osakkeita 0% provisiollaCapital.com ArviommeHELPPOKÄYTTÖINEN ALUSTA✔️EI VÄLITYSPALKKIOITA✔️VÄHIMMÄISTALLETUS200 USDCapital TARJOAA TÄMÄN:Suosittu kaupankäyntialusta, josta voit ostaa kryptovaluuttoja, kuten CFD: itä. Sisältää 0x, Bitcoinin ja Ethereumin. Voit myös käydä kauppaa osakkeilla, ETF: llä, indekseillä ja muulla. CFD: nä.83,45% yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa, kun käydään kauppaa CFD: llä tämän tarjoajan kanssa. Sinun tulisi miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski menettää rahasi. Usein kysytyt kysymykset Mikä on osake?Ostamalla osakkeen sinusta tulee omistaja ostamassasi yhtiössä. Voit halutessasi myydä omistuksesi markkinoilla. Kannattaako Nordeaan sijoittaa?Lyhyellä aikavälillä on vaikea sanoa mihin suuntaan Nordean osake liikkuu, mutta pitkällä aikavälillä Nordea voi olla tuottoisa sijoituskohde, koska se maksaa myös osinkoa vuosittain. Missä voin sijoittaa Nordean osakkeisiin?Sinulla on useita eri vaihtoehtoja, joita käyttäen pääset sijoittamaan Nordean osakkeisiin. ➡️ Lue suosituksistamme täältä. ⬅️