Viking Line osake 2023 [Kuinka ostaa + Hinta] kirjoittanut Tiina Jonsson Viimeksi päivitetty: 11. elokuun 2023 OSTA VIKING LINE OSAKE Viking Line osake hinta syyskuu 2023 Maailmalla varustamoiden ja risteily-yhtiöiden osakekurssit kärsivät pandemia-aikana suuresti, monien pudotessa jopa murto-osaan aiemmasta arvostaan, useiden yhtiöiden keskeyttäessä toimintansa kokonaan. Viking Line tuo kuitenkin positiivista eroa näihin yhtiöihin, sillä koronapandemia kosketti sen osakekurssia uskomattoman vähän. Mikäli vertailukohteiksi otetaan Viking Linen vuoden 2020 kurssihuippu, ja tätä pian seurannut, globaalisti osakemarkkinoita turmellut koronapandemian aiheuttama pörssikurssien romahdus, huomaamme kuinka pienellä pudotuksella Viking Line selvisi moniin muihin yhtiöihin verrattuna. Yhtiön kurssi tippui nimittäin huipustaan ainoastaan noin 25% alaspäin romahduksen yhteydessä, nousten jo ennen kesää varsin lähelle aiempia lukemiaan, yhtiön liikennöidessä risteilyjään sekä reittimatkojaan myös kesällä 2020, rajoitusten puitteissa. Kesää myöden saivat ihmiset kuitenkin huomata, että rajoitukset eivät syksyksi lähtisikään pois, jolloin kurssi tasoittui hitaan laskun myötä aiempaa alemmalle tasolle. Hidas lasku pysähtyi kuitenkin vuoden 2021 keväällä, yleisen pörssikurssien nousun sekä positiivisen kehitysodotuksen myötä koronapandemian osalta. Myös Viking line lähti keväällä uuteen nousuun, heikosta vuodesta 2020 huolimatta. Yhtiö on onnistunut ylläpitämään uskoa liiketoimintaansa, huolimatta siitä, että vuosi 2020 koitui yhtiölle rankasti tappiolliseksi, niin hidastuneen liikenteen ja romahtaneiden matkustajamäärien myötä. Tämän lisäksi yhtiön karille ajanut alus toi yhtiölle lisäkustannuksia, joita se ei todellakaan näissä olosuhteissa olisi kaivannut. Katso lisää osakekursseja täältä. Osto-opas: Kuinka ostaa Viking Line Osake 2023 Osakkeiden ostaminen on varmasti käynyt mielessäsi, sen ollessa yhä trendikkäämpi tapa sijoittaa varallisuuttaan myös tavan tallaajien ja palkansaajien keskuudessa. Perinteisten pankkien tarjotessa säästötileille nollakorkoja, onkin varsin järkeä laittaa rahasi poikimaan tuottoa pörssiosakkeisiin. Osakkeiden osto on nimittäin nykyään helpompaa kuin ikinä ennen. Seuraa siis yksinkertaisia sijoitusohjeitamme aloittaaksesi sijoittamisen jo tänään. Eräs tärkeimmistä asioista sijoittamisessa on oikean kaupankäyntialustan valitseminen. Moni saattaa pitää tätä vaihetta varsin turhana, tai tyytyä suosiolla oman pankkinsa sijoituspuoleen. Tämä ei kuitenkaan kannata, sillä monien kaupankäyntialustojen ja etenkin perinteisten pankkien välityskulut osakkeissa ovat varsin korkeita. Nämä välityskulut taas saattavat pikaisesti syödä arvokkaat tuottosi. Siksipä onkin järkevintä käyttää kaupankäyntialustaa, jossa voit sijoittaa osakkeisiin 0% välityskuluilla. Tällainen alusta on Capital.com, jota itsekin sijoituksissamme käytämme. Harmiksemme ei Viking Line osaketta vielä kuitenkaan Capital.com löydy, joten suosittelemmekin aloittamaan Capital.com käytön jo tänään ja odottamaan osakkeen lisäystä Capital.com. Libertex Osta Osake Riskivaroitus: CFD:t ovat monimutkaisia instrumentteja, ja niihin liittyy suuri riski menettää rahaa nopeasti vipuvaikutuksen vuoksi. 83 % piensijoittajien tileistä menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän tarjoajan kanssa. Sinun tulee harkita, ymmärrätkö kuinka CFD:t toimivat ja onko sinulla varaa ottaa suuri riski menettää rahasi. Napsauta tätä lukeaksesi koko riskivaroitusmme....... Luokitus4.5 Mobiilisovellus8/10 Laskuttaa Min.talletus €1 Vipuvaikutus max 1:30 Liikevoittomarginaali No No. of shares 200+ ETFS 10 Tili Lähettäjä 100 euro Deposit Fees £0 Trading Fees Commission, overnight fee Hinnat Joukkovelkakirjat N/A CFDS N/A Kiinteät palkkiot operaatiota kohden N/A Price per month N/A Kopioi portfolio N/A Kryptovaluutat 0.1% - 1% DAX N/A ETFS 0.1% - 0.175% CFD Overnight Positions N/A varat N/A Robo Advisor N/A Säästösuunnitelma N/A Maksutavat Pankkisiirto Luottokortti Giropay Neteller Paypal Sepa siirto Skrill Pehmeä Vaihe 1 : Luo käyttäjätili Käydäksesi kauppaa osakkeilla Capital.com, tulee sinun ensin luoda käyttäjätili Capital.com. Riittää että käyt heidän sivuillaan, tai avaat heidän sovelluksensa, ja annat muutamat tiedot itsestäsi, jonka jälkeen painat “Luo Tili”-painiketta. Tämän jälkeen saat käyttöoikeudet Capital.com koko kaupankäyntialustaan. Aloittaaksesi kaupankäynnin, tulee sinun tallettaa varoja käyttäjätilillesi. Voit vaihtoehtoisesti myös kokeilla siipiäsi Capital.com tarjoamalla demokäyttäjällä virtuaalisten varojen avulla. Vaihe 2 : Talleta rahaa Tässä vaiheessa sinun tulee tallettaa tilillesi varoja, jotta kykenet aloittamaan osakkeiden sekä monien muiden omistuskohteiden ostamisen. Jos olet jo talletanut rahaa käyttäjätilillesi Capital.com, olet valmis ostamaan osakkeita. Mikäli et, avaa ensin valikko näytön vasemmasta reunasta ja paina sitten valikon alaosassa näkyvää painiketta, jossa lukee “Talleta varoja”. Suosittelemme tallettamaan varat Yhdysvaltain dollareina (USD), jotta vältät ylimääräiset valuutanvaihtokulut. Voit tallettaa varoja maksukortilla, PayPalilla tai tilisiirrolla. Mikäli käytät talletukseen pankkikorttia tai Paypalia, tulee sinun tällöin tallettaa vähintään 200$ kerralla. Mikäli taas haluat käyttää talletukseen tilisiirtoa, on minimisumma tällöin 500$. Kun olet onnistuneesti tallettanut varoja tilillesi, olet valmis ostamaan Viking Line osaketta. Vaihe 3 – Pyydä osakkeen lisäämistä Capital.com valikoimaan Viking Line osake ei valitettavasti tällä hetkellä ole vielä osana Capital.com valikoimaa. Sitä ei siis ole mahdollista ostaa Capital.com avulla ilman välityskuluja. Tähän voivat kuitenkin kaikki käyttäjät itse vaikuttaa, sillä Capital.com lisää osakevalikoimaansa kysynnän perusteella. Mikäli riittävän moni siis haluaa osakkeen tulevan saataville heidän alustalleen, onnistuu jatkossa kaupankäynti kyseisellä osakkeella ilman kuluja Capital.com avulla. Suosittelemmekin siis kaikkia lukijoitamme, jotka ovat Viking Line osakkeesta kiinnostuneet, ottamaan yhteyttä Capital.com tehtyään ensin käyttäjitilin. Ottamalla yhteyttä Capital.com ja pyytämällä osakkeen lisäämistä heidän valikoimaansa, edesautat prosessia kertomalle heille osakkeen kysynnästä. Capital.com on jo aiemmin osoittanut luottavansa myös Suomessa listattuihin pörssiosakkeisiin, ja osoittanut niiden mahdollisuuden tulla osaksi valikoimaa tarjoamalla joitakin osakkeita CFD-muodossa, hinnanerosopimuksina. Tällä tavalla Capital.com on mahdollista sijoittaa esimerkiksi Nesteen osakkeisiin. Suosittelemme siis tuomaan julki Viking Line osakkeen vahvan kysynnän, jotta Capital.com tietäisi lisätä kyseisen osakkeen tulevaisuudessa valikoimaansa suomalaisia asiakkaita silmällä pitäen. Samankaltaisia osakkeita, joita voit ostaa ilman välityspalkkiota Vaikka kuinka haluaisimmekin, ei Viking Line osaketta vielä löydy Capital.com. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Viking Line Osakkeen ostaminen ei tällä hetkellä ole mahdollista ilman välityspalkkioita. Listaamme sinulle kuitenkin muutamia erinomaisia vaihtoehtoja, joihin kykenet sijoittamaan täysin ilman välityspalkkioita Capital.com kautta jo nyt. Nämä osakkeet edustavat osaltaan ristely-yhtiöiden sekä laivanvarustamoiden suuria alan kärkiyrityksiä. Vaikka et pystykään Viking Line osake vielä Capital.com ostamaan, ei tämä haittaa pätkääkään. Hajauttaminen laaja-alaisesti useisiin osakkeisiin, myös samalta sektorilta, on nimittäin aina järkevää. Näin ollen koko salkkusi tuotto ei ole kiinni ainoastaan yhden yhtiön suoriutumisesta, ja kykenet suojaamaan tuottojasi riskeiltä entistä paremmin. Hajauttamalla maailmanlaajuisesti alan yhtiöihin, jotka toimivat paitsi matkustajaristeilyjen, myös rahdin parissa, kykenet pienentämään salkkusi riskiä huomattavasti, ilman että sinun tarvitsisi sijoittaa muille sektoreille. Muille sektoreille sijoittamalla saat luonnollisesti tuotua salkkuusi entistä enemmän hajautusta, joka myös on ensiarvoisen tärkeätä, etenkin halutessasi tasapainoittaa salkkuasi. CCL – Carnival Corporation on matkailuyhtiö, joka tarjoaa risteilyjä ja matkoja erilaisiin kohteisiin ympäri maapalloa, kattaen Pohjois-Amerikan, Australian, Euroopan sekä Aasian. Yhtiö on myös julkistanut uusia kohteita Välimerellä, jotka tuovat nousupainetta kurssille. RCL- Royal Caribbean Cruises Limited on kansainvälinen risteilyalan holding-yhtiö, joka pitää päämajaansa Floridassa. Se on Carnivalin jälkeen maailman toiseksi suurin risteilyalan toimija, joka omistaa kolme risteily-yhtiötä. Carnivalin tapaan myös Royal Caribbeanin omistamat yhtiöt ovat julkaisseet uusia kohteita. NCLH- Norwegian Cruise Line Holdings on maailman kolmanneksi suurin risteily-yhtiö, joka operoi 28 alusta, kaikkinensa yli 490 kohteeseen ympäri maailmaa. Tämän lisäksi yhtiö on julkistanut kasvattavansa alustensa määrää yhdeksällä vuoteen 2027 mennessä. TOPS – TOP Ships Inc on kansainvälinen tankkerialusten omistaja ja operoija. Yhtiö keskittyy liiketoiminnassaan raakaöljyn sekä polttoainetuotteiden ja nestemäisten kemikaalien tukkukuljetusten hoitamiseen. Yhtiö pitää päämaajaansa Kreikassa. DIS – Walt Disney Company on monelle lukijallemme varmasti melkoinen yllätys, sillä kaikki eivät suinkaan tiedä myös Disneyn olevan risteily-yhtiö. Disney Cruise Line on kuitenkin ollut varsin tärkeä tulonlähde Disneylle, joka on hiljattain saanut uutta uskoa sijoittajilta, yhtiön tähdätessä uuteen nousuun risteilyalalla täyttä vauhtia pandemian jälkeen. Tämän odotetaan mahdollisesti nostavan yhtiön kurssia. Lue lisää Disneyn osakkeista. Lue lisää osakkeista. Viking Linen tarina Jokaisella osakkeella on takanaan yhtiö, josta osake on omistusosuus. Jokaisella yhtiöllä taas on takanaan historia, ja jonkinlainen tarina, joka tästä kertoo. Vaikka moni saattaakin pitää yritysten historiaan tutustumista täysin turhanpäisenä, pidämme me sitä erittäin tärkeänä osana sijoituskohteesi valintaprosessia. Tätä osaa emme nimittäin ainakaan itse sijoituskohteitamme valitessa ikinä jättäisi välistä. Tutustumalla yrityksen tarinaan tutustut myös yrityksen johtomenetelmiin, kehitykseen, historiaan kokonaisvaltaisesti, sekä toimintatapoihin erilaisissa tilanteissa. Näin kykenet myös itse ennustamaan ja arvioimaan yhtiön tulevia liikkeitä huomattavasti paremmin. On siis ensiarvoisen tärkeää tuntea yhtiön historia, ja oppia tulkitsemaan sitä laajalti, jotta kykenee toteuttamaan vastaavaa analyysia myös yhtiön tulevista toimista sekä ymmärtämään sen nykyisiä päätöksiä ja toimintaa. Tutustumalla yhtiön historiaan laaja-alaisesti, pakotat itsesi samalla myös ottamaan selvää yhtiön toiminnasta huomattavasti laajemmin kuin muuten tulisit tehneeksi. Näin kykenet oppimaan samalla paljon uutta asiaa yhtiön toimialasta, sekä mahdollisesti soveltamaan kyseistä tietoa myös tulevissa sijoituspäätöksissäsi. Viking Linen tarinan voidaan sanoa alkaneen vuodesta 1959, jolloin merikapteenina toimineen Gunnar Eklundin aloitteesta päätettiin perustaa varustamo Reder Ab Vikinglinjen. Tälle vasta perustetulle varustamolle hankittiin heti alkuun käytetty alus, vuonna 1924 rakennettu S/S Viking, jonka liikennöinti Suomen ja Ruotsin välisellä reitillä Korppoon Galtby – Maarianhamina – Gräddö alkoi heti samana vuonna. Reder Ab Vikinglinjen S/S Viking oli ensimmäinen autolautta, joka liikennöi Lounais-Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä. Vain neljä päivää S/S Vikingin liikennöimän ensimmäisen matkansa jälkeen, aloitti Rederi AB Slite liikennöinnin M/S Slite -nimeä kantaneella, autolautaksi muunnetulla rahtilaivalla Simpnäsin ja Maarinahaminan välisellä linjalla. Gunnar Eklund jätti vuonna 1962 riitojen vuoksi Rederi Ab Vikinglinjenin, joka jäi tuolloin Rederi Ab Sallyn omistaneen Algot Johansonin haltuun. Gunnar Eklund perusti kuitenkin Vikinglinjenistä lähdettyään vuonna 1963 uuden varustamon, Ålandsfärjan Ab:n, jolle hankki vuonna 1933 rakennetun S/S Ålandfärjan autolautan. S/S Ålandsfärjan asetettiin liikennöimään Maarianhaminan ja Gräddön välistä liikennettä. Viking 2 ja Kapella joutuivat teknisen virheen vuoksi törmäyskurssille Maarianhaminassa, mutta onnettomuudessa ei aiheutunut yhtäkään henkilövahinkoa. Rederiaktiebolaget Sliten uudisrakennus M/S Apollo valmistui vuonna 1964. M/S Apollo oli myös ensimmäinen laiva, joka maalattiin nykyisin yhtiön tunnusväriksi muodostuneella punaisella värillä. 12. elokuuta aloitti Reder Ab Sallyn omistama, mutta Reder Ab Solstadin hallinnoima M/S Viking 1 uudisrakennus liiketeen, lopettaen alkuperäisen S/S Vikingin liikennekäytön. M/S Viking 1:lle tilattiin myös sisaralus M/S Marella Meyer Werftilta. Jo mainitut kolme varustamoa, Vikinglinjen, Slite sekä Ålandsfärjan kilpailivat 1960-luvun alussa paitsi toisiaan vastaan, myös Silja Linea sekä tämän kolmea osakasvarustamoa vastaan. Tämän johdosta päättivätkin vuonna 1966 Rederi Ab Vikinglinjen Rederi Ab Sltite sekä Ålandsfärjan Ab lyöttäytyä yhteistyöhön. Yhteistyötä varten yhtiöt päättivät perustaa uuden yhtiön, Vikinglinjen AB:n. Yhtiö merkittiin kaupparekisteriin 19. elokuuta vuonna 1966 nimellä Vikinglinjen, 30 000 markan osakepääomalla, kunkin osakasvarustamon merkitessä kolmasosan pääomasta. Yhtiö perustettiin ennen kaikkea varustamoiden yhteisen markkinoinnin hoitamiseksi ja helpottamiseksi. Yhtiön perustamisen yhteydessä myös kaikki uudessa Vikinglinjen -yhtiössä mukana olevat varustamot maalasivat laivansa Sliten mallin mukaan punavalkoiseen kuosiin, sekä Rederi Ab Vikinglinjen muutti nimensä Rederi Ab Solstadiksi, sen tullessa Rederi Ab Sallyn tytäryhtiöksi ja lopulta sulautuen täysin emoyhtiöönsä. 1970- ja 1980-luvuilla kasvoi Viking Linen toiminta kolmen varustamon vahvan yhteistyön tuloksena, kunnes taloudelliset vaikudet ajoivat Rederi Ab Sallyn Silja Linen omistukseen vuonna 1987. Tämän jälkeen kaksi muuta Viking Linen osakasvarustamoa, Rederi Ab Slite ja SF Line AB:ksi nimensä muuttanut Ålandsfärjan Ab ostivat Rederi Ab Sallyn osuuden markkinointiyhtiöstä. Vuonna 1993 ajautui Rederi Ab Slite puolestaan konkurssiin, jolloin jäljelle jäi enää ainoastaan SF Line AB, joka taas muutti nimensä Viking Line Abp:ksi, lakkauttaen varustamoiden vanhan yhteistyöyrityksen kokonaan. Nykyisessä muodossaan Viking Line Abp:hen kuuluu kolme varustamoyhtiötä: Viking Rederi AN, joka eimmin tunnettiin Finlandshamenina, OÜ Viking Line Eesti sekä Viking Line Skandinavien AB. Tämän lisäksi toimii osana konsernia myös Saksan myynneistä ja markkinoinnista vastaava Viking Line Finnlandverkehr GmbH sekä yhtiön bussiliikennettä hoitava Viking Line Buss Ab.